Milla kirjoitti syksyisestä nostalgiasta, ja ehkä minäkin olen joutunut sen valtaan. Muutaman viime viikon aikana olen nähnyt unia ihmisistä, jotka eivät ole olleet osa elämääni useisiin vuosiin. Päiväsaikaan en muista näitä ihmisiä ajatelleeni, mutta öisin näen toistuvasti unia peruskoulun luokkatovereista, kaukaisista sukulaisista ja muista aikoja sitten viimeksi tapaamistani ihmisistä. Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna on unet ovat kovin hämmentäviä, itse unissa tunnelma oli ihanan seesteinen ja rauhallinen. Joten katsellaan sitten öisin muistoja menneiltä vuosilta, mikäpä siinä.
Noin muuten olen aika tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Varsinkin asuntoon tarkoittaen sekä itse taloa, että muita asukkaita. Onhan täällä välillä aika kylmä, mutta muuten viihdyn vallan mainiosti. (Villasukkalähetyksiä otetaan siis vastaan...) Lähellä on kaikki mitä tarvitsee, kuten 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva supermarket, ja vähän enemmänkin, kuten vallan ihana Jesmond Dene -puistoalue. Huoneeni onkin violetti, eikä vaaleansininen, kuten muistelin ja vähän turhankin suuri. Yliopistolle on matkaa jonkun verran liikaakin, mutta toisaalta nopeasti sekin metrolla taittuu. Ehtiipähän asennoitua opiskeluun matkalla.
Olen kadottanut kykyni kirjoittaa, en keksi aiheita, ja jos vahingossa tulee mieleen jotain kirjoitettavaa, saan aikaiseksi muutaman hassun rivin. Kaikki on kai vähän liiankin hyvin, kun en keksi mitään valitettavaa. Päätin kuitenkin julkaista jotain, ettei kynnys kasva liian suureksi.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment