Saturday, September 29, 2007

Kesä 2007

Nyt kun kesä on kai virallisesti ohi, voin julkaista kuvakoosteen viime kesältä. Taisi muuten olla satesin kesä aikoihin, vaikka muistankin lähinnä vaan tasalämpöisen ja aina kirkkaasti valaistun tehtaan. Miten niin tein muka liikaa töitä?







Piti kyllä laittaa enenmmänkin kuvia, mutta blogger ei ole tänään kovin yhteityökykyinen.

Tuesday, September 18, 2007

Tätä nostalgiaa

Sateiset syksyiset päivät saavat minut aina niin nostalgiseksi. Silloin pitäisi istua teekupposen äärellä parantamassa maailmaa yksin tai seurassa. Minussa on vain sellainen vika, että vaikka sen teekupposen keittäisinkin, en välttämättä osaisi jäädä sen kanssa oikealla tavalla mietiskelemään. Itsensä unohtamistilaan ei kai tarkoituksella pääse. Siihen vain... unohtuu.

Työharjoittelu on miltei ohi. Tänään pidettiin läksiäiset. (Ensi maanantaina eivät kaikki olisi päässeet paikalle, ja kaikki halusivat, koska olin luvannut tehdä juustokakkua.) Sain läksiäislahjaksi "Survival Kit"n eli kassillisen kaikenlaista Global Finland -kamaa. Heijastimet ainakin tulevat tarpeeseen. Yllätyksekseni liikutuin, kun yksikön päällikkö kiitteli työpanoksestani ja antoi lahjan. Omituista sikäli, että ei tuolla ole oikein päässyt kenenkään kanssa sillä tavalla lähentymään, että erityisen ikävä tulisi. Hirmuisen mukavia tyyppejä kyllä olivat kaikki.

Neljännesvuoden ehdin täällä Helsingissä asua. Se kuulostaa hirmuisesti pidemmältä ajalta kuin kolme kuukautta. Vuodenaika ehti kuitenkin vaihtua, tulinhan tänne juhannuksen jälkeen. Tampereelle paluukin saa oloni jotenkin mietteliääksi. Sielläkin on muutos edessä, sillä kämppikseni Mervi valmistuu ja muuttaa vuorostaan Helsinkiin. Kahden vuoden aikana siihenkin ehti kiintyä. Alankohan tulla vanhaksi, sillä itse olen alkanut kyllästyä ainaiseen muuttamiseen ja väliaikaisratkaisuihin. Haluaisin tietää, että jossain tilassa tulen pysymään pidempään kuin vuoden. Tuntuu, että sitten voisi keskittyä suunnittelemaan muita asioita.

Toisaalta, saatuani tänään kutsun Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen intouduin töissä hetken katselemaan kuvia ja muistelemaan menneitä. Jos menneet, joita muistelen ovat kahden -kolmen vuoden takaisia, en voi vielä olla kovin vanha. Huomasin olevani nyt myös paljon onnellisempi ja ihan vain tyytyväisempi olooni kuin silloin, ennen.



PS. Nostalgiakuva "kaukaa" kahden vuoden takaa ihan vain siksi, että saisin blogiprofiiliini kuvan.

Saturday, September 08, 2007

Lasi viiniä ja viski jäillä.

Löysinpä taas nettitestin, ja kun kerran en ole saanut mitään järkevää päivitystä aikaan koko kesänä, niin päivitetään sitten jotain vähemmän järkevää. Testin mukaan olen osittain Fine Glass of Wine ja osittain Whiskey on the Rocks. Tavallaan kai ihan osuvaa, molemmat juomat ainakin maistuvat, kunhan viini on punaista, ja viski ilman jäitä. Alla vielä sivuston tarjoamat tarkemmat selostukset:

"You are sophisticated and refined, but also complicated and hard to deal with. Not everyone loves you, but those who do swear that you're the coolest thing since sliced bread. One of these days the people that matter will understand you. Until then, you will be sitting on your throne as the distinguished product that not everyone has the taste to appreciate."

"You are tough and you know it. It takes a long time for people to get to know you but you wouldn't have it any other way. You don't care what people think, but sometimes that turns people off of you."

Ja muuten, valmiiksi viipaloita leipä on minusta vähän hölmöä, ei niinkään coolia.