Tuesday, March 27, 2007

Kahdet tuparit, synttärit ja vaalit.

Tuloksena paljon rakeisia kuvia, tärähtäneita kuvia ja kuvia, jonka ottajaa ei tiedetä. 36kuvaan osui muutama otos, joista saa jotain selvää.

Satun ja Marjon tuparit













Paulin tuparit






















Lastenkutsut ja vaalivalvojaiset


Kuin kolme marjaa...



Oon nyt ärsyttävä, tungen poikaystävän kuvia blogiini, mutta oikeesti:

Monday, March 19, 2007

Luennolla

Herra Sepos höpisi taas vaihteeksi niin sekavia luennolla, että päädyin kirjoittamaan blogimerkinnän monisteen takapuolelle muistiinpanojen ohessa ja sijaan. Miten joku voi ihan oikeasti käyttää vartin termin tuotanto määrittelemiseen? Muutenkaan ei voi kuin ihailla kykyä ilmaista täsmälleen sama asia noin viidellä eri tavalla. Näistä kyvyistä olisi varmasti hyötyä vaikka poliitikkona, mutta opiskelijan kannalta ne ovat vähän turhauttavia ominaisuuksia professorissa. (Onkohan se setä edes oikeasti professori, en taida jaksaa tarkistaa mistään.)

Muutenkin alan olla ihan vaan vähän kyllästynyt marxismiin. Mitenköhän monta kertaa aihetta joutuu vielä opiskelemaan elämänsä aikana. Minä muistan vieläkin oikein elävästi ne yläasteella jaetuissa monisteissa olleet tikku-ukot, jotka havainnollistivat kätevästi setä Marxin ajatuksia luokista. Oli iso ja lihava tikku-ukko, joka ensin söi muita pulleita tikku-ukkoja ja kasvoi isommaksi. Sitten se talloi ja rellesti pienten tikku-ukkojen keskellä. Sitten tuli vallankumous ja pienet tikku-ukot hyppivät maassa makaavan lihavan ukon päällä.

Tämän jälkeen aihetta on tullut sivuttua ainakin lukion historian kursseilla, avoimessa yliopistossa suorittamillani poliittisen historian kursseilla ja nyt poliittisia teorioita esittelevällä luentosarjalla. Mitään kovin valaisevan uutta ja mullistavaa tietoa en mielestäni ole saanut noiden tikku-ukkojen jälkeen. Olisi ehkä jopa ihan mielenkiintoista tietää sedän ajatuksista jotain muutakin kuin luokkajako, ja että uskonto on oopiumia kansalle, mutta ei, taaskin vaan selitetään mitä tarkoittaa proleteriaatti ja miten marxilainen maailmankäsitys on materialistinen. Ihan tosi? Enpä olisi tuotakaan varmaan koskaan tullut ajatelleeksi, jos sitä ei olisi luennolla toistetta neljällä eri tavalla ja vielä kirjoitettu monisteeseen varmuuden vuoksi.

Sää on tänään ollut lievästi sanottuna skitsofreenista. Aamulla kun lähidin kotoa, oli kylmää, tuulista ja aurinkoista, eli aika tyypillistä Newcastlessa. Siirtyessäni kirjastosta seminaarille satoi vettä ja tuuli edelleen. Seminaarin jälkeen luennolle juostessani satoi rakeita. Kun tulin luennolta, aurinko paistoi, oli tyyntä ja tuoksui vastaleikatulle ruoholle. Kävelin palauttamaan esseen (Sen palautuspäivä on vasta keskiviikkona, olen niin ylpeä itsestäni. Tämä on varmaan ensimmäinen kerta elämässäni kun olen palauttunut koulutyön ajoissa.) laitoksen toimistoon ja kävin samalla vessassa, aikaa kului korkeintaan kymmenen minuuttia, ja vaihteeksi ulkona satoi räntää, joka muuttui rakeiksi ennen kuin ehdin bussipysäkille. Olin suunnitellut käveleväni kotiin, mutta terve itsesuojeluvaisto ylitti partiohengen. Kun pääsin kotiin aurinko paistoi taas oikein lämpimästi. Tuuli ja rakeet olivat näköjään liiskanneet narsissit sisäpihalta. Ikävää, ne olivat nättejä. Kun aloitin tämän merkinnän, satoi räntää, nyt siellä näyttää taas aurinkoiselta. Neljä vuodenaikaa on minusta aina ollut ihan kiva juttu, mutta ei niitä kaikkia tarvita samana päivänä.

