Miksi sitä aina päätyy tekemään niitä asioita, joiden hyvin tietää olevan typeriä ja/tai tyylittömiä? Tai jotka eivät muuten vaan ole muka yhtään minun tyyppisiäni juttuja.
Kuten:
Olemaan mustasukkainen ihmisistä, jotka on aiemmin ihan itse torjunut.
Olemaan vihainen pojille, jotka ovat kohdelleet ystävää huonosti. Jopa lopettamaan tällaisille henkilöille puhumisen, vaikka mikään loukkauksista ei olisi kohdistunut itseen.
Pukeutumaan sinisiin, ja jopa käyttämään sinistä luomiväriä ja rajauskynää (ei sentään ripsaria).
Lähettelemään tekstiviestejä humalassa. Minä en sentään päätynyt soittelemaan humalassa numeroon, jonka olisin aiemmin poistanut puhelimestani, kuten kämppikseni.
Tilaamaan pitsaa ja lohkoperunoita kahdelta yöllä, vaikka on juuri pari tuntia sitten havainnut ettei enää mahdu kesällä ostettuihin housuihin.
Nukkumaan kunnes on pimeää, vaikka kello onkin soittanut monta tuntia sitten.
Jättämään kaiken viime hetkeen ja olemaan vihainen itselleen sen takia.
Ostamaan CD-levyjä ja DVD-leffoja, vaikka onkin päättänyt ettei kerää yhtään enempää maallista omaisuutta kuin on pakko. (Sama koskee kenkiä ja vaatteita ja kirjoja ja vähän kaikkea.)
Olemaan vihainen ihmisille, joiden olettaa ajattelevan jollakin tietyllä tavalla,vaikka ne eivät ole sitä ääneen sanoneetkaan.
Käyttäytymään muutenkin ihan rasittavan tyttömäisesti juonitellen ja juoruillen.
Katsomaan kolme tuntia yöllistä tv-visailua, koska haluaa tietää vastauksen arvoitukseen, saamatta koskaan tietää vastausta, kun on lopulta kuitenkin ihan liian väsynyt.
3 comments:
Moi Anni
Eipä tosiaan ole montaa päivää, kun olet Suomessa. Mukavaa nähdä sinua... siis me ollaan tulossa teille jouluksi!!! Älä panikoidu, pääset omaan huoneeseen, eikä me ihan koko aikaa teidän taloa vallata. Käydään nukkumassa mummon luona. Ossi muuten on ollut (ja on parhaillaan) Säkylässä ja käyttänyt öiseen kuorsailuun sun huonettasi tukikohtana.
Kun luin sun juttujasi, tuli hiukan haikea ja kade olo. On ihanaa olla nuori -kotiutua, sopeutua moneen paikkaan. Voi lähteä tai pysähtyä, olla osa jotain joko väliaikaisesti tai pidempään. Juu juu, ei nostalgia ole pelkästään kullannut muistoja... itse muistan sen ikuisen kamppailun kuka olen, minne kuulun, mikä minusta tulee isona. Tuohon viimeiseen en kyllä ole vieläkään löytänyt vastausta, ja toivottavasti en ihan kokonaan löydäkään. Niin irti maasta en toivottavasti ole, että kuvittelisin joskus olevani "valmis". Olen matkalla siksi joka olen.
Sari-kummi, keski-ikäinen
Ihan loistavia ajatuksia! Ja ihan kuin olisin ne itse kirjoittanut. Paitsi etten voisi pukeutua siniseen, olen siihen väärän värinen. Oikeesti, joillekin ihmisille ei vaan sovi sininen. Mutta olehan varovainen, muistan erään tuttavani kertoneen, kuinka oli nuorena opettajana puhunut oppilailleen suffrageteista, sinisukista, ja samaan aikaan opettaja huomasi, että yllään oli siniset sukat, sininen hame ja sininen paita. Niin voi kai käydä parhaimmallekin.
Nauti Lontoosta, Suomi pysyy aina ennallaan.
Minä olen ehkä vähän kade ihmisille, jotka oikeasti tietävät mitä haluavat tehdä ja esimerkiksi missä haluavat asua ja kenen kanssa. Vaikka joo, onhan se toisaalta ihan kivaa, kun voi mennä minne haluaa ja milloin haluaa.
Niin, ja enkä minäkään voisi oikeasti pukuetua siniseen, sininen on ällöttävä väri. Jostain syystä vain vastenmielinen, erityisesti kirkas sähkönsininen, vaaleansininen ja laivaston sininen. Sellaiset vihreään ja harmaaseen taittuvat siniset ovat vähän siedettävämpiä.
Enkä minä asu Lontoossa, vaan Geordien parissa Newcastlessa. Enkä oikein usko, että se Suomikaan aina pysyy ennallaan, mutta ainakin sinne voi aina palata, jos siltä alkaa tuntua.
Post a Comment