Lopun alku?

Hesari on valinnut varsin osuvan kuvan metrotunnelin tulvasta kertovaan juttuun. Ja sitä ennen joku varsin osuvan mainoksen metrotunnelin lattiaan.

Karpalometsällä

Päätettiin isänpäivän kunniaksi lähteä lähes koko perheen voimin karpolometsälle. Metsä tosin muodostui lähinnä kesämökkisaaren ja rannan välisestä pienestä umpeenkasvaneesta kaislikosta. Saalista löytyi hyvin pieneltäkin alalta, ja vähän vajaan tunnin poimimisella saatiin kokoon ämpärinpohjallinen karpaloita. Marjoja jäi tuolla pienelle pläntille vielä vaikka miten paljon, sillä karpaloiden poimiminen on varsin hidasta touhua. Ensinnäkin sormet pakkaavat paleltua sillä karpalot kypsyvät vasta melko myöhään syksyllä ja nytkin maassa oli jo hiukan lunta. Toiseksi karpalot ovat ovelia, ja parhaat saaliit löytyvät sammalen seasta pöyhimällä. Märän sammalen kaivelu taas jäädyttää näppejä entisestään. Onneksi näitä pohjoisen marjoja voi poimia vielä aikaisin keväälläkin lumien sulettua, jos vaikka silloin olisi aikaa pidemmälle marjareissulle.

Karpalo on varsin ravinnerikas marja ja jo Pohjois-Amerikan intiaanit tunsivat sen rohdoskasvina. Varmasti tunnetuin karpalon hoitovaikutus on virtsatietulehduksen ehkäisy, mutta sen on todettu ehkäisevän myös muita tulehduksia estämällä bakteerien kasvua. Lisäksi se sisältää monien muiden marjojen tapaan paljon mm. C-vitamiinia ja flavonoideja. Karpalo säilyy hapokkuutensa ansiosta vaikka sellaisenaan, mutta itse ajattelin varmuuden vuoksi pakastaa marjat. Sokeria niihin en lisää vielä tässä vaiheessa, sitä voi lisätä sitten käyttötarkoituksen mukaan myöhemmin.

Kehotan siis kaikkia lähtemään rohkeasti marjametsään vielä näin marraskuussakin!

Alla vielä todistusaineistoa retkeltämme:

Tätiä ärsyttää

Olen tässä syyskuun alkupuolelta lähtien viettänyt Säkylässä varmaankin enemmän aikaa kuin viimeisen kahdeksan vuoden aikana milloinkaan. Samalla olen palannut myös paikallisen kirjaston käyttäjäksi. Olen aina rakastanut kirjastoja, niiden tunnelmaa, hiljaisuutta ja kirjojen avaamia loputtomia mahdollisuuksia. Minulle kirjastot ovat pyhiä paikkoja, tiedon temppeleitä ja hiljentymiseen sopivia kappeleita.

Kotikuntani kirjaston ovat kuitenkin valloittaneet pelejä pelaavat koululaiset (melkein aina poikia), jotka huutelevat toisilleen kirosanojen höystämiä tappouhkauksia kirjaston koneilla pelatessaan. Säkylän kirjasto on vielä avonainen korkea tila, ja lehtilukusali sijaitsee ikään kuin parvella samassa yhtenäisessä tilassa. Nettikoneet on sijoitettu ala-aulaan sen molemmille sivuille. Näin tuo häiritsevä huutelu leviää koko kirjastoon, eikä oikeastaan mistään päin kirjastoa löydy rauhallista nurkkaa, jossa voisi kuulla omat ajatuksensa saati keskittyä lukemaan.

Tunsin itseni kovin vanhaksi, kun ensimmäinen ajatukseni kirjastossa käydessäni oli, että ei minun kouluaikoinani noin käyttäydytty. Vaikka ajatus onkin kovin keski-ikäinen, niin on se ihan totta. Muistan istuneeni usein koulun jälkeen kirjastossa lukemassa, se kun sijaitsee ihan ala-asteeni vieressä, ja iltapäivisin kotona ei välttämättä ollut vielä ketään siihen aikaan kun pääsin koulusta. Muistan hyvin, että kirjastossa oli rauhallista, ja yleensä istuin nimenomaan siellä yläkerrassa lukemassa lehtiä. Romaanit luin kotona.