Ja kun kerran pääsin valittamisen makuun, niin voisin vielä kertoa, kuinka kätevä laitos yliopiston kirjasto on. Sieltä voi varata itselleen muilla lainassa olevia kirjoja niin, että niiden eräpäivä laitateen viikon päähän siitä, kun joku on varannut kirjan, ja lähetetään sähköpostia sille kenellä teos on lainassa. Tämä on tietysti tosi hyvä palvelu sille, joka hoksaa vähän myöhässä, että ai niin se essee, ja voi sitten pyytää itselleen kaikki ne kirjat, jotka joku ajoissa ollut on ehtinyt viedä kotiinsa. Palvelu saattaa joskus ärsyttää niitä, jotka ovat ovat lainanneet kirjoja esseetä varten, ajatelleet aloittaa kirjoittamisen ennen lomaa, ottaa muutaman teoksen pääsiäislomaksi mukaan kotiin, ja tuoda ne tullessaan takaisin ja viimeistellä homman hyvissä ajoin ennenkuin on kiire.

Joku hemmetin idiootti on siis pyytänyt KAIKKI EU-esseetäni varten hakemani SUOMI-aiheiset kirjani takaisin kirjastoon. Miksi edes kukaan täysijärkinen olisi kiinnostunut Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin? Noh, pitänee selata teokset läpi, ja käydä kopiomassa kaikki olennainen. Silti rasittaa, koko systeemi, taidan kostoksi varata nuo samat teokset itselleni loman aikana, saa joku sitten tykönään miettiä, että iten ne saa palautettua, kun ei ole yliopistolla. Toivottavasti se joku on suunnitellut lomailevansa jossain tosi kaukana.

Eduskuntavaalit oli ja meni, en taida jaksaa edes kommentoida, kun niin kovin moni muu on jo ehtinyt, enkä oikein jaksa olla mitään mieltä lopputuloksesta. Ehkä sitten kun saavat hallituksen kasaan ja minäkin olen taas hetkellisesti kotimaassa.

P.S. Minun Mozilla Firefoxini ei suostu aukeamaan, vaikka miten napsuttelisi. Hitto että tätä Microsoftin versioita aiheesta on hankala käyttää, kun ei ole edes yrittänyt muutamaan vuoteen.

Mielikuvavaalit

Ahdistaa niin paljon, että edes suklaa ei auta.
Kokomuksen suosio ei tullut yllätyksenä, suuri suosio kyllä. Nähtiinhän se jo presidentinvaaleissa, että porvareilla on nostetta. Mutta mitä ihmettä tarkoittavat Sauli Niinistön 60000 ääntä? Ja vielä huolestuttavampi on oman kylähullupuolueemme Perussuomalaisten 3paikan vaalivoitto. Jos Hämeenlinnan ja Forssan kaikki asukkaat äänestäisivät Sauli Niinistöä, päästäisiin Saulin menestykseen Uudellamaalla. Kuka sen kruunun Saulin päähän asetti ja miksi?

Itse epäilen, että Sauli anasti messiaan asemansa lymyilemällä Euroopassa pankkiirin hommissa kunnes kansa oli jo tyystin unohtanut lama-ajan tiukan valtionvarainministerin. Jäljelle jäi vain rullaluisteleva maailmankansalainen, puolivallaton poikamies, joka sopi kuin nenä naamaan Kokoomuksen "nuorennusleikkauksen" käyneeseen, kirkastettuun imagoon. Presidentin vaaleissa yllätyssuuri menestys, mutta silti kapea tappio jäi kaivamaan monen mieltä. Epävarmoille äänestäjille Sauli oli helppo ja varma valinta. Naama tuli jo tutuksi pressanvaaleissa. Kokoomuksen kampanja myös ainoana onnistui jatkamaan edellisien vaalien myötätuulissa. Café Niinistöt muuttuivat Café korviksi ja ulkonäöllisesti muukin materiaali jatkoi pahvi-Sauli-linjoilla. Samanaikaisesti Keskusta ja SDP taistelivat tunkkaisen imagonsa, samannäköisten julisteidensa ja epäonnistuneiden tv-mainostensa kanssa.

Mutta mikä Saulin menestyksessä on tärkeintä, Sauli ei ole Kokoomuksen puheenjohtaja. (vaikea uskoa, mutta) Jyrki Katainen on. Sauli kutsutaan miellyttäviin, hyvähenkisiin talk show:iin, kun Jyrki taistelee muiden puheenjohtajien kanssa vaalipaneeleissa. Saulin ei nähdä takeltelevan, kiivastuvan, sekoavan sanoissaan, puhuvan itseään pussiin tai tekemään mitään muutakaan inhimillistä, mitä kiivashenkisissä vaalipaneeleissa tapahtuu. Sauli on Suuri Pelastaja. Sauli on se herrasmies, joka tyylikkäästi vaalitappionsa myönnettyään suutelee tulevaa presidenttiämme kädelle. Kyllä minäkin olin silloin vaikuttunut.

