Thursday, January 11, 2007

Löytö

Materiataivas on hetkeksi laskeutunut myös Pirkanmaan päälle. Suomessa on nyt kirja- ja levyale. Aamulehti ilmoitteli, että mistä kaikista löytyy sinisien nuolien alta levyjä alehintaan. Jarin kanssa päätettiin lähteä pyhinvaellusretkelle musiikkimaailmaan. Suunnitelma oli selvä: aloitetaan yksittäisistä levyliikkeistä ja siirrytään siitä ketjuihin (free record shop) ja markettimyymälöihin -jos vielä jaksetaan.

Alennusmyyntien todellinen tarkoitushan on vain saada ihmiset kauppoihin ostamaan täysihintaisia tuotteita. Sen olen oppinut jo kaiken maailman rätti- ja nuttumarkkinoilla, joiden alerekeissä on vain se, mikä ei ole kelvannut kenellekkään -ja syystä. Sitä en vaan ymmärrä, että miksi minä en pysy aleosastolla edes silloin, kun sieltä löytyisi laatutavaraa puoleen hintaan. Onneksi tämänkertainen hairahdukseni oli todellinen löytö.

Päätin jo etukäteen, että vaikka alemyynteihin menenkin, tällä kertaa en sorru halvanhinnan houkutuksiin ja ostamaan jotain "ihan kivaa, jonka sain vitosella." Epe's:iltä löytyikin jo kauan haluamani Von Hertzen Brothersien Approach 8,90€. Mutu-tuntumalla päätin ostaa levyn heti, vaikka en ollutkaan käynyt vielä muissa liikkeissä vertailemassa hintoja. Mutu oli oikeassa. Kaikkialla muualla levy oli 90centtiä kalliimpi!

Pidän kalenterini takana listaa levyistä, joita kovasti haluaisin omistaa ja artisteista, joihin haluaisin tutustua tarkemmin. Epe'sillä kaivoin tuon listani esiin, etten vaan haksahtaisi mihinkään ale-kivakiva-levyihin. Listasta paistoi esiin tyttösen nimi, jonka olin kuullut YLEX:ltä alkusyksystä. Kysäisin ohimennen myyjältä, löytyykö Charlotte Gainsbourgin levyä liikkeestä. Myyjä ei ollut kuullutkaan ja kysyi kauppiaalta, onko nimi tuttu. "Joo. Isänsä tyttö!" Levyä ei silti ollut kaupassa.

Seuraava kohde oli Platta, jonka ikkunassa mainostettiin Huscy Resquen uusinta hintaan 10.90€. Jari oli mielessään koonnut jo useampia potentiaalisia levyhankintoja, kun löysi ulkomaisten artistien hyllystä kohdasta "G" etsimäni ranskalais-englantilaisen neitosen levyn. Hinta oli 20€. Inhoan tehdä valintoja ja varsinkin kun on kyse rahasta. Jossain (syvällä) minussa asuu kuitenkin pikkutarkka kitupiikki. Vielä oli ainakin 2 kauppaa käymättä ja Free Record Shopissa odottivat notkuvat 2levyä 20€:lla pöydät. Lisäksi, ostamalla Charlotte Gainsbourgin levyn nyt, rikkoisin jo perusasteella luomaani levynostosääntöä. -En ole kuullut kuin tytöltä kuin 1biisin. Toisaalta olin etsiskellut levyä yli puoli vuotta ja miltei tilannut sen netistä. Lopulta päätin, että alennusmetsästykseni tulos olisi vain kaksi levyä ja näin Charlotte liittyi veljeskolmikon seuraan.

Seuraavassa liikkeessä sortui metsästystoverini. (Siihen asti hän oli vain "tarkkaillut ja vertaillut hintoja".) Swampista löytyi koko Rinneradion tuotanto (ei ale-hintaan, muuten suht edullisia tosin.) ja Jari päätyi sullomaan uuteen mari-kassiinsa 3kpl "electronista jazz-vaikutteista instrumentalmusiikkia". Free Record Shoppiin menimme siis matti kukkarossa. Onneksi, sillä tarjonta oli löytöihimme verrattuna köyhää. Samat levyt alessa, jotka aina, ellei vähemmän ja jotain rock-klassikkoja. Silti kotiin kävellessäni mietin, olisiko sittenkin ollut järkevämpää ostaa samalla rahalla enemmän. Typerää.

Onneksi vaisto ei pettänyt. Charlotte Gainsbourgin levy oli juuri sitä, mitä odotin, vaikka olinkin ehtinyt kuulla vain yhden kappaleen YLEX:ltä puoli vuotta sitten (AF 607105). "Rohkeaa" päätöstäni kannustivat tieto siitä, että tyttösen kappaleet ovat tehneet Hra Jarvis Cocker ja sellaset ranskalaiset Airin tyypit. Musiikki onkin tosi Airmaista, mutta nyt vain sen päälle laulaa herkkä ja heleä tytön ääni. Lyriikoissa on sotkettu ranskaa ja englantia, mikä ei kuitenkaan ollenkaan häiritse, sillä tyttönen ääntää molempia loistavasti ja sekoittelu tuntuu vain luonnolliselta. Levyn nimi 5:55 viittaa aikaiseen aamuun ja koko levy tuntuukin olevan utuista kesäaamufiilistelyä. Suosikkibiisikseni jäi yhä AF 607105, joka kertoo lentokonematkustanisesta ehkä romanttisemmin kuin koskaan. Eiköhän se ole selvää, että löysin uuden rakkauden.

2 comments:

Anonymous said...

Mäkin löysin alelevyjä. Tosin otin turhankin helpon lähestymistavan ja etsin vain oman listani levyjä ja kaiken lisäksi netistä. Vaikka cdon.com onkin vähän sitä mitä se nyt on, tilasin sen talvialesta kolme levyä. (Toimitus toteutti jälleen cdonin periaatteita: kahden levyn kannet oli rikki.)
Nyt olen onnellinen Norah Jonesin, Coldplayn sekä (viimein) Fiona Applen levyn omistaja.
Tuo Charlotte on kyllä hyvä valinta. Vastustan kylläkin tyttöseksi kutsumista, mun mielestä se edustaa enemmän sellaista boheemihkoa ranskatarta (yhdenlaista sellaista). Mä löysin Charloten Trendin kautta, wuhuu naistenlehdet!

Annimaria said...

Minäkin kiinnostuin ranskattaresta ja käytin hyväkseni nettiradiota. Hyvältähän tuo kuulosti, kiitos vinkistä!