310op ja arpia varpaissa.

Tampereella on alkanut arki. Maanantaisin käydään elokuva-arkiston näytöksissä, keskiviikkoisin katsotaan CSI ja sunnuntaisin on pubivisa. Väleissä istutaan luennoilla, pestään pyykkiä ja suunnitellaan seuraavaa viikkkoa, koska nykyinen on aina jo ohi.

Sain tänä syksynä uhkailukirjeen yliopistolta. Siinä viitattiin johonkin sääntöön ja pykälään sekä ilmoitettiin, että henkilökohtainen opintosuunnitelma, HOPS, on niiden mukaan opiskelijoiden pakko laatia. HOPSissa olisi syytä ilmoittaa, mitä on jo opiskellut ja mitä tulee opiskelemaan (kursseja, niiden koodeja ja opintopisteitä myöten) seuraavan (mielellään vain) neljän vuoden aikana. Lisäksi pitää kertoman, milloin aikoo valmistua kandiksi, milloin maisteriksi, koska tekee harjoittelunsa ja aikooko tehdä sellaistakin syntiä kuin vaihtoon lähtö ja jos, niin, koska. JOO-opinnotkin pitäisi kaavakkeessa muistaa mainita.

Enhän minä osaa opintojani suunnitella eikä meidän laitoskaan tiedä, mitä se haluaa ensi keväänä opettaa. Niinpä siis tapaamaan laitoksemme suloista, takuulla piristäviä nauttinutta OOTia (opiskelijaopinto-ohjaaja,tämä on jotain hassua fuksislangia, jota en oppinut, koska en käynyt orientoivissa opinnoissa), joka neuvoi copy-pastettamaan tutkintosuunnitelman netin opinto-oppaasta ja lisäämään jotain omaa siihen. Näin siis pakollinen kaavake on täytetty. Pakollisen kaavakkeen mukaan minä valmistun vuonna 2011 ja silloin minulla on 310opintopistettä. (En enää kehdannut mainita paria sivuainetta, jota ajattelin vain huvikseni lueskelle, kun kaavakkeessa ei oikein ollut huvikseen luettavien aineiden lokeroa.)

Samalla kun kerron yliopistolle, kuinka ripeästi aionkaan valmistua, kävin armasta opiskelijaliittoani tukeakseni huutamassa opintotukea korkeammalle. Tampereella päätettiin noudattaa slogania oikein kirjaimellisesti, niinpä päkiäni eivät vieläkään ole toipuenet Nouse jo -mielenosoituksesta. Olin nimittäin edellisenä iltana kylmässä päättänyt neiteillä ja vedin 7sentin koroilla varustetut puolisaapikkaat jalkaani. Kävelemenen popoilla onnistuu vielä vallan mainiosti, mutta tossu- ja tennari-ihmisenä en ole tottunut seisoskelemaan tai tekemään kyykkyharjoituksia moisilla. Mukulakivillä marssimisen, torilla seisoskelun ja laitakaupungilla suoritetun sängynmetsästysretken jälkeen tulos oli pari veristä varvasta ja "tuliset päkiät". Kaiken lisäksi, opintorahannousemisperformansseista huolimatta, ei se siltikään nouse. Kuinka tässä nyt sitten valmistuu ajallaan. Niih!