Friday, July 20, 2007

Asennekasvatusta

Mainitsin edellisessä postauksessa intialaiset, jotka pyytävät lähettämään kirjoja. Hommamahan menee siis niin, että kaikki yksikkömme tuottamat julkaisut ovat ilmaisia, ja niitä voi kukin tilata täältä. Sihteerin ollessa lomalla ja minun tuuratessa sihteeriä, minä saan myös kaikki julkaisutilaukset ja aiheenseen liittyvät utelut sähköpostiini: "onkoteillä esitettä sellaisesta maasta, siitä ja siitä kriisistä, vuodelta XYZ"

Asiakaspalvelu on hauskaa. Varsinkin kun Dar es Salaamin tai Lusakan edustusto pyytää lähettämään heille jotain, ja minä raukka aloitan prosessin googlettamalla kaupungin nimen, että tietäisin, minneköhän päin maailmaa olen pakettia lähettämässä (ensimmäinen on Tansaniassa jälkimmäinen Sambiassa). Monet paikalliset järjestöjen edustajat eivät myöskään käytä allekirjotuksissaan maata osoitteen perässä. En tiedä, tietävätkö he olevansa tekemisissä Suomen UM:n kanssa, vai kiertääkö jossain järjestöjen keskuudessa vain sähköpostiosoite, josta voi tilata ilmaisen "Grassroots Comicsin"?

Ainoa häiritsevä tekijä tässä sihteerikön hommassani on se, että minua jatkuvasti lähestytään teitittelemällä SIR:ksi. Jopa Briteistä ja Ruotsista tulevat mailit alkavat lähtökohtaisella oletuksella, että vastaanottaja on miespuolinen (minulle nimenomaisesti teroitettiin laittamalla mailin alkuun Dear sir/madam,). Vastaukseni jälkeen ruotsalainen korjasi itsensä lähestyen seuraavalla kerralla "Dear miss", mutta englannin, arabian ja erityisesti hindin kielillä etunimeni on ilmeisesti hyvin miehekäs. Ironiseksi asian tekee se, että koko neljäntoistahengen yksikössämme työskentelee vain kaksi miestä ja herrapuolinen vahtimestari.

Olen harkinnut oman pienen naisten aseman edistämiskampanjan aloittamista lisäämällä englanninkielisen allekirjoitukseni eteen ms tai jopa ihan suoraan miss. Ikään kuin sanoakseni "kyllä, täällä ministeriössä on tällainen neiti-ihminen hempsankeikka harjoittelijana, böö!". En vain tiedä, olisiko se jotenkin sopimatonta ja turhan alleviivaavaa. Mutta eihän ne sedät "syvällä viidakossakaan" voi ikuisuuksiin kuvitella, että nainen ei osaa eikä opi käyttäämään tietokonetta.

Wednesday, July 18, 2007

Kanavakatu 4 a

Kanavakatu 4 a on vanhan rahapajan osoite. Pieni kivitalo sijaitsee remontin alla olevan Stora Enson pääkonttorin ja uututtaan kiiltelevän UM:n Kehityspoliittisen osaston välissä. Vanhassa rahapajassa pitää majaansa Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston kehityspoliittisen viestinnän yksikkö. Tämän kesän kolme kuukautta myös minä kuuluun viestijien ja tiedottajien kööriin.

Tunnelma yksikössämme on mukavan rento ja pukeutuminen sopivan epämuodollista. Yhdelläkään työntekijällämme en ole nähnyt pukua (jos ei Maxin pellava-asua lasketa). Yksikkömme päällikkö porhaltaa ministerin tapaamiseen (niin kuin myös johtoryhmän kokouksiin) viininpunaisessa tunikassa kultakorujen kilistessa ranteessa, korvissa ja tottakai nilkan ympärillä. Kaulassa hulmuaa violetista vihreään sävyä vaihtava huivi.

Ensimmäisen kuukauden virkanimikkeeni on toimistosihteeri. Muodollisesti minun pitäisi siis päivystää puhelinta ja selailla postia (kenties myös lakata ja viilata kynsiä). Tosiasiassa heinäkuussa asiakaspalvelua on niin vähän, että riittää kun vastailen muutaman intialaisen pyyntöön ilmaisista kirjoista (Kaikki tuottamamme materiaali on ilmaista ja sana on levinnyt erityisesti Intian kehy-järjestöjen parissa.). Huvittelen kuvittelemalla välillä hieman omituiset pyynnot Apu-englanniksi äännettynä. "I heard that you give out free books. Please send me all you have." -mitä tuohonkin nyt vastaisi. "It is not in my intention to send out our whole library. Please specify your request."



Muun aikani olen viettänyt suorittamalla ensin tympeät, harjoittelijalle jätetyt tehtävät pois alta. Käänsin yhden mielipidetutkimuksen englanniksi ja muunsin taulukot Excelin sopiviksi. Lisäksi suoritin "sähköpostilistan analyysin" eli lajittelin käsin hieman yli 3000 sähköpostiosoitetta eri kategorioihin. Vaikuttivat asioilta, jotka on jo pidempään haluttu tehdä, mutta ei rutiineilta ole aikaa, joten harjoittelija on sopiva työrukkanen. Ja parempaahan excelin rämpyttely on kuin kahvin keitto. Varsinkin, kun keitän niin pahaa kahvia. Excelin käyttö kyllä jännitti, sillä siitä on jokunen vuosi, kun ohjelmaa tosissani viimeksi käytin.

Suurin urakkani on nk. media-analyysi. Yksikössä on huolellisesti tallessa joka vuodelta kaikki kehitysyhteistyötä, kehitysmaita, kehityspolitiikka yms. koskevat lehtileikkeet. Minun tehtäväni olisi vertailla tämän lehtisalaatin vuosia 1996 ja 2005 keskenään ja löytää mahdollisia muutoksia uutisoinnissa tai esimerkiksi asenteesse kehitysyhteistyötäkohtaan. Materiaalia on vain pari kansiollista... kaikista suurimmista päivälehdistä, maakuntalehdistä, puoluelehdistä, aikakausilehdistä ja lisäksi mukaan on poimittu radiouutiset. Alkukesän harjoittelija Iikka oli ystävällisesti jo hakenut materiaalin varastosta ja kiikutti sen lähtiessään pöydälleni. Siitä on hyvä jatkaa.

Ensimmäinen juttuni.