Rehellisesti se vaali voitto silti tuli. Kansa selvästi kaipasi Pelastajaa ja Sauli oli parhaana tarjolla. Mikä minua suututtaa, on se, kuinka Sauli heti vaalitulosten jälkeen pesi itsensä kokonaan ulos niin Kokoomuksen tulevista toimistakin kuin hallitusneuvotteluistakin. Hänellä kun "ei ole minkäänlaista asemaa puolueessa". Oli tuleva hallitus minkämoinen tahansa, hallitusohjelma minkäsisältöinen tahansa, Sauli ei ole vastuussa. Hän vain seuraa vierestä ja tietää uudellä ääniennätyksellä saavansa jonkin Tärkeän Tehtävän (kiinnostavaa nähdä, että mikä se tulee olemaan). Niin, eihän Sauli ole vastuussa kuin 60 000äänestäjälleen ja niille 500 000 muulle kokoomuksen kannattajalle, jotka olisivat halunneet äänestää Saulia. Ärr Murr.

Jotain tässä maassa selvästi on tapahtumassa, kun sosiaalisen epätasa-arvon kasvaessa kansa turvautuu äärimmäiseen oikeistopopulismiin vasemmiston sosiaaliratkaisujen sijaan. Jossain ovat myös menneet edustajat arvioineet pieleen, kun kansankin mielestä kaikkeen vikaanmenneeseen selitys löytyy EU:sta. Olisiko sittenkin kannattanut etsiä toinen syntipukki? Mites tästä eteenpäin? Pystyykö Suomi yhä jatkamaan EU:n edistäjävaltiona ja mallimaana, kun jarrukapuloita on yhä enemmän. Melkein saatiin muukalaisvihan vastapainoksi ensimmäinen maahanmuuttajaedustaja, mutta eihän me niin suvaitsevaisia olla.

Nyt kyllä jännittää niin moni asia. Ja olen vallan innoissani, että opiskelen alaa, joka auttaa ymmärtämään niin monia tekijöitä ja seuraa herkeämättä Arkadianmäen tapahtumia. Toivotaan tosiaan, että tässä maassa on olemassa myös niitä boheemeja porvareita.

Tuesday, March 13, 2007

Viikkovitonen

Tällä kertaa Skrubun viikkovitosen aihe oli minunkin älylliselle tasolleni sopivan haastava, joten voisin aikani kuluksi listata viisi inhokki kotityötä.

1. Imuroiminen
Itse homma voisi olla jopa ihan leppoisaa, mutta minä en vaan voi sietää imurin ääntä. Enkä kyllä oikein muutenkaan liian kovia ääniä. Heti kun joku keksii täysin äänettömän imurin, minä hankin sellaisen itselleni.

2. Roskiksen tyhjentäminen
Yksinkertaista ja helppoa, eikö? Mitä minä sitten tässä marmatan. No, kun sitä ei koskaan kuitenkaan muista/jaksa viedä ajoissa, ja sitten pussi onkin niin täynnä, että se uhkaa haljeta. Pahimmassa tapauksessa systeemistä vielä valuu jotain yököttävän hajuista lientä ympäriinsä ja saa olla harvinaisen taitava, että sen saa ulos itseään sotkematta. Ongelma tietysti pahenee näin kesää kohti kuljettaessa, kun kärpäset heräävät eloon ja hajuhaitat pahenevat päivä päivältä.

3. Pyykkien pesu
Olisi varmaan ihan mukavaa, jos olisi kunnollinen pesukone. Kun kämpästä ei sellaista löydy, on riippuvainen pesutuvan tarjonnasta, joka ei ole kovin laadukasta. Kaikki vaatteet näyttävät vuosia vanhoilta, nyppyisiltä ja nuhruisilta heti ekan pesun jälkeen. Käsinkään ei viitsisi ihan kaikkea pestä, ja aina laittaessani koneen päälle tunnen pientä kauhua siitä, mitkä vaatteet tällä kertaa ovat tuhoutuneet lopullisesti. Maksaakin vielä tuhottoman paljon, saan helposti pyykkipäivänä kulumaan £7, vaikka pyykkiä olisi kertynyt vain muutamalta viikolta.

4. Tiskaaminen
Minä jopa tykkäsin tästä joskus, mutta tähän ikään mennessä sitä on kai jo saanut tehdä ihan tarpeeksi. Tiskaaminen oli siis kai kivaa joskus silloin, kun äiti kielsi, peläten kai astioiden rikkoutumista ja vedenpaisumusta. Sitä paitsi kädet ei oikein kestä saippuassa lilluttamista ja hanskat on hankalia ja aina rikki jostain kohtaa.


