Tätä nostalgiaa

Sateiset syksyiset päivät saavat minut aina niin nostalgiseksi. Silloin pitäisi istua teekupposen äärellä parantamassa maailmaa yksin tai seurassa. Minussa on vain sellainen vika, että vaikka sen teekupposen keittäisinkin, en välttämättä osaisi jäädä sen kanssa oikealla tavalla mietiskelemään. Itsensä unohtamistilaan ei kai tarkoituksella pääse. Siihen vain... unohtuu.

Työharjoittelu on miltei ohi. Tänään pidettiin läksiäiset. (Ensi maanantaina eivät kaikki olisi päässeet paikalle, ja kaikki halusivat, koska olin luvannut tehdä juustokakkua.) Sain läksiäislahjaksi "Survival Kit"n eli kassillisen kaikenlaista Global Finland -kamaa. Heijastimet ainakin tulevat tarpeeseen. Yllätyksekseni liikutuin, kun yksikön päällikkö kiitteli työpanoksestani ja antoi lahjan. Omituista sikäli, että ei tuolla ole oikein päässyt kenenkään kanssa sillä tavalla lähentymään, että erityisen ikävä tulisi. Hirmuisen mukavia tyyppejä kyllä olivat kaikki.

Neljännesvuoden ehdin täällä Helsingissä asua. Se kuulostaa hirmuisesti pidemmältä ajalta kuin kolme kuukautta. Vuodenaika ehti kuitenkin vaihtua, tulinhan tänne juhannuksen jälkeen. Tampereelle paluukin saa oloni jotenkin mietteliääksi. Sielläkin on muutos edessä, sillä kämppikseni Mervi valmistuu ja muuttaa vuorostaan Helsinkiin. Kahden vuoden aikana siihenkin ehti kiintyä. Alankohan tulla vanhaksi, sillä itse olen alkanut kyllästyä ainaiseen muuttamiseen ja väliaikaisratkaisuihin. Haluaisin tietää, että jossain tilassa tulen pysymään pidempään kuin vuoden. Tuntuu, että sitten voisi keskittyä suunnittelemaan muita asioita.

Toisaalta, saatuani tänään kutsun Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen intouduin töissä hetken katselemaan kuvia ja muistelemaan menneitä. Jos menneet, joita muistelen ovat kahden -kolmen vuoden takaisia, en voi vielä olla kovin vanha. Huomasin olevani nyt myös paljon onnellisempi ja ihan vain tyytyväisempi olooni kuin silloin, ennen.



PS. Nostalgiakuva "kaukaa" kahden vuoden takaa ihan vain siksi, että saisin blogiprofiiliini kuvan.