The Best of toon Part 3

Minulla on ikävä myös kunnon englantilaisia pubeja. Newcastlessa loistavia paikkoja ovat mm. seuraavat: loistavaa liveohjelmaa ja hyvin perinteistä tunnelmaa tarjoava Cumberland Arms, tunnelmallinen The Ship, keikkapaikka The Cluny, perinteikäs ja alueen vanhin The Free Trade in (josta myös aivan uskomattoman näkymä joelle iltaisin) ja viehättävästi joen partaalla sijaitseva The Tyne, kaikissa livemusaa silloin tällöin ja Real Ale-oluita hanassa. Tykkäsin myös kovasti Gosforthin lähipubeista eli Brandling Armsista ja County Hotelista.

Parhaat pubit ovat keskittyneet Ouseburnin laakson seutuville ja itse Ouseburn on varsin viehättävä pikku puro, ja laakson jyrkät metsäiset seinämät varsin kiva ympäristö vaihtaa baaria kesken illan, kunhan ei kompastu puiden juuriin.

Täällä Jyväskylässä varsin hyvä korvike on Vihreä Haltiajatar, mutta sieltäkään ei saa ruokaa, kuten jokaisesta kunnon brittipubista saa.

Tavoite ensi kesälle voisi olla istua ainakin yhtenä valoisana kesäiltana Cumberland Armsin terassilla edessään kylmä tuopillinen Old Rosieta.

The Best of Toon Part 2

Englannin jättämisestä on jo jonkin verran aikaa, mutta siitä huolimatta, tai juuri sen takia, ikävä iskee aina välillä. Varsinkin nyt lumen keskellä on ikävä melkein ainavihantaa metsää.

Vaikka ikävöinkin aina Englannissa ollessani suomalaista metsää ja luontoa, on minulla nyt hiukan ikävä ihanaa puistomaisen metsäistä laaksoa nimeltään Jesmond Dene.

Lisää infoa soitteesta http://www.jesmonddene.org.uk/

Älkää välittäkö kauheasta fontista, kuvat on upeita.

Edit. Sivustoa on näköjään uudistettu sitten viime näkemän, ja nyt myös itse sivuston ulkoasu on siirtynyt suoraan 2010-luvulle sieltä karmeasta mustasta ja neonkeltaisesta ysäristä. Varoitteluni fonteista ovat siis käyneet turhiksi, ja Jesmond Dene -kuvia voi katsella altistumatta rumuudelle.

Täällä taas

Ajattelin taas ainakin jonkinasteisesti aktivoida tätä blogia. Syitä tähän on useita, joten tehdäänpä niistä lista:

• Koitan kirjoitella englanninkielistä onnellisuusblogianikin nykyistä ahkerammin, mutta kun sen aihe on varsin rajattu, koen välillä tarvetta avautua maailmalle yleisluontoisemmista asioista.
• Lisäksi suomi on kiva kieli, ja silläkin voisi kirjoitella hiukan ahkerammin, kun kieleni ehti pahasti ruostua Englannissa vietettyjen vuosien aikana ja kaipailee edelleen säännöllistä voitelua. 
• Tuntuisi vähän hassulta aloittaa kokonaan uutta blogia, jos se jäisikin taas heitteille. Koitetaan siis ainakin ensin pitää huolta vanhoista ennen kuin hankitaan uusia.
• Yksi aktivoiva tekijä oli Niko Lipsasen kirjoitus, jossa kaipailtiin yleisblogeja. Ei aina tarvitse kirjoittaa vain yhdestä aiheesta, vaikka sellainen blogimaailmassa taitaa muotia ollakin.
• Muutto Jyväskylään tarkoittaa, että olen edelleen ihan eri kaupungissa kuin suuri osa minulle tärkeistä ihmisistä. Ehkä joku siis jaksaa vielä lukea kuulumisiani täältäkin.
• Edellä mainittu yhdistettynä opintojen aloittamiseen suomalaisessa yliopistossa tuntuu vähän siltä, kuin olisi taas vaihdossa. Suomalainen yliopisto on kummallinen ja jännittävä paikka, ja melkein kaikki uudet ystäväni ovat vaihtareita tai muuten vaan ulkkiksia. Kertokaa mulle miten tutustutaan suomalaisiin ihmisiin! Mä en osaa enää.
• Tällä blogilla on musta hirveän kiva ja jollain tapaa aina ajankohtainen nimi, eikä siksi ole kivaa, jos se kuolee pois.

