Matti Vanhasesta ja koulutuspolitiikasta

Matti Vanhanen tuntuu puhuttavan suomalaista mediaa kovasti tällä viikolla. Näin jopa unta herrasta viime yönä kaikkien jääkiekkounien keskellä. Aamulla en ollut ihan varma, että kuka voitti eilisen pelin, ja onko Matilla taas uusi nainen. Tänään sitten vahingossa törmäsin Matin koulutuspoliittisiin linjauksiin, jotka eivät valtakunnan lehtien etusivuja ole koristaneet. Saivat heti aikaan suunnattoman ärtymyksen. Joten kirjoitetaanpa nyt sitten Vanhasesta, mutta ei tällä kertaa naisista, vaalirahoituksesta tai Ideaparkista.

Matti linjaa Keskustan sivuilla pitämässä blogissaan sitä tavallista, että suomalaiset lukiolaiset eivät tiedä mitä elämältään haluavat, ja viettävät aivan liian monia välivuosia. Suomalaisessa koulutuspolitiikassa niin kovin tavalliseen tapaan Matti vertaa suomalaisten valmistumisikiä ulkomaisiin vastaaviin. Tällä kertaa esimerkkinä on Espanja. Joku ystävällinen henkilö voisi valistaa Mattia ja muitakin suomalaisia poliitikkoja, että lähes kaikkialla muualla Euroopassa valmistutaan suurissa määrin kandeiksi, ei maistereiksi niin kuin Suomessa yhä edelleen on tapana, vaikka tutkintojärjestelmää onkin muutettu. Koulutusohjelmat esim. täällä Britanniassa on suunniteltu kolmevuotisiksi ja siihen päälle maisterin tekeminen kestää yleensä vuoden verran. Että sori vaan, mutta musta on hiukan epäreilua verrata suomalaista viisivuotiseksi suunnitellun maisteriohjelman suorittanutta ulkomailla kolmivuotiseksi suunnitellun kandin tehneen valmistumiseen. Toisekseen aika moni suomalainen ylioppilas menisi varmaan ihan mielellään välivuositta yliopistoon, jos vaan pääsisi.

Itse olen tietysti kamalan huono esimerkki, kun olen pitänyt jopa kaksi ’välivuotta’, jos sellaiseksi lasketaan myös vaatetusalan opiskeluni Mynämäellä. Kaipa se lasketaan, kun en kerran siitä ammattia itselleni hankkinut, joten käytin yhteiskunnan resursseja ’turhaan’ vuoden ajan. Ilmaisen koulun sekä kouluruuan lisäksi nautin huikeaa 180 euron kuukausittaista opintotukea ja koulumatkojani Turusta tuettiin myös. Yliopistoon tuli pyrittyä kahdesti, useampaan pääaineeseen, kahteen eri yliopistoon ja ainakin viiteen eri tiedekuntaan. En tainnut olla edes kovin lähellä sisälle pääsyä kertaakaan. Paitsi huvittavaa kyllä biologian yhteishaussa, jossa olisin pisteilläni päässyt sisään muutamaankin yliopistoon, jos olisin niihin hakenut. Olen kuitenkin tällä hetkellä aika tyytyväinen, etten päätynyt opiskelemaan biologiaa vaikkapa Joensuuhun. Vaikka Newcastle ei ehkä pääsekään lempikaupunkieni top vitoseen, on se silti varmasti minulle sopivampi paikka kuin mikä tahansa suomalainen pikkukaupunki.

Toisaalta päätökseni nostaa kytkintä on Suomen kansantaloudelle varsin edullinen, erityisesti jos tulevaisuudessa päädyn tekemään töitä ja maksamaan veroja Suomeen. Opintotukea saan suunnilleen saman verran kuin Suomessa opiskelevat, maksan itse lukukausimaksuni, enkä kuluta ainakaan tällä hetkellä suomalaisen koulutusjärjestelmän resursseja. Mielestäni ei silti ole kovinkaan tehokasta koulutuspolitiikkaa tai kansantalouden edistämistä, jos suomalaiset nuoret ’ajetaan’ opiskelemaan ulkomaille. Siinä käy helposti niin, että varsinkin fiksuimmat ja parhaiten pärjäävät myös jäävät sinne. Varsinkin kun palkat ovat usein huomattavasti Suomea korkeammat, verotus kevyempää, ja työllistyminen melko helppoa sillä kolmivuotisella kandin tutkinnolla. Kyllä itseäkin vähän mietityttää, että haluaako palata Suomeen, missä odottaa pari vuotta lisää opintoja ja köyhäilyä, epävarmat työllistymismahdollisuudet, huonompi palkkataso(jolla pitäis sitten maksaa huimia summia Briteissä kertynyttä opintolainaa), kylmästä ilmastosta ja nuivasta poliittisesta ilmapiiristä nyt puhumattakaan. Itse kyllä harkitsen Suomeen takaisin muuttamista ihan vakavissani, mutta taidankin olla hiukan masokistinen luonne.