5. En minä tee muita kotitöitä.
Eiku. Noh sanotaan vaikka pölyjen pyyhkiminen, kun se nyt vaan on ihan turhaa. Kaikki pölyyntyy uudelleen parissa päivässä kuitenkin.

Näin loppukaneettina voin kertoa suuret saavutukseni kotitöiden välttelemisen saralla: Ikkunoita en ole vielä koskaan pessyt missään muualla kuin lapsuudenkodissani, ja silloinkin kai olin lähinnä äidin tiellä ja muka apuna.Luulen, etten pitäisi siitä. Silittäminen on kivaa, vaikka lähinnä silitän jonkun satunnaisen kauluspaidan kerran puolessa vuodessa, jos silloinkaan.

Sunday, March 11, 2007

Äänestämässä

Kävin eilen iltapäivällä täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni. Homma hoitui kätevästi paikallisessa Civic Centerissä. Huone, jonne piti mennä oli melko hankala löytää, vaikka sinne päästyäni totesin, että olen ollut samassa tilassa ennenkin. Silloin siellä vain oli seisovapöytä ja kamarimusiikkiorkesteri. Tällä kertaa pääsin kylläkin käyttämään hissiä, jonka seinällä oli seuraavanlainen kyltti:

Sitä ennen olin saanut kuulla vastaanotossa olevalta herralta, että hänellä on ollut todella huono päivä, mutta se ei kuulemma ole minun vikani. Kertoipa vielä, että rakennuksen edessä olevat joutsenet symboloivat neljää Pohjoismaata eli Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa. Minulle ei ihan selvinnyt, että miksi siellä on lintuja symboloimassa Pohjoismaita, eikä mikä linnuista on mikäkin maa. Muistin kuitenkin kotiin päästyäni, että olen ottanut tuosta patsaasta kuvan joskus viime syksynä.


Kävelin sitten keskustan läpi ja sillan yli toiselle puolelle jokea katselemaan taidetta. Vanhaan myllyyn rakennettu museo oli positiivinen yllätys, olisi pitänyt saada aikaiseksi käydä siellä aiemminkin, ja pitänee palata pian. Erityisesti Vik Munizin valokuvat miellyttivät pop-taiteen ystävän silmää. Marilyniä jaksaisi kai katsella erilaisina versioina loputtomiin ja jo pelkkä kuvasarjan "Diamond Divas" nimi saa minut hymyilemään aina kun kuulen sen. Ja ylimmästä kerroksesta oli mukava katsella virtaavaa jokea ja siltoja ylittäviä junia.

Sunday, March 04, 2007

Sophia

Kävinpä tekemässä Yle:n Sophia-testin, joka kertoo kenen filosofin ajatukset ovat lähimpänä omia vastauksia. Ykkösenä minulla oli Anthony Giddens, joka on esittely tekstin mukaan on englantilainen sosiologi, jota ei ole minulle mitenkään uutta informaatiota, olenhan lueskellut sedän kirjoittamaa kirjaa koko syksyn yhtenä kurssikirjana. Näinkö helposti minut saa aivopestyä?

Kyse on tietysti paljon monimutkaisemmista syistä, mutta uskon että sosiologian ja antropologian opiskelu on jollain tavalla vaikuttanut ajatusmaailmaani ja siten myös testin tulokseen. Nauratti vaan kovasti, kun en ihan odottanut tuota nimeä vastaukseksi, kun olen hölmö ja miellän filosofit sellaisiksi jo kuolleiksi sediksi, jotka kirjoittelivat viisaita joskus kun maailmassa oli vielä aikaa ajattelulle.

Tässä vielä tulokset:

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

    1. Anthony Giddens 76.0%
    2. Jürgen Habermas 74.0%
    3. Ilkka Niiniluoto 73.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Sören Kierkegaard 40.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

    1. Toimittaja Saska Snellman 80.0%
    2. Kirjailija Matti Mäkelä 77.0%
    3. Näyttelijä Mari Rantasila 76.0%

Ottaa päähän


Joidenkin ihmisten mielestä on kuulemma hauskaa, kun minua ketuttaa. Muistelen että tuossa viime syksynä naureskeltiin reilin matkapäiväkirjalle, joka loppui ja alkoi aika negatiivisiin tunnelmiin. Sitä siis saa mitä tilaa:

