Ottaa päähän

Joidenkin ihmisten mielestä on kuulemma hauskaa, kun minua ketuttaa. Muistelen että tuossa viime syksynä naureskeltiin reilin matkapäiväkirjalle, joka loppui ja alkoi aika negatiivisiin tunnelmiin. Sitä siis saa mitä tilaa:

Ensinnäkin minua ottavat päähän paikallisliikenteen linja-autot. Kotiin on kävellen vähän turhan pitkä matka, ja kun se pyöräkin on vasta matkalla luokseni, joten juodun turvautumaan busseihin ainakin toistaiseksi. Ei siinä vielä mitään, että kuskeilla olisi huomattavasti enemmän taipumuksia menestyä jokamiesluokassa kuin ammattiajossa. Kyllähän sitä jokainen mieluummin lentelee ympäri lämmintä bussia, kuin odottelee vesisateessa ja tuulessa 45 minuuttia bussia, jonka pitäisi kulkea seitsemän minuutin välein. Erityisen miellyttävää tämä on väsyneenä ja nälkäisenä, kun on tulossa suoraan kuntosalilta hiukset jo valmiiksi märkinä, ja pitäisi ehtiä takaisin keskustaan parin tunnin päähän sovittuun tapaamiseen.

Keittiössämme oleva tiskivuori vaan kasvaa, ja minä olen kerrankin ollut hyvä ihminen, ja tiskannut omat astiani heti käytön jälkeen. Nyt sitten saa tiskata astioita myös joka kerta ennen kuin niitä aikoo käyttää, koska ilmeisesti noin puolet muista täällä asuvista ihmisistä eivät ole vielä oppineet, etteivät astiat noin yleensä pese itse itseään, eikä kenenkään äiti käy tiskaamassa niitä. Olen asiasta huomauttanut silleen ihan hyvässä hengessä pari kertaa, mutta ei se näytä mitään auttavan. Ihan kiva, että asun näiden ihmisten kanssa enää kaksi ja puoli vuotta.

Eilen oli oikein mukava ilta Carling Academyssä, joka on lähestulkoon ainoa siedettävä paikka täällä lauantai-iltana, jos haluaa jotain muuta kuin kokea uudelleen yläasteen limudiskot alkoholin kera tai viettää laatuaikaa epätoivoisten keski-ikäisten kanssa. Ilta olisi ollut vielä huomattavasti mukavampi, jos tanssiessa ei olisi tarvinnut murehtia kenkien jäämisestä lattiaan kiinni. Ja olisi ollut myös plussaa, jos olisi saanut päälleen vaikka vaan yhden tuopin, eikä kolmea. Ihan noin vaan yleisesti vinkkinä, että jos minun kauluksestani kaataa Red Bull -vodkaa ja jäitä selkääni, ei sen jälkeen kannata kysyä puhelinnumeroa. Ei meinaan tipu.

Ja sitten kun on vihdoin päässyt oksennuksella kyllästetyn kokolattiamattoportaikon kautta ulos hytisemään ja lopulta taksiin, niin olisi kauhean kiva, jos jolloin muullakin kuin minulla olisi myös rahaa maksaa se taksi. Sellaiset mulla on vaan 1,50 lompakossa perustelut ovat vähän rasittavia, kun niitä kuulee joka ilta. Noin niin kuin yleensä ihmisillä on tapana varautua siihen, että kotiinkin pitää päästä ja se joskus jopa maksaa. Tai minulla ainakin, ehkä olen sitten poikkeus. Joskus voi tietysti unohtua, eikä aina kaikilla ole sopivaa rahaa, mutta siitä että on viidettä kertaa parin viikon sisällä taksissa ilman rahaa voisi vaikka koittaa oppia jotain. Jos ei muuta, niin sen että joskus voi jäädä kotiin, jos tili näyttää miinusta.

Niin ja sitten ehdin jo olla innoissani, että tämä yhtye on tulossa tuonne yllä mainittuun paikkaan esiintymään loppukeväästä. Noh, itku lyhyestä ilosta, keikka on tietysti loppuun myyty. Ja Camera Obscura on tulossa sinne silloin kun minä olen Suomessa. Ja sitten vielä kaiken huipuksi HIM on menossa esiintymään Ilosaarirockiin, joten eipä ole sitten mitään asiaa sillekään festarille tänä vuonna. Olisivat menneet vaikka Raumanmeren Juhannukseen, niin ketään ei olisi haitannut, kun siellä on kuitenkin valmiiksi laumoittain rasittavia teinejä.

Niin ja sitten jonkun nimeltä mainitsemattoman naapurihuoneessa asuvan tyttösen pitää aina harjoitella ilmeisesti seuraava X-Factor kiikarissa kaunista lauluaan kävellessään käytävässä. Mikäs siinä, mutta kun tyttönen tuntuu aina myös jotenkin aavistavan milloin minä olen päiväunilla ja laulaa silloin erityisen kovaa. Puhumattakaan siitä, miltä laulu kuulostaa keskellä yötä vähän liian monen vodka-kevytkolan jälkeen.