Wednesday, October 18, 2006

Vanha

Tajusin tänään kesken luennon, että olen kahden kuukauden päästä 21-vuotias. Se tuntuu aika hurjalta ajatukselta. Ei minun kuuluisi olla näin vanha. Tuntuu siltä, että olen ikuisuuden yrittänyt ryhdistäytyä. Tulla siksi ahkeraksi, siistiksi ja huolelliseksi ihmiseksi, jollainen en ole koskaan ollut. Enkä ole vieläkään onnistunut.

Tuntuu myös siltä, että olen tuhlannut vuosia, heitellyt niitä ympäriinsä kuin karkkeja penkkareissa. En minä osaa katua mitään yksittäisiä tapahtumia tai tekemisiä, mutta jos olen ihan rehellinen itselleni, niin kyllä minua harmittaa, että aloitan opintoni vasta nyt. Vuosi Mynämäessä ei niinkään kaduta, siellä opin monenlaista hyödyllistä ja kivaa. Kaikenlaiset käsityöt tulevat varmasti kulkemaan mukanani lopun elämää, muodossa toisessa. Mutta se vuosi sitä ennen. En oikein edes muista mitä sillä tein.

Kai minä vähän opiskelin silloinkin, kylläkin vasemmalla kädellä. Jotain niistäkin avoimen yliopiston opinnoista kuitenkin jäi elämään. Kuten esimerkiksi varmuus siitä, että haluan opiskella yliopistossa ainakin jossain vaiheessa elämääni. Suuren osan ajastani luovutin Suomen Lukiolaisten Liitolle. Sitä en suostu katumaan, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se omistautumisen määrä tuntuukin jotenkin liioitellulta. Ei se asia nyt oikeasti voinut olla niin tärkeä, enkä oikein enää usko yhtä vilpittömästi siihen, että sillä mitä teimme oli oikeasti merkitystä.



Niin paljon kaikkea muutakin olisi voinut tuolla ajalla tehdä, mutta omien valintojensa kanssa on kai vaan elettävä. Vaikka edelleen minusta tuntuu, että minulla olisi kyllä paljon sanottavaa esimerkiksi 15-vuotiaalle Annille tai 18-vuotiaalle Annille. Toisaalta minusta välillä tuntuu, että olen pettänyt sen nuoremman itseni. En ole toteuttanut sen haaveita, en tehnyt niin kuin se suunnitteli. Tunne on hieman hassu ja ristiriitainen, sillä nykyinen minäni on suurimmalta osin ihan tyytyväinen valintoihinsa.

Erityisen tyytyväinen olen päätöksestäni tulla tänne saarelle. Vihdoinkin minusta tuntuu, että opiskelen juuri sitä mitä minun kuuluukin. Minun olisi vaan pitänyt tulla tänne kaksi vuotta sitten, niin kaikki olisi ollut paljon helpompaa. Miksiköhän en keksinyt sosiologiaa aiemmin? Aine kun ainakin yrittää löytää vastauksia niihin kysymyksiin, joita olen pohtinut niin kauan kuin muistan. (Kuten: Miksi tytöt aina menevät yhdessä vessaan? Miksi aina ollaan hädissään nuorison rappiotilasta? Miksi kaikkia istuvat junissa ja busseissa yksinään ikkunapaikalla, jos se vain on mahdollista?) Kiitos ajatuksesta kuuluu Juhalle, joka joskus jonain myöhäisenä hetkenä muutaman punaviinilasillisen jälkeen totesi: "Sinun pitäisi opiskella sosiologiaa." Itse en varmaan olisi ikinä keksinyt tätä alaa, mutta se on silti juurikin minun alani. Mukava tasapainottava tekijä sosiologian epävarmuudelle on toinen pääaineeni politics, josta sentään voidaan joskus sanoa jotain suhteellisen varmaa.

Entä sitten tulevaisuus? Minun on tällä hetkellä kovin vaikea kuvitella edes joulukuulle. Sen jälkeenkin on kai elämää ja varmaan tämä elämä täälläkin hetken kuluttua rutinoituu ja rauhoittuu. Tälle hetkellä kaikki tuntuu kovin sekavalta.

2 comments:

Anonymous said...

Hei Comeon, Et sä vielä mikään vanha ole ! =) (lue: vanhempiakin löytyy) Kerkeet vielä monet kerrat aloittaa ja lopetta ties mitä elämän mukanaan tuovia juttuja... Koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla tai innostua jostain uudesta, saada elämyksiä ja kokemuksia, haaveilla ja suunnitella tulevaa. . . Pääasia että nautit siitä mitä milloinkin teet! =)


--> Harmaa

Annimaria said...

Kyllä minä sen käsitän, että olen oikeasti aika nuori vielä. Silti jotenkin tuntuu siltä että oma käsitys iästäni laahaa todellisuuden perässä pahan kerran. Siis minähän täytyin viimeksi kuusitoista ja se oli iso juttu. Mitä tässä välissä oikein tapahtui, ja miksi minä nyt muka yhtäkkiä täytän kakkosella alkavia lukuja?