Ensinnäkin minua ottavat päähän paikallisliikenteen linja-autot. Kotiin on kävellen vähän turhan pitkä matka, ja kun se pyöräkin on vasta matkalla luokseni, joten juodun turvautumaan busseihin ainakin toistaiseksi. Ei siinä vielä mitään, että kuskeilla olisi huomattavasti enemmän taipumuksia menestyä jokamiesluokassa kuin ammattiajossa. Kyllähän sitä jokainen mieluummin lentelee ympäri lämmintä bussia, kuin odottelee vesisateessa ja tuulessa 45 minuuttia bussia, jonka pitäisi kulkea seitsemän minuutin välein. Erityisen miellyttävää tämä on väsyneenä ja nälkäisenä, kun on tulossa suoraan kuntosalilta hiukset jo valmiiksi märkinä, ja pitäisi ehtiä takaisin keskustaan parin tunnin päähän sovittuun tapaamiseen.

Keittiössämme oleva tiskivuori vaan kasvaa, ja minä olen kerrankin ollut hyvä ihminen, ja tiskannut omat astiani heti käytön jälkeen. Nyt sitten saa tiskata astioita myös joka kerta ennen kuin niitä aikoo käyttää, koska ilmeisesti noin puolet muista täällä asuvista ihmisistä eivät ole vielä oppineet, etteivät astiat noin yleensä pese itse itseään, eikä kenenkään äiti käy tiskaamassa niitä. Olen asiasta huomauttanut silleen ihan hyvässä hengessä pari kertaa, mutta ei se näytä mitään auttavan. Ihan kiva, että asun näiden ihmisten kanssa enää kaksi ja puoli vuotta.

Eilen oli oikein mukava ilta Carling Academyssä, joka on lähestulkoon ainoa siedettävä paikka täällä lauantai-iltana, jos haluaa jotain muuta kuin kokea uudelleen yläasteen limudiskot alkoholin kera tai viettää laatuaikaa epätoivoisten keski-ikäisten kanssa. Ilta olisi ollut vielä huomattavasti mukavampi, jos tanssiessa ei olisi tarvinnut murehtia kenkien jäämisestä lattiaan kiinni. Ja olisi ollut myös plussaa, jos olisi saanut päälleen vaikka vaan yhden tuopin, eikä kolmea. Ihan noin vaan yleisesti vinkkinä, että jos minun kauluksestani kaataa Red Bull -vodkaa ja jäitä selkääni, ei sen jälkeen kannata kysyä puhelinnumeroa. Ei meinaan tipu.

Ja sitten kun on vihdoin päässyt oksennuksella kyllästetyn kokolattiamattoportaikon kautta ulos hytisemään ja lopulta taksiin, niin olisi kauhean kiva, jos jolloin muullakin kuin minulla olisi myös rahaa maksaa se taksi. Sellaiset mulla on vaan 1,50 lompakossa perustelut ovat vähän rasittavia, kun niitä kuulee joka ilta. Noin niin kuin yleensä ihmisillä on tapana varautua siihen, että kotiinkin pitää päästä ja se joskus jopa maksaa. Tai minulla ainakin, ehkä olen sitten poikkeus. Joskus voi tietysti unohtua, eikä aina kaikilla ole sopivaa rahaa, mutta siitä että on viidettä kertaa parin viikon sisällä taksissa ilman rahaa voisi vaikka koittaa oppia jotain. Jos ei muuta, niin sen että joskus voi jäädä kotiin, jos tili näyttää miinusta.

Niin ja sitten ehdin jo olla innoissani, että tämä yhtye on tulossa tuonne yllä mainittuun paikkaan esiintymään loppukeväästä. Noh, itku lyhyestä ilosta, keikka on tietysti loppuun myyty. Ja Camera Obscura on tulossa sinne silloin kun minä olen Suomessa. Ja sitten vielä kaiken huipuksi HIM on menossa esiintymään Ilosaarirockiin, joten eipä ole sitten mitään asiaa sillekään festarille tänä vuonna. Olisivat menneet vaikka Raumanmeren Juhannukseen, niin ketään ei olisi haitannut, kun siellä on kuitenkin valmiiksi laumoittain rasittavia teinejä.

Niin ja sitten jonkun nimeltä mainitsemattoman naapurihuoneessa asuvan tyttösen pitää aina harjoitella ilmeisesti seuraava X-Factor kiikarissa kaunista lauluaan kävellessään käytävässä. Mikäs siinä, mutta kun tyttönen tuntuu aina myös jotenkin aavistavan milloin minä olen päiväunilla ja laulaa silloin erityisen kovaa. Puhumattakaan siitä, miltä laulu kuulostaa keskellä yötä vähän liian monen vodka-kevytkolan jälkeen.