En kuitenkaan lupaa mitään suunnatonta aktiivisuutta, enkä halua ottaa tänne kirjoittamisesta mitään paineita. Mutta jos hyvin käy, voipi olla, että tätäkin välinettä kannattaa jälleen seurata, jos jaaritteluni kiinnostavat.

Lopun alku?

Hesari on valinnut varsin osuvan kuvan metrotunnelin tulvasta kertovaan juttuun. Ja sitä ennen joku varsin osuvan mainoksen metrotunnelin lattiaan.

Karpalometsällä

Päätettiin isänpäivän kunniaksi lähteä lähes koko perheen voimin karpolometsälle. Metsä tosin muodostui lähinnä kesämökkisaaren ja rannan välisestä pienestä umpeenkasvaneesta kaislikosta. Saalista löytyi hyvin pieneltäkin alalta, ja vähän vajaan tunnin poimimisella saatiin kokoon ämpärinpohjallinen karpaloita. Marjoja jäi tuolla pienelle pläntille vielä vaikka miten paljon, sillä karpaloiden poimiminen on varsin hidasta touhua. Ensinnäkin sormet pakkaavat paleltua sillä karpalot kypsyvät vasta melko myöhään syksyllä ja nytkin maassa oli jo hiukan lunta. Toiseksi karpalot ovat ovelia, ja parhaat saaliit löytyvät sammalen seasta pöyhimällä. Märän sammalen kaivelu taas jäädyttää näppejä entisestään. Onneksi näitä pohjoisen marjoja voi poimia vielä aikaisin keväälläkin lumien sulettua, jos vaikka silloin olisi aikaa pidemmälle marjareissulle.

Karpalo on varsin ravinnerikas marja ja jo Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat sen rohdoskasvina. Varmasti tunnetuin karpalon hoitovaikutus on virtsatietulehduksen ehkäisy, mutta sen on todettu ehkäisevän myös muita tulehduksia estämällä bakteerien kasvua. Lisäksi se sisältää monien muiden marjojen tapaan paljon mm. C-vitamiinia ja flavonoideja. Karpalo säilyy hapokkuutensa ansiosta vaikka sellaisenaan, mutta itse ajattelin varmuuden vuoksi pakastaa marjat. Sokeria niihin en lisää vielä tässä vaiheessa, sitä voi lisätä sitten käyttötarkoituksen mukaan myöhemmin.

Kehotan siis kaikkia lähtemään rohkeasti marjametsään vielä näin marraskuussakin!

Alla vielä todistusaineistoa retkeltämme:

Tätiä ärsyttää

Olen tässä syyskuun alkupuolelta lähtien viettänyt Säkylässä varmaankin enemmän aikaa kuin viimeisen kahdeksan vuoden aikana milloinkaan. Samalla olen palannut myös paikallisen kirjaston käyttäjäksi. Olen aina rakastanut kirjastoja, niiden tunnelmaa, hiljaisuutta ja kirjojen avaamia loputtomia mahdollisuuksia. Minulle kirjastot ovat pyhiä paikkoja, tiedon temppeleitä ja hiljentymiseen sopivia kappeleita.

Kotikuntani kirjaston ovat kuitenkin valloittaneet pelejä pelaavat koululaiset (melkein aina poikia), jotka huutelevat toisilleen kirosanojen höystämiä tappouhkauksia kirjaston koneilla pelatessaan. Säkylän kirjasto on vielä avonainen korkea tila, ja lehtilukusali sijaitsee ikään kuin parvella samassa yhtenäisessä tilassa. Nettikoneet on sijoitettu ala-aulaan sen molemmille sivuille. Näin tuo häiritsevä huutelu leviää koko kirjastoon, eikä oikeastaan mistään päin kirjastoa löydy rauhallista nurkkaa, jossa voisi kuulla omat ajatuksensa saati keskittyä lukemaan.

Tunsin itseni kovin vanhaksi, kun ensimmäinen ajatukseni kirjastossa käydessäni oli, että ei minun kouluaikoinani noin käyttäydytty. Vaikka ajatus onkin kovin keski-ikäinen, niin on se ihan totta. Muistan istuneeni usein koulun jälkeen kirjastossa lukemassa, se kun sijaitsee ihan ala-asteeni vieressä, ja iltapäivisin kotona ei välttämättä ollut vielä ketään siihen aikaan kun pääsin koulusta. Muistan hyvin, että kirjastossa oli rauhallista, ja yleensä istuin nimenomaan siellä yläkerrassa lukemassa lehtiä. Romaanit luin kotona.

Sinäänsä huutelu ei minua mahdottomasti häiritse, koska nykyään lähinnä haen kirjastosta aineistoa kotiin. Kuitenkin minusta olisi ihan asiallista vaatia myös lapsia ja nuoria noudattamaan samoja sääntöjä kuin muutkin kirjaston käyttäjät. Jos kirjastossa ei osaa olla huutamatta, voisi näitä henkilöitä ensin pyytää poistumaan. Jos toistuvista huomautuksista huolimatta käytös ei muutu, voisi kirjastokortin ja nettitunnukset hyvin sulkea määräajaksi. Olisi ihan kasvatuksellisestikin fiksua, tuskin meinaan muissa kirjastoissa (varsinkaan esim. yliopistojen sellaisissa) tällaista menoa jaksetaan kovin kauaa katsella, jos näille pojille ei kukaan ole huomannut kertoa, miten kirjastossa ollaan.

En nyt tarkoita sitä, etteikö kirjastossa saisi keskustella sanaakaan tai siellä pitäisi hiippailla hiirenhiljaa. Toki asiallinen keskustelu on ihan suotavaakin. Jotenkin vain alatyylisten tappouhkauksien huutelu ei mielestäni ole suotavaa oikein millään julkisella paikalla.

Toimivat jalat eli oodi hyville kengille

Minulla on isot ja leveät jalat.

Johtuuko sitten merkittävästä vanhenemisen virstanpylväästä eli 25 ikävuodestani vaiko vain sattumista, olen joka tapauksessa menneenä kesänä oppinut terveiden jalkojen ja hyvien kenkien arvon. En ikinä ole ollut mikään suuri kenkäfriikki. Minulla on muutamat suosikkijalkineet, jotka olen mielestäni ostanut suht hyvä laatuisina. Lisäksi satunnaisostoksina olen alelaareista kerännyt kesäsuosikkejani ballerinatossuhen mallisia kenkiä (läpsyköita) sateenkaaren eri väreissä. Jalkani eivät ole kenkävalinnoistani valittaneet.

Tänä kesänä alkoi keväinen hölkkäharjoitteluni tuottaa tulosta ja ravasinkin Kaupin metsissä varsin ahkerasti. Kunnon lisäksi kasvoi valitettavasti muutakin, nimittäin varpaideni niveliin kipeät hiertymät, jotka pikkuhiljaa muuttuivat inhoiksi kovettumiksi. Lopulta marssin urheilukauppaan ostamaan uusia lenkkareita. Myyjä kertoi, että juoksijan lenkkareiden pitäisi olla kaksi kokoa normaalikenkiä suuremmat. Kovettumani johtuivat kuulemma siitä, että huomaamatta kipristelen varpaitani ja siksi varpaani osuvat nivelen kohdalta lenkkarin "kattoon". Olin hieman epäileväinen, ehkä tuo yrittää nyt vain myydä jäljellä olevia hajakokoja minulle. Nielaisten sisäisen neitini ostin kuitenkin kokoa 42 ja 1/2 kengät. Kovettumat ovat hiljalleen hävinneet.

Toinen jalkojen tuhoamisoperaationi oli elokuinen Rooman matkamme. Tiesin olosuhteet: pieniä epätasaisia katuja ja 30 asteen helle. Valitettavasti olin alkukesästä heittäneet hyvin mm. reilillä palvelleet punaiset tennarini roskiin. Suoritettuaan viimeisen palveluksen Provinssirockissa tennariparat näyttivät ja haisivat jo niin kaameilta, että enää mikään pesu tai pohjallisten vaihto auttaisi. (Mikä siinä onkin, että kengät tuntuvat parhaalta silloin, kun ne näyttävät kaameilta?) Roomaan lähti siis mukaan kevyet, mustat "ballerinat" (hieman paksupohjausemmat ja nahkaiset) sekä illallisia varten avokkaat. Yllätyksekseni jalkani tekivät ikuisen kaupungin koettelemuksissa jotain, mitä ei ole tapahtunut sitten 2002 Roskilden nilkan niksautuksen: ne turposivat ja vihloivat. Eivätkä ihan vähän. Mikä mummo minusta on tullut!? Kenkäni hiersivät päältä ja sivulta. Onneksi sentään oli rakkolaastareita mukana.

Näiden koettelemusten jälkeen kohtasin vaihto-oppilasreissuani varten pakatessa ongelman: mitkä kengät otan mukaan? Tai siis kuinka monet? En enää halua kipeitä jalkoja, mutta en halua mitään terveyssandaaleitakaan. Mennessäni Lilleen, siellä on vielä kesä 20-27 astetta lämmintä. Joulukuussa taas on jo miinusasteita. Lillen syksy ja talvi ovat kuulemma hyvin runsassateisia ja kosteus saa muutamankin miinusasteen tuntumaan kylmältä. Tarvitsen siis kevyemmät kengät alkusyksyksi, tottakai otan mukaan lenkkarit, sillä haluan lenkkeillä Ranskassakin ja syksyn/talven tuloa varten tarvitsen järeämmät kengät. Lisäksi olisi mukava jos mukana olisi yhdet korkkarit. Kuinka paljon on liikaa?

Tavallisesti ottaisin mukaan kahdet kengät ja ajattelisin ostavani tarvitsemani periltä, mutta edellinen kokemukseni yrittää löytää Ranskasta minulle sopivia kenkiä oli niin musertava, että en luota löytäväni sieltä jalkineita.(Ostin yhdet, mutta annoin ne alta vuodessa pois.) Kemistä ostin äitini valvomana (hänellä on tismalleen samanlaiset jalat ja jalkahaasteet kuin minulla) järkevät kengät, jotka ristin Järkeviksi. Järkevät ovat minulla jalassani nyt, kun kirjoitan tätä merkintää Helsinki-Vantaan -lentokentällä. Järkevät ovat vähän tyksät, mutta ne jalassa on hyvä kantaa rinkkaa.

Kenkävuoreni ja kameralaukkuni vuoksi kaikki tavarani eivät enää mahtuneet yhteen rinkkaan. Jouduin pakkaamaan tavaraa myös carry on –kokoiseen matkalaukkuun. Muutama rätti sai myös lähdön kenkien tieltä. Uskottelen, että olkalaukkuni sisältö mahtuisi matkalaukkuun ja näin ollen minulla olisi mukana yhä vain kaksi kassia. Tavaramääräni nolottaa.

Olen niin neiti.

PS. Siirryn kirjoittamaan vaihtarikokemuksistani Silkkitielle. Tämä blogi hiljenee siis minun osaltani hetkeksi.