Isosisko

Kämppiksistäni neljä on minua kaksi vuotta nuorempia, suoraan koulusta yliopistoon siirtyneitä, ensimmäistä kertaa poissa kotoa ja jos suoraan sanotaan vähän teinejä. Viides, ranskalainen vaihtari, on kylläkin minun ikäiseni, mutta hänkin on asunut tähän asti vanhempiensa kanssa. Tämän ja jonkun käsittämättömän kohtalon oikun takia minusta on tullut tämän kämpän isosisko.

Kuluneen viikon aikana olen ensinnäkin tarkistanut, ettei Sophien huoneessa ole ketään. Katsonut verhojen taakse, vaatekaappiin ja sängyn alle. Tämän jälkeen vielä sulkenut verhot ja toivottanut hyvää yötä. Asiaa ehkä hieman selittää se, että Linsey oli nähnyt asunnossamme vieraan miehen, joka oli mumissut jotain ja poistunut hätäuloskäynnin kautta. Minä olen suhteellisen varma, että tyyppi oli jonkinlainen huoltomies tai muuten vaan henkilökuntaa, mutta tytöt olivat kovin hysteerisiä koko illan.


Lisäksi olen jaellut neuvoja jalkopalloijan kanssa deittailuun. Sinäänsä minusta tuntuu, että minä niitä neuvoja paljon enemmän tarvitsisin kyseisellä elämän alueella (siis yleisesti, en ole mitenkään erityisesti kiinnostunut jalkapalloilijoista), meidän tytöillä kun tuntuu niitä miehiä riittävän joka sormelle ja vähän ylikin, mutta kun kerran kysyttiin. Homma ei tainnut kuitenkaan mennä ihan putkeen minun neuvoillani, sillä sitä jalkapalloilijaa ei ole täällä hetkeen näkynyt.

Sitten olen lohduttanut tyttöä, jonka ystävä ihastui samaan mieheen. Mikäs siinä sellaista sattuu, mutta kun tämä ystävätär ei oikein osannut käyttäytyä ja oli lisäksi kovin humalainen. Luulen että poika ei koko episodin jälkeen ollut enää kiinnostunut kummastakaan tytöstä. Noh, sellaistakin sattuu.

Ja juuri kun luulin kaiken rauhoittuneen, löysin itkevän tytön keittiöstä. Isoisä oli kuollut, itse asiassa jo viikkoja sitten, mutta tyttö oli juuri lähdössö hautajaisiin. Pienen lohduttelun jälkeen saatoin jo vähän rauhallisemman tytön bussille.

Sen lisäksi olen neuvonut perunoiden säilytyksessä (ei ne eivät pilaannu viikonlopussa, niitä ihan tosi yleensä säilytetään koko talven yli), rikkoontuneen topin korjaamisessa, hellan käytössä (mistä tietää että levy on oikeasti päällä) ja pesukoneen käytössä.

Vaikka olenkin noin periaatteessa ihan tyytyväinen ja sopeutunut tähän yhteiseloon, niin välillä ottaa päähän. Esimerkiksi eilen, kun huomasin, että vodkapulloni on hävinnyt jääkaapin päältä. Ei sillä että olisin sitä itse eilen kaivannut, mutta ei toisten viinoja silti noin vaan juoda. Se joku olisi voinut edes kysyä.

Silti kun lukee tarinoita toisten kämppiksistä, voi todeta onnellisena, että ei minun asiani nyt ainakaan noin huonosti ole.