Sinäänsä huutelu ei minua mahdottomasti häiritse, koska nykyään lähinnä haen kirjastosta aineistoa kotiin. Kuitenkin minusta olisi ihan asiallista vaatia myös lapsia ja nuoria noudattamaan samoja sääntöjä kuin muutkin kirjaston käyttäjät. Jos kirjastossa ei osaa olla huutamatta, voisi näitä henkilöitä ensin pyytää poistumaan. Jos toistuvista huomautuksista huolimatta käytös ei muutu, voisi kirjastokortin ja nettitunnukset hyvin sulkea määräajaksi. Olisi ihan kasvatuksellisestikin fiksua, tuskin meinaan muissa kirjastoissa (varsinkaan esim. yliopistojen sellaisissa) tällaista menoa jaksetaan kovin kauaa katsella, jos näille pojille ei kukaan ole huomannut kertoa, miten kirjastossa ollaan.

En nyt tarkoita sitä, etteikö kirjastossa saisi keskustella sanaakaan tai siellä pitäisi hiippailla hiirenhiljaa. Toki asiallinen keskustelu on ihan suotavaakin. Jotenkin vain alatyylisten tappouhkauksien huutelu ei mielestäni ole suotavaa oikein millään julkisella paikalla.

Toimivat jalat eli oodi hyville kengille

Minulla on isot ja leveät jalat.

Johtuuko sitten merkittävästä vanhenemisen virstanpylväästä eli 25 ikävuodestani vaiko vain sattumista, olen joka tapauksessa menneenä kesänä oppinut terveiden jalkojen ja hyvien kenkien arvon. En ikinä ole ollut mikään suuri kenkäfriikki. Minulla on muutamat suosikkijalkineet, jotka olen mielestäni ostanut suht hyvä laatuisina. Lisäksi satunnaisostoksina olen alelaareista kerännyt kesäsuosikkejani ballerinatossuhen mallisia kenkiä (läpsyköita) sateenkaaren eri väreissä. Jalkani eivät ole kenkävalinnoistani valittaneet.

Tänä kesänä alkoi keväinen hölkkäharjoitteluni tuottaa tulosta ja ravasinkin Kaupin metsissä varsin ahkerasti. Kunnon lisäksi kasvoi valitettavasti muutakin, nimittäin varpaideni niveliin kipeät hiertymät, jotka pikkuhiljaa muuttuivat inhoiksi kovettumiksi. Lopulta marssin urheilukauppaan ostamaan uusia lenkkareita. Myyjä kertoi, että juoksijan lenkkareiden pitäisi olla kaksi kokoa normaalikenkiä suuremmat. Kovettumani johtuivat kuulemma siitä, että huomaamatta kipristelen varpaitani ja siksi varpaani osuvat nivelen kohdalta lenkkarin "kattoon". Olin hieman epäileväinen, ehkä tuo yrittää nyt vain myydä jäljellä olevia hajakokoja minulle. Nielaisten sisäisen neitini ostin kuitenkin kokoa 42 ja 1/2 kengät. Kovettumat ovat hiljalleen hävinneet.

Toinen jalkojen tuhoamisoperaationi oli elokuinen Rooman matkamme. Tiesin olosuhteet: pieniä epätasaisia katuja ja 30 asteen helle. Valitettavasti olin alkukesästä heittäneet hyvin mm. reilillä palvelleet punaiset tennarini roskiin. Suoritettuaan viimeisen palveluksen Provinssirockissa tennariparat näyttivät ja haisivat jo niin kaameilta, että enää mikään pesu tai pohjallisten vaihto auttaisi. (Mikä siinä onkin, että kengät tuntuvat parhaalta silloin, kun ne näyttävät kaameilta?) Roomaan lähti siis mukaan kevyet, mustat "ballerinat" (hieman paksupohjausemmat ja nahkaiset) sekä illallisia varten avokkaat. Yllätyksekseni jalkani tekivät ikuisen kaupungin koettelemuksissa jotain, mitä ei ole tapahtunut sitten 2002 Roskilden nilkan niksautuksen: ne turposivat ja vihloivat. Eivätkä ihan vähän. Mikä mummo minusta on tullut!? Kenkäni hiersivät päältä ja sivulta. Onneksi sentään oli rakkolaastareita mukana.

Näiden koettelemusten jälkeen kohtasin vaihto-oppilasreissuani varten pakatessa ongelman: mitkä kengät otan mukaan? Tai siis kuinka monet? En enää halua kipeitä jalkoja, mutta en halua mitään terveyssandaaleitakaan. Mennessäni Lilleen, siellä on vielä kesä 20-27 astetta lämmintä. Joulukuussa taas on jo miinusasteita. Lillen syksy ja talvi ovat kuulemma hyvin runsassateisia ja kosteus saa muutamankin miinusasteen tuntumaan kylmältä. Tarvitsen siis kevyemmät kengät alkusyksyksi, tottakai otan mukaan lenkkarit, sillä haluan lenkkeillä Ranskassakin ja syksyn/talven tuloa varten tarvitsen järeämmät kengät. Lisäksi olisi mukava jos mukana olisi yhdet korkkarit. Kuinka paljon on liikaa?

Tavallisesti ottaisin mukaan kahdet kengät ja ajattelisin ostavani tarvitsemani periltä, mutta edellinen kokemukseni yrittää löytää Ranskasta minulle sopivia kenkiä oli niin musertava, että en luota löytäväni sieltä jalkineita.(Ostin yhdet, mutta annoin ne alta vuodessa pois.) Kemistä ostin äitini valvomana (hänellä on tismalleen samanlaiset jalat ja jalkahaasteet kuin minulla) järkevät kengät, jotka ristin Järkeviksi. Järkevät ovat minulla jalassani nyt, kun kirjoitan tätä merkintää Helsinki-Vantaan -lentokentällä. Järkevät ovat vähän tyksät, mutta ne jalassa on hyvä kantaa rinkkaa.

Kenkävuoreni ja kameralaukkuni vuoksi kaikki tavarani eivät enää mahtuneet yhteen rinkkaan. Jouduin pakkaamaan tavaraa myös carry on –kokoiseen matkalaukkuun. Muutama rätti sai myös lähdön kenkien tieltä. Uskottelen, että olkalaukkuni sisältö mahtuisi matkalaukkuun ja näin ollen minulla olisi mukana yhä vain kaksi kassia. Tavaramääräni nolottaa.

Olen niin neiti.

PS. Siirryn kirjoittamaan vaihtarikokemuksistani Silkkitielle. Tämä blogi hiljenee siis minun osaltani hetkeksi.

Goodbye Gosforth

Muutin Gosforthista Heatoniin jo melkein kuukausi sitten, mutta tässä vielä muutamia muistoja Gosforthista. Lähinnä itselleni, mutta julkaistaan nyt sitten kaikella maailmalle, narsisti kun olen. Harmi, ettei mulla ole entisistä kämppiksista parempaa kuvaa, kuin tuo salamalla pilattu kammotus jostain baarista, mutta menkööt nyt sekin.

Neulegraffiteja osa 2

Olen kirjoitettuani neulegraffiteista innostunut itsekin neulomaan pötkylöitä ympäristööni. Tähän astinen saldo on vaivaiset kaksi, mutta onhan sekin alku. Eli tässä ois kollaasi kahdesta Newcastleen ilmestyneestä neulegraffitista. Muiden tekemiä en täällä ole nähnyt, toivottavasti niitä jatkossa alkaa ilmestyä. Pitenee puhua aiheesta neulekerhossa. (Hirveät nettisivut, kivoja ihmisiä.)

Niin ja tässä vielä pari linkkivinkkiä edellisen postauksen lopussa olleiden lisäksi.

Annan kirjoitus aiheesta

Knit Sea on ehtinyt tekemään näitä aika paljon enemmän kuin minä.

Äitini oli neulonut graffiteja ala-asteen oppilaiden kanssa.

Mielestäni on erityisen siistiä, että neulegraffitit ovat niin 'kilttejä'. että niitä voi tehdä koulussakin.

Lähtötunnelmissa

Asuntomme on nyt alivuokrattu. Ensi tiistaina nurkkiimme muuttaa joku vasta kirjoittanut hattulalainen pojankloppi. Vuokraamme asuntomme kalustettuna, mutta poika toivoi, että veisimme pois (henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi) astiat, petivaatteet, matot ja julisteet. Ehkä tyyppi ei arvosta Kiinan kommunistisen puolueen propagandaa tai sitten se ei tykkää Beatlesistä.

Pyykkikone laulaa täällä yötä päivää, koska en halua pakata mitään varastoon likaisena. Siivotakin ehkä pitäisi. Olisi se kai kohteliasta pyyhkiä omat pölynsä lattioilta vuokralaista varten. Olemme hankkineet kellarikoppeihin lukot (onneksi meillä on kaksi), kaivaneet seinänaapurin (Siwan) pahvinkeräyslaatikosta pahvilaatikoita ja Jari seuraa ruumiinlämpötilaansa kiinalaisia varten päivittäin. Lähdön hetki on siis lähellä.

Keksin vähän väliä jonkun typerän huolenaiheen, joka vaivaa ja stressaa minua, jopa valvottaa. Viimeksi huolestuin siitä, että en tiedä ranskaksi sanaa lakana. Huoli johtui tietysti siitä, että minun on saapuessani vuokrattava lakanat asuntolastani. Tarkistin, sana on drap. Tämän ongelman ratkaistuani muistin, että saavun Lilleen sen verran myöhään illalla, että en välttämättä pääse ensimmäisenä yönäni laisinkaan asuntolaan yöksi. Onneksi Lonely Planetin mukaan Lillessä on myös hostelleja.

Tiedän jo nyt, että kielitaitoni on niin heikko, että luentojen seuraaminen menee lähinnä vaikeimpien sanojen muistiinkirjoittamisessa. Ehkä jo lokakuussa ymmärrän, mitä aihetta luennot käsittelevät. Toisaalta, tärkein tavoitteeni onkin juuri kielitaidon kartuttaminen. Jos joulukuussa arkielämä sujuu ilman sanakirjaa, olen iloinen. Katsotaan kuinka nopeasti opin statuspäivittämään facebookissa ranskaksi!

PS. vaihdoin blogiin vähän syksyisemmän lookin.

Neulegraffitteja

Bongattiin Tampereella lähellä Kehrässaarta kaiteen ympärillä neulegraffiti, ja sen jälkeen olen vähän googlaillut aihetta. Idea on mielestäni aivan loistava. Eli kaupunkiympäristöä voi piristää neulomalla tai virkkaamalla erilaisia putkiloita, joita sitten voi kiinnittää ompelemalla kaiteiden, ovenkahvojen, putkien ynnä muiden sopivan mallisten esineiden ympärille.

Loistavaa monestakin syystä: Jos kyseisen putken tai kaiteen omistaja ei ole ilahtunut neuleesta, on se helppo poistaa saksilla, mikä on huomattavasti edullisempaa kuin maalien pois peseminen. Neulelangat ovat myös graffitin tekijälle huomattavasti turvallisempia kuin ties mitä kemikaaleja sisältävät spray-maalit.

Voisin ryhtyä itsekin neulomaan tuollaisia, kunhan vaan saan jostain ylimääräisiä tunteja vuorokauteen. Raportoin sitten vaikka tänne, jos saan joskus jotain aikaiseksi.

Tässä vielä linkkejä vähän perusteellisempiin juttuhin aiheesta:

Tekstiiliopettaja-lehti

Aamulehti

Kemikaalikimara (joka muuten on yleisestikin aika loistava blogi täynnä asiatietoa)

Hesari

The Best of Toon Part 1

Ajattelin kirjoitella tänne jonkinlaisen sarjan opiskelukaupunkini erikoisuuksia ja parhaita paloja. Aloitetaan uudesta kirjastosta. Kun saaavuin Newcastleen, oli kaupungin pääkirjasta remontissa, ja silloin ajattelin, etten varmaan koskaan tule kirjastoa valmiina näkemään. Täällä sitä kuitenkin vielä ollaan, ja kirjastokin aukesi säihkyvänä kesäkuun alussa.

Valoisaan ja moderniin rakennukseen on onnistuttu mahduttamaan mukavasti myös sohvia ja hiljaisempia lukunurkkauksia ja ainakin fiktiopuolella kirjaston valikoima vaikuttaa varsin mukavalta. Vietin myös pari päivää sitten nelisen tuntia selatan Vintage-kengistä kertovia opuksia, joten kaikenlaista kivaa tuntuu uudesta kirjastosta löytävän. Vanha kirjasto oli 70-luvun betonimonsteri, joten ei harmita yhtään, että hävittivit sen maantasalle.

Kuulumisia

Kämpälle, jossa asuin pari vuotta kävi näin tuossa kesäkuun alkupuolella, ja tämän viikon alussa muutin Heatoniin. Pikkuprovarillinen puutarhakaupunginosa Gosforth vaihtui opiskelijoiden kansoittamaan Heatoniin. Paluu todellisuuteen oli karu, kun heti ekana iltana minua pitivät hereillä ikkunani alla riitelevät laitapuolen kulkijat. Olivat todennäköisesti eksynyyt seudulle naapurikaupunginosa Bykerista, joka on paikallinen vastine Turun Varissuolle.

Kurjaa on ollut myös luopua omasta pikkiriikkisestä takapihasta, Daven itsekasvattamista tomaateista ja ahkerasti tiskaavista kämppiksistä noin yleensäkin. Toisaalta Heatonissa on paljon edullisia etnisiä ruokakauppoja ja pieniä vihannespuoteja. Uudet kämppikset ovat myös varsin mukavia, ja jo tokana iltana kokkailtiin yhdessä pastaa ja juotiin punkkua. Huoneeni on varmaan yli puolet pienempi kuin edellinen, mutta toisaalta ihanan valoisa ja lämmin näin kesäisin. Yliopistollekin pyöräilee alle vartissa, joten ei kai tässä voi kauheasti valittaakaan.

Kesä on kiva

Viikinsaari



Tammela