Thursday, January 27, 2011

The Best of Toon Part 2

Englannin jättämisestä on jo jonkin verran aikaa, mutta siitä huolimatta, tai juuri sen takia, ikävä iskee aina välillä. Varsinkin nyt lumen keskellä on ikävä melkein ainavihantaa metsää.


Vaikka ikävöinkin aina Englannissa ollessani suomalaista metsää ja luontoa, on minulla nyt hiukan ikävä ihanaa puistomaisen metsäistä laaksoa nimeltään Jesmond Dene.

Lisää infoa soitteesta http://www.jesmonddene.org.uk/


Älkää välittäkö kauheasta fontista, kuvat on upeita.

Edit. Sivustoa on näköjään uudistettu sitten viime näkemän, ja nyt myös itse sivuston ulkoasu on siirtynyt suoraan 2010-luvulle sieltä karmeasta mustasta ja neonkeltaisesta ysäristä. Varoitteluni fonteista ovat siis käyneet turhiksi, ja Jesmond Dene -kuvia voi katsella altistumatta rumuudelle.

2 comments:

Milla H said...

Ai niin, tuli mieleen, kun olen kaiken maailman yhdistysten blogien kanssa säätänyt, että pitäisikö meidänkin laittaa jatkossa teksteihin jonkilaisia teematageja? Näin siis blogin etusivulta näkisi, minkälaisista teemoista ollaan kirjoitettu (vaikka tämä aika päiväkirjamainen onkin) ja blogia voisi selata teemoittain.

Annimaria said...

Joo, tagit vois olla kivoja, varsinkin kun materiaalia alkaa olla jo vuosien varrelta kuitenkin jonkin verran. Ehkä tänne joskus eksyy jotain uusia ja meille tuntemattomia lukijoita, joten varsinkin heitä nuo tagit varmaan palvelisi.