Sata asiaa

Minun tekisi mieli kirjoittaa vaikka mistä. Joten varautukaa, tästä saattaa tulla hyvinkin pitkä postaus. Tai ehkä teen useamman, saa nyt nähdä.

Kämppiksemme Estelle lähti tänään aamulla aikaisin takaisin Ranskaan. Oltiin sunnuntaina porukalla syömässä intialaista ja Moodissa tanssimassa. Ilta päättyi silleen tyypillisesti ihme säätöön, ja tultiin lopulta melkein kaikki vähän eri takseilla kotiin. Linsey lähti Jonathanin perässä Blu Bamboon ja Becky Linseyn perään. Estelle jäi muiden ranskalaisten kanssa Moodin ja minä, Sophie ja Sarah lähdettiin ajoissa kotiin. (Sitä huomaa tulleensa vanhaksi, kun ensinnäkin kuluttaa illan aikana huomattavasti enemmän rahaa ruokaan kuin juomaan ja lisäksi on lopulta sitä mieltä, että siellä intialaisessa oli paljon hauskempaa kuin Moodissa.)

Tuntui niin hassulta, kun samalla kun Estelle itkeskeli lähtöään uusi kämppiksemme Angela oli ihan innoissaan tänne saapumisestaan. Ympyrät sulkeutuvat. Angela on Espanjasta ja kovin ujo vielä toistaiseksi puhumaan englantia. Oppii tietysti varmaan nopeasti. Minäkään en oikein enää edes muista mitä kieltä olen puhunut tai lukenut. Ja esseetäni arvostellut professori ei ollut omien sanojensa mukaan edes huomannut, ettei englanti ole äidinkieleni. En minä siitä silti kovin hyvää arvosanaa saanut, mutta kommentti piristi silti.

Olen myös pitkästä aikaa lukenut paljon kirjoja. Ja jopa pitänyt yhdestä ns. elämäntaito kirjasta. Nimittäin Koppin "Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet!" nimisestä teoksesta. Kirja ei oikeastaan tarjoa minkäänlaisia ratkaisuja, vaan muistuttaa ihmistä siitä, ettei ole mitään hokkuspokkus-ratkaisuja tai helppoja teitä onneen. Tavallaan kirja höpisee itsestäänselvyyksiä, mutta kun ne itsestäänselvyydetkin pakkaavat ainakin minulta välillä unohtumaan. On ihan hyvä, että joku takoo välillä parin sadan sivun verran päähän, että tässä maailmassa on pärjättävä ihan itse, eikä marttyyriksi ryhtyminen auta. Muita on aina kiva syytellä ongelmistaan, mutta jos niistä aikoo päästä eroon, on toimittava ihan itse. Kiitos siis siskolle ja veljelle ylioppilaslahjasta, on ihan oma vikani että tartuin siihen vasta nyt.

Aiheesta on muuten näköjään kirjoittanut aika moni muukin. Kylläkin jo kesällä. Tätä kautta löytää tiensä aika moneen kirjoitukseen, kun seurailee linkkejä.

Tuo aiemmin jo muutaman kerran mainittu On Beauty oli vähän pettymys. En oikein osaa edes sanoa miten, mutta jotenkin odotin siltä enemmän. Ehkä odotin liikaan, sillä olen pitänyt niin kovasti Smithin edellisistä teoksista. Nyt en edes nauranut kertaakaan ääneen, mitä tein esim. White Teethiä lukiessani aika paljonkin, vaikka kirjoitin kirjasta tylsää esseetä. Sinänsä kyllä perheen sisäisiä suhteita kuvataan hyvin, ja varsinkin sitä miten keskustelut lähtevät niin helposti ihan hakoteille. Kaikki tuntuvat puhuvan lähinnä itselleen ja käsittävän toisiaan jatkuvasti väärin. Myös elämää kampukselle kuvataan kivasti ja elävästi. Niitä hiljaisia hetkiä luennon lopussa, kun pitäisi kysyä kysymyksiä, opiskelijoiden ja professoreiden satunnaisia kohtaamisia, sitä miten joku on saattanut miettiä viikon, mitä sanoisi professorille käytävässä, vaikka itse keskustelu kestää vain muutamia minuutteja.

Nyt pitäisi varmaan silittää loput pyykit, ja tehdä jotain ruokaa. Olen syönyt koko päivä Estellen ostamia suklaita, jotka ovat kyllä oikein hyviä, mutta pitäisi varmaan aina silloin tällöin harrastaa oikean ruuankin syömistä.