Monday, January 08, 2007

Arki

Vuoden ensimmäinen luento on takana ja kaikki kämppiksetkin jo palanneet joululomiltaan. Eilen oli mukavaa tulla kentältä kotiin, kun kaikki viisi tyttöä istuivat olohuoneessa katsomassa Sinkkuelämän ekaa tuotantokautta. Liityin seuraan ja heti tuli kovin kotoisa olo. Ihan kuin en olisi missään Suomessa käynytkään.

Suomessa oli kivaa ja erityisen kiva oli nähdä kaikkia tärkeitä ihmisiä. Paljon tuli tehtyä, ja pitihän minun kirjoittaa jotain siellä ollessani, mutta enpä tietenkään ehtinyt. Enkä aloittanut esseetäni, enkä lukenut edes kovin montaa kirjaa. Tenttikirjoihin koskin sen verran, että otin ne laukusta pois ja laitoin lähtiessä takaisin.

Suomessa oli myös pelottavan lumetonta. Lämpötilat ovat täällä melkein samoja kuin siellä, eikä se aurinkokaan täällä laske kuin parikymmentä minuuttia myöhemmin. Joten näin ilmaston puolesta ei tuntunut mitenkään kovin erilaiselta. Tänään aamulla täällä tosin oli poikkeuksellisen nättiä ja aurinkoista, mutta kahdelta jo satoi ja tuuli oikein kunnolla. Eikä minua se sade edes haittaisi, mutta se tuuli kyllä ärsyttää, kun kaikki tavarat lentelevät ympäriinsa ja sateenvarjot menevät rikki.

Eilen oli hyvä päivä. Sain kyydin kentälle, ja konekin lähti viisi minuuttia etuajassa. (Minä kylläkin menin portille vasta kun tauluilla luki "last call", olisi kai ollut vähän liikaa olla joskus ajoissa jossain.) Helsingistä Amsterdamiin samassa koneessa oli Janika, jonka olin tavannut viimeksi edellisenä päivänä erään lukiolaisten liiton piirin hallitusten vaihdossa. Oli mukavaa saada odotteluseuraa koneen vaihdon ajaksi.

Tänään pitäisi lähteä kämppikseni isosiskon synttäreille. Se täyttää vähemmän kuin minä täytin viime vuonna, joten tuntuu taas kovin vanhalta. Sarah uhkasi tehdä viinahyytelöä. (Ihan kuin sitä ei olisi ollut tarpeeksi siellä hallitustenvaihdossa.) Ja löysin Morrisonsilta tarjouksesta Finlandia-vodkaa. Pakkohan sitä oli ostaa, kun ensinnäkin nämä Supermarkettien tarjousvodkat on näin Alkon monopoliin tottuneelle vieläkin aika hassun oloinen ilmiö, ja vielä hassumpaa oli tosiaan se, että tarjouksessa oli Finlandiaa. Kassa kehui pulloa kauniiksi.

No comments: