Lääketieteenopiskelijoita vaiko sittenkin päiväkotilapsia?

Olen viime aikoina tehnyt aina silloin tällöin keikkaluontoisia töitä paikalliselle catering-yritykselle. Tänään ja eilen olen ollut kahvittamassa ja ruokkimassa noin paria sataa viimeisen vuoden lääkisläistä päättökokeisiin valmentavan kurssin ohessa. Homma kuulosti aluksi varsin yksinkertaiselta, kunhan vaan kaatelee kahvia ja teetä kuppeihin ja hymyilee, sekä sillä välin kun opiskelijat kuuntelevat luentoja keittelee hiukan lisää kahvia ja vettä, asettelee keksejä tarjolle ja lounasaikaan voileipiä pöydille. Tämä arvio perustui tietysti sille lähtöolettamukselle, että nämä opiskelijat käyttäytyvät kuin ihmiset yleensä, mutta totuus oli toinen.

Eilen ensimmäisen aamukahvin jälkeen totesimme, että siitä ei tule mitään, jos ihmiset itse ottavat teetä tai kahvia termoskannuista. Syntyy hirvittävä sotku, ja suuret kasat pöytäliinapyykkiä. Noh kun sitten järjestelimme pöytiä uudelleen, ja siirsimme maidot, sokerit sun muut tilpehöörit viereiselle pöydälle, syntyi uusia ongelmia. Siitä huolimatta, että olimme asetelleet roskiksia tehokkaasti ympäri aulaa, ja erityisesti strategisiin asemiin tarjoilupöytien viereen, olivat nämä tulevaisuuden toivot onnistuneet tunkemaan puolityhjän maitokannun täyteen käytettyjä teepusseja.

Nämä nälkäiset ja janoiset lapset olivat myös varsin oma-aloitteisia. Meillä oli suuri hanalla varustettua vedenkeitin selkiemme takana, ja kun sitten veden loputtua termoksista käännyin täyttämään pulloja, joku oli jo ehtinyt hanalle täyttämään omaa ja kaverinsa nuudelisoppakuppia. Samoin maitopullot tuntuivat katoavan pöydältä, vaikka yritimme täyttää maitoa kannuihin aina ehtiessämme. Olisihan se tietysti liian vaivalloista huikata, että maito on loppu, kun voi myös avata itse maitopullon pöydän alla olevasta laatikosta. Ja tietysti samalla kuljettaa sen maitopullon mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin.

Aamupäivän kahvitauolle oli tilattu keksejä, jotka olivat esillä korissa, jota jouduimme muutamia kertoja täyttämään. Tällöinkin joku ehti heti kyselemään, että onko suklaamurukeksejä lisää, kun olin juuri täyttämässä kaurakeksejä koriin. Suklaamurut olisivat olleet vuorossa seuraavaksi, mutta päätinkin sitten täyttää muutamaa muuta laatua ensin. Kun sitten iltapäivän kahvitauon ajaksi olimme laittaneet keksit pahvilaatikoissa viereiseen huoneeseen seuraavaa päivää odottamaan, oli avatusta laatikosta kadonnut noin puolet, ja teipein suljettu laatikkokin oli avattu. Seuraavana päivänä rakennuksessa oli palohälytys, ja jouduimme kaikki värjöttelemään ulkona odottamassa palokuntaa. Palomiehet kävivät tarkistamassa tilanteen, ja totesivat rakennuksen olevan turvallinen. Kyseessä oli siis väärä hälytys, kuten olimme jo ulos lähtiessämme arvelleet. Kun kävelin takaisin aulaan, kahvitaukoa varten valmiiksi asetettujen keksien kimpussa oli jo nuori mieshenkilö, joka lastasi taskuihinsa ainakin kolme paketillista keksejä. (Olivat kylläkin sellaisia annospusseja, mutta silti.) En oikein osannut tehdä muuta kuin seisoa suu auki ovella tuijottamassa.

Vettä oli myös tarjolla litran pulloissa, joista sitä oli tarkoitus kaataa pullojen vierelle varsin selkeästi esille asetettuihin laseihin. Jostain syystä aika monet kuitenkin kuvittelivat pullojen olevan annoskokoisia, ja veivät niitä mukanaan luentosaliin ja luultavasti kotiinsakin. Kun sitten kurssia tarjoavan firman edustajat havaitsivat tämän, he alkoivat kysellä miksi meillä on pienempiä pulloja kuin aikaisemmin. Noh, pullothan eivät olleet oikeasti pienempiä, vaan vain eri mallisia, matalampia kuin vanhat. Abbey Well (vesimerkki) on muuttanut pullojen kokoa, ja sattuipa niin, että vanhat pullot loppuivat eilen, joten jouduimme käyttämään uusia. Eri mallisten pullojen saamiseksi meidän pitäisi vaihtaa veden toimittajaa kokonaan.

Muutenkin nämä ihmiset tuntuivat saavan aikaan käsittämättömän määrän sotkua ja valitusta. Kaiken lisäksi yhdellä kurssifirman työntekijällä oli kuusivuotias poika mukanaan, jota sitten ilmeisesti olisi pitänyt vahtia aina välillä. Emme oikein keksineet kohteliasta tapaa ilmoittaa, että meille maksetaan tarjoilemisesta, ei lastenvahtimisesta. Onneksi työkaverit ovat todella mukavia, joten edes 200 idioottia ei onnistu pilaamaan päivää. Ei vaikka, jouduttiinko molempina aamuina nousemaan ennen kuutta. Ja vaikka myöhästyin tänään metrosta niin, että ehdin vielä painaa oven nappia, mutta ovet eivät enää suostuneet avautumaan. Ja sunnuntai aamuna ennen seitsemää seuraavaa metroa saikin sitten odotella 20 minuuttia.