Elämä on pitkä puutelista

Uusi yritys

Kirjoitin eilen melko pitkän pätkän tänne, ja rakas ihana Blogger hävitti sen. (Pitäisköhän meidän vaihtaa siihen uuteen, Milla?) Ketutti eilen niin paljon, etten viitsinyt kirjoittaa uutta. Enää en oikein edes muista, mistä halusin kirjoittaa. Eilen olin täynnä suuria sanoja, mutta tänään en millään keksi, mikä tuntui niin kamalan tärkeältä.

Ainakin kirjoitin siitä, miten juhlimme maanantaina vähän kaikkien synttäreitä. Andrew ja Ellie ilmestyivät kylään, ja onnittelimme ensin Andrew:n kanssa toisiamme, kun meillä on vain päivä ikäeroa. Kämppikseni kertoivat ostaneensa Beckylle (synttärit olivat myös joskus joulukuun lopussa) lahjan ja kysyivät haluanko osallistua. Yllätys oli melkoinen kun tytöt hetken päästä kävelivät laulaen kakun kanssa yhteistilaan. Kakkuakin piti sitten leikata kolmestaan pitäen kiinni samasta veitsestä. Ei ollut muuten helppoa. Häissä pääsee aika vähällä, kun pitää leikata kakkua vaan kahdestaan.

Sain lahjaksi sen Smithin On Beautyn, jota olin täällä toivonut. En tiedä mistä nämä tytöt olivat sen keksineet, kun tuskin osaavat suomea. Lisäksi sain juuri oikean sävyisen (sellainen punertava violetti) luomivärin. Onneksi en itse ole vielä ehtinyt sellaista ostaa, sillä tuo oli juuri se sävy, joka minulta puuttuu. Joku siis oikeasti kuuntelee minun höpinöitäni siitä, mistä pidän. Sinänsä kyllä kaikki tässä joulun tienoilla saamani lahjat ovat olleet oikein osuvia, mutta nyt minut oikeasti yllätti se että minut vain pienen hetken tunteneet ihmiset ostavat näin osuvia lahjoja.

Tajusin myös eilen asian, jota olen kyllä pohtinut aiemminkin. Olen tuominnut itseni kodittomaksi. Minulla on aina ikävä jonnekin. Jos olen Suomessa ikävöin kämppiksiäni ja kaikkia muita ihmisiä täällä. Kun olen täällä, kaipaan suomalaisia ystäviäni ja muita tärkeitä ihmisiä siellä. En minä kadu lähtöäni, mutta sanon vaan, että on tässä omat huonotkin puolensa, vaikka kivaakin on ollut. Sama koskee näitä kieliä. Suomeni tuntuu huonontuvan koko ajan, mutta ei se minun englantinikaan ole niin hyvää, että kokisin ilmaisevani itseäni sillä riittävän hyvin.

Kielistä tulikin mieleeni, että ymmärsin afrikaansia, kun Andrew puhui sitä. Se kuulostaa ihan ruotsilta. Se oli tosi kummallinen tunne. Ehkä olen jotenkin tyhmä, mutta en minä tiennyt että nuo kielet ovat niin lähellä toisiaan. Se että jossain niin kaukana puhutaan jotain niin tutun kuuloista, sai maailman tuntumaan taas todella paljon pienemmältä.

Maanantai ilta jatkui sitten Linseyn isosiskon Marian luokse. Marian kämppä oli tosi kiva, ja siellä oli lautalattiat. Tuli niin kotoisa olo täällä kokolattiamattojen luvatussa maassa. Toivottavasti me löydämme jotain yhtä mukavaa ensi vuodeksi. (Ja yhtä halpaa.) Marialta siirryimme Idolsiin. Se on pieni baari, josta saa drinkkejä kalamaljoissa. Maanantaina se oli lähestulkoon tyhjä, mutta onneksi meitä oli aika iso porukka, ja eipä tarvinnut jonottaa tiskillä. Ostimme neljästään yhden maljan, ja tytöt kävivät lisäämässä siihen puolilitraa vodkaa vähän sivummalla. Hetken kuluttua Sarah ja Sophie olivat niin humalassa, että saattelimme tytöt taksille ja jatkoimme itse TigerTigeriin. Loppuillasta ei sitten tapahtunutkaan mitään mainitsemisen arvoista. Aamulla molemmat aikaisin kotiin lähteneet olivat hyvin pahoinvoivia, ja sitä mieltä että joku oli laittanut jotain heidän juomaansa. Joo-o, kyllä minustakin puoli litraa vodkaa on jotain, mutta enpä usko että siinä juomassa oli mitään muuta epäilyttävää.

Tällaista tällä kertaa, olen vähän yli-innokas kirjoittelija taas vaihteeksi, mutta se johtuu vain kesken olevasta esseestä, jota en ole yhtään innokas kirjoittamaan.