Ihan vakavissani olen sitä mieltä, että Suomessa voitaisiin ottaa oppia täkäläisistä yliopistoista monessakin asiassa. Vaikka minua aina välillä suunnattomasti ärsyttää kaikki se paapominen ja koulumaisuus täällä, on siinä joitakin hyviäkin puolia. Kun opinnoissa on pakko menestyä, jos ei halua lentää ulos yliopistosta, tulee sitä väkisinkin tehtyä töitä opintojen eteen, vaikkei aina huvittaisikaan. En siis toivo Suomessa otettavan käyttöön sellaista systeemiä, jossa opinnot etenevät tiukasti vuosittain, ja yliopistossa voi periaatteessa ’jäädä luokalleen’ kuten täällä, mutta mielestäni voitaisiin kyllä ottaa sisään hiukan enemmän ihmisiä, ja pudotella niitä sitten matkan varrella pois. Menestyminen varsinaisissa opinnoissa kertoo luultavasti huomattavasti enemmän opiskelijan motivaatiosta ja lahjoista, kuin yhden tai parin pääsykoekirjan ulkoa opettelu.

Varoitus! Ajattelin seuraavaksi vähän kehua itseäni.

Esimerkiksi siis minä, joka en siis ole ilmeisesti tarpeeksi lahjakas opiskelemaan suomalaisessa yliopistossa, olen saanut pääasiassa kiitettäviä arvosanoja opiskellessani yliopistossa kielellä, josta minulla on lukiossa päättöarvosanana kahdeksan. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että olisin saattanut pärjätä suomalaisessakin yliopistossa ihan kohtuullisesti, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kun ei ole tullut kokeiltua. Huvittavaa on myös se, että aika monikin kaverini ja puolituttuni on yrittänyt päästä pääsykokeessa sisään aineeseen, josta on jo tehnyt perus- ja aineopinnot, ja jäänyt varasijoille.

Pidän myös meidän ’personal tutor’ -systeemistä, jossa jokaisella opiskelijalla on oma tutor, joka on laitoksen henkilökuntaa. Tutorin kanssa käydään juttelemassa muutaman kerran vuodessa lähinnä opiskelijan omasta aloitteesta. Sinänsä jos opinnot sujuvat, ei tutor paljoa puutu opiskelijan tekemisiin, mutta on ihan kiva tietää, että on olemassa joku, jonka velvollisuus on auttaa kaikissa mahdollisissa opintoihin liittyvissä ongelmissa ja vastata tyhmiinkin kysymyksiin. Oma tutorini on vielä varsin miellyttävä vanhempi amerikkalainen herrasmies, joten olen tilanteeseen varsin tyytyväinen. Sitäpaitsi tuskinpa muutaman opiskelijan kanssa silloin tällöin jutustelu kuormittaa hänen resurssejaan suunnattomasti tai haittaa päätyön eli opetuksen ja tutkimuksen hoitamista. Tutor voi tarvittaessa myös puuttua ongelmiin, jos opiskelijan opinnot eivät etene sekä toimii linkkinä opiskelijan ja laitoksen välillä, jos opiskelijalla on vaikkapa henkilökohtaisia ja terveyteen liittyviä ongelmia. Esimerkiksi kämppikseni joutuu käymään viikoittain näyttämässä tutorilleen, että on tehnyt tehtäviään, kun ei viime vuoden aikana saanut palautettua niistä yhtäkään ajoissa.

Voisin vuodattaa tästä aiheesta varmaan loputtomiin, mutta olkoon nyt tässä tällä kertaa, kun pitäisi opiskellakin jossain välissä, eikä vaan vaahdota koulutuspolitiikasta.

P.S. Sattuuko kukaan muistamaan montako vuotta se Matti itse lusmusi yliopistossa? Kymmenen, kaksitoista?