Tuesday, November 10, 2009
Lopun alku?
Hesari on valinnut varsin osuvan kuvan metrotunnelin tulvasta kertovaan juttuun. Ja sitä ennen joku varsin osuvan mainoksen metrotunnelin lattiaan.
Labels:
loistavaa
Sunday, November 08, 2009
Karpalometsällä
Päätettiin isänpäivän kunniaksi lähteä lähes koko perheen voimin karpolometsälle. Metsä tosin muodostui lähinnä kesämökkisaaren ja rannan välisestä pienestä umpeenkasvaneesta kaislikosta. Saalista löytyi hyvin pieneltäkin alalta, ja vähän vajaan tunnin poimimisella saatiin kokoon ämpärinpohjallinen karpaloita. Marjoja jäi tuolla pienelle pläntille vielä vaikka miten paljon, sillä karpaloiden poimiminen on varsin hidasta touhua. Ensinnäkin sormet pakkaavat paleltua sillä karpalot kypsyvät vasta melko myöhään syksyllä ja nytkin maassa oli jo hiukan lunta. Toiseksi karpalot ovat ovelia, ja parhaat saaliit löytyvät sammalen seasta pöyhimällä. Märän sammalen kaivelu taas jäädyttää näppejä entisestään. Onneksi näitä pohjoisen marjoja voi poimia vielä aikaisin keväälläkin lumien sulettua, jos vaikka silloin olisi aikaa pidemmälle marjareissulle.
Karpalo on varsin ravinnerikas marja ja jo Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat sen rohdoskasvina. Varmasti tunnetuin karpalon hoitovaikutus on virtsatietulehduksen ehkäisy, mutta sen on todettu ehkäisevän myös muita tulehduksia estämällä bakteerien kasvua. Lisäksi se sisältää monien muiden marjojen tapaan paljon mm. C-vitamiinia ja flavonoideja. Karpalo säilyy hapokkuutensa ansiosta vaikka sellaisenaan, mutta itse ajattelin varmuuden vuoksi pakastaa marjat. Sokeria niihin en lisää vielä tässä vaiheessa, sitä voi lisätä sitten käyttötarkoituksen mukaan myöhemmin.
Kehotan siis kaikkia lähtemään rohkeasti marjametsään vielä näin marraskuussakin!
Alla vielä todistusaineistoa retkeltämme:

Tuesday, November 03, 2009
Tätiä ärsyttää
Olen tässä syyskuun alkupuolelta lähtien viettänyt Säkylässä varmaankin enemmän aikaa kuin viimeisen kahdeksan vuoden aikana milloinkaan. Samalla olen palannut myös paikallisen kirjaston käyttäjäksi. Olen aina rakastanut kirjastoja, niiden tunnelmaa, hiljaisuutta ja kirjojen avaamia loputtomia mahdollisuuksia. Minulle kirjastot ovat pyhiä paikkoja, tiedon temppeleitä ja hiljentymiseen sopivia kappeleita.
Kotikuntani kirjaston ovat kuitenkin valloittaneet pelejä pelaavat koululaiset (melkein aina poikia), jotka huutelevat toisilleen kirosanojen höystämiä tappouhkauksia kirjaston koneilla pelatessaan. Säkylän kirjasto on vielä avonainen korkea tila, ja lehtien lukusali sijaitsee ikään kuin parvella samassa yhtenäisessä tilassa. Nettikoneet on sijoitettu ala-aulaan aulan molemmille sivuille. Näin tuo häiritsevä huutelu leviää koko kirjastoon, eikä oikeastaan mistään päin kirjastoa löydy rauhallista nurkkaa, jossa voisi kuulla omat ajatuksensa saati keskittyä lukemaan.
Tunsin itseni kovin vanhaksi, kun ensimmäinen ajatukseni kirjastossa käydessäni oli, että ei minun kouluaikoinani noin käyttäydytty. Vaikka ajatus onkin kovin keski-ikäinen, niin on se ihan totta. Muistan istuneeni usein koulun jälkeen kirjastossa lukemassa, se kun sijaitsee ihan ala-asteeni vieressä, ja iltapäivisin kotona ei välttämättä ollut vielä ketään siihen aikaan kun pääsin koulusta. Muistan hyvin, että kirjastossa oli rauhallista, ja yleensä istuin nimenomaan siellä yläkerrassa lukemassa lehtiä. Romaanit luin kotona.
Sinäänsä huutelu ei minua mahdottomasti häiritse, koska nykyään lähinnä haen kirjastosta aineistoa kotiin. Kuitenkin minusta olisi ihan asiallista vaatia myös lapsia ja nuoria noudattamaan samoja sääntöjä kuin muutkin kirjaston käyttäjät. Jos kirjastossa ei osaa olla huutamatta, voisi näitä henkilöitä ensin pyytää poistumaan. Jos toistuvista huomautuksista huolimatta käytös ei muuta, voisi kirjastokortin ja nettitunnukset hyvin sulkea määräajaksi. Olisi ihan kasvatuksellisestikin fiksua, tuskin meinaan muissa kirjastoissa (varsinkaan esim. yliopistojen sellaisissa) tällaista menoa jaksetaan kovin kauaa katsella, jos näille pojille ei kukaan ole huomannut kertoa, miten kirjastossa ollaan.
En nyt tarkoita sitä, etteikö kirjastossa saisi keskustella sanaakaan tai siellä pitäisi hiippailla hiirenhiljaa. Toki asiallinen keskustelu on ihan suotavaakin. Jotenkin vain alatyylisten tappouhkauksien huutelu ei mielestäni ole suotavaa oikein millään julkisella paikalla.

avautuminen,
päteminen
Tuesday, September 08, 2009
Toimivat jalat eli oodi hyville kengille

Minulla on isot ja leveät jalat.
Johtuuko sitten merkittävästä vanhenemisen virstanpylväästä eli 25 ikävuodestani vaiko vain sattumista, olen joka tapauksessa menneenä kesänä oppinut terveiden jalkojen ja hyvien kenkien arvon. En ikinä ole ollut mikään suuri kenkäfriikki. Minulla on muutamat suosikkijalkineet, jotka olen mielestäni ostanut suht hyvä laatuisina. Lisäksi satunnaisostoksina olen alelaareista kerännyt kesäsuosikkejani ballerinatossuhen mallisia kenkiä (läpsyköita) sateenkaaren eri väreissä. Jalkani eivät ole kenkävalinnoistani valittaneet.
Tänä kesänä alkoi keväinen hölkkäharjoitteluni tuottaa tulosta ja ravasinkin Kaupin metsissä varsin ahkerasti. Kunnon lisäksi kasvoi valitettavasti muutakin, nimittäin varpaideni niveliin kipeät hiertymät, jotka pikkuhiljaa muuttuivat inhoiksi kovettumiksi. Lopulta marssin urheilukauppaan ostamaan uusia lenkkareita. Myyjä kertoi, että juoksijan lenkkareiden pitäisi olla kaksi kokoa normaalikenkiä suuremmat. Kovettumani johtuivat kuulemma siitä, että huomaamatta kipristelen varpaitani ja siksi varpaani osuvat nivelen kohdalta lenkkarin "kattoon". Olin hieman epäileväinen, ehkä tuo yrittää nyt vain myydä jäljellä olevia hajakokoja minulle. Nielaisten sisäisen neitini ostin kuitenkin kokoa 42 ja 1/2 kengät. Kovettumat ovat hiljalleen hävinneet.
Toinen jalkojen tuhoamisoperaationi oli elokuinen Rooman matkamme. Tiesin olosuhteet: pieniä epätasaisia katuja ja 30 asteen helle. Valitettavasti olin alkukesästä heittäneet hyvin mm. reilillä palvelleet punaiset tennarini roskiin. Suoritettuaan viimeisen palveluksen Provinssirockissa tennariparat näyttivät ja haisivat jo niin kaameilta, että enää mikään pesu tai pohjallisten vaihto auttaisi. (Mikä siinä onkin, että kengät tuntuvat parhaalta silloin, kun ne näyttävät kaameilta?) Roomaan lähti siis mukaan kevyet, mustat "ballerinat" (hieman paksupohjausemmat ja nahkaiset) sekä illallisia varten avokkaat. Yllätyksekseni jalkani tekivät ikuisen kaupungin koettelemuksissa jotain, mitä ei ole tapahtunut sitten 2002 Roskilden nilkan niksautuksen: ne turposivat ja vihloivat. Eivätkä ihan vähän. Mikä mummo minusta on tullut!? Kenkäni hiersivät päältä ja sivulta. Onneksi sentään oli rakkolaastareita mukana.
Näiden koettelemusten jälkeen kohtasin vaihto-oppilasreissuani varten pakatessa ongelman: mitkä kengät otan mukaan? Tai siis kuinka monet? En enää halua kipeitä jalkoja, mutta en halua mitään terveyssandaaleitakaan. Mennessäni Lilleen, siellä on vielä kesä 20-27 astetta lämmintä. Joulukuussa taas on jo miinusasteita. Lillen syksy ja talvi ovat kuulemma hyvin runsassateisia ja kosteus saa muutamankin miinusasteen tuntumaan kylmältä. Tarvitsen siis kevyemmät kengät alkusyksyksi, tottakai otan mukaan lenkkarit, sillä haluan lenkkeillä Ranskassakin ja syksyn/talven tuloa varten tarvitsen järeämmät kengät. Lisäksi olisi mukava jos mukana olisi yhdet korkkarit. Kuinka paljon on liikaa?
Tavallisesti ottaisin mukaan kahdet kengät ja ajattelisin ostavani tarvitsemani periltä, mutta edellinen kokemukseni yrittää löytää Ranskasta minulle sopivia kenkiä oli niin musertava, että en luota löytäväni sieltä jalkineita.(Ostin yhdet, mutta annoin ne alta vuodessa pois.) Kemistä ostin äitini valvomana (hänellä on tismalleen samanlaiset jalat ja jalkahaasteet kuin minulla) järkevät kengät, jotka ristin Järkeviksi. Järkevät ovat minulla jalassani nyt, kun kirjoitan tätä merkintää Helsinki-Vantaan -lentokentällä. Järkevät ovat vähän tyksät, mutta ne jalassa on hyvä kantaa rinkkaa.
Kenkävuoreni ja kameralaukkuni vuoksi kaikki tavarani eivät enää mahtuneet yhteen rinkkaan. Jouduin pakkaamaan tavaraa myös carry on –kokoiseen matkalaukkuun. Muutama rätti sai myös lähdön kenkien tieltä. Uskottelen, että olkalaukkuni sisältö mahtuisi matkalaukkuun ja näin ollen minulla olisi mukana yhä vain kaksi kassia. Tavaramääräni nolottaa.
Olen niin neiti.
PS. Siirryn kirjoittamaan vaihtarikokemuksistani Silkkitielle. Tämä blogi hiljenee siis minun osaltani hetkeksi.
Labels:
huomioita itsestä,
jalat,
matkustaminen
Tuesday, September 01, 2009
Goodbye Gosforth
Labels:
loistavaa,
matkustaminen,
Toon
Thursday, August 27, 2009
Neulegraffiteja osa 2

Olen kirjoitettuani nelugraffiteista innostunut itsekin neulomaan pötkylöitä ympäristööni. Tähän astinen saldo on vaivaiset kaksi, mutta onhan sekin alku. Eli tässä ois kollaasi kahdesta Newcastleen ilmestyneestä neulegraffitista. Muiden tekemiä en täällä ole nähnyt, toivottavasti niitä jatkossa alkaa ilmestyä. Pitenee puhua aiheesta neulekerhossa. (Hirveät nettisivut, kivoja ihmisiä.)
Niin ja tässä vielä pari linkkivinkkiä edellisen postauksen lopussa olleiden lisäksi.
Knit Sea on ehtinyt tekemään näitä aika paljon enemmän kuin minä.
Mielestäni on erityisen siistiä, että neulegraffitit ovat niin 'kilttejä'. että niitä voi tehdä koulussakin.
Labels:
loistavaa,
neulegraffiti
Wednesday, August 26, 2009
Lähtötunnelmissa
Asuntomme on nyt alivuokrattu. Ensi tiistaina nurkkiimme muuttaa joku vasta kirjoittanut hattulalainen pojankloppi. Vuokraamme asuntomme kalustettuna, mutta poika toivoi, että veisimme pois (henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi) astiat, petivaatteet, matot ja julisteet. Ehkä tyyppi ei arvosta Kiinan kommunistisen puolueen propagandaa tai sitten se ei tykkää Beatlesistä.
Pyykkikone laulaa täällä yötä päivää, koska en halua pakata mitään varastoon likaisena. Siivotakin ehkä pitäisi. Olisi se kai kohteliasta pyyhkiä omat pölynsä lattioilta vuokralaista varten. Olemme hankkineet kellarikoppeihin lukot (onneksi meillä on kaksi), kaivaneet seinänaapurin (Siwan) pahvinkeräyslaatikosta pahvilaatikoita ja Jari seuraa ruumiinlämpötilaansa kiinalaisia varten päivittäin. Lähdön hetki on siis lähellä.
Keksin vähän väliä jonkun typerän huolenaiheen, joka vaivaa ja stressaa minua, jopa valvottaa. Viimeksi huolestuin siitä, että en tiedä ranskaksi sanaa lakana. Huoli johtui tietysti siitä, että minun on saapuessani vuokrattava lakanat asuntolastani. Tarkistin, sana on drap. Tämän ongelman ratkaistuani muistin, että saavun Lilleen sen verran myöhään illalla, että en välttämättä pääse ensimmäisenä yönäni laisinkaan asuntolaan yöksi. Onneksi Lonely Planetin mukaan Lillessä on myös hostelleja.
Tiedän jo nyt, että kielitaitoni on niin heikko, että luentojen seuraaminen menee lähinnä vaikeimpien sanojen muistiinkirjoittamisessa. Ehkä jo lokakuussa ymmärrän, mitä aihetta luennot käsittelevät. Toisaalta, tärkein tavoitteeni onkin juuri kielitaidon kartuttaminen. Jos joulukuussa arkielämä sujuu ilman sanakirjaa, olen iloinen. Katsotaan kuinka nopeasti opin statuspäivittämään facebookissa ranskaksi!
PS. vaihdoin blogiin vähän syksyisemmän lookin.

Subscribe to:
Posts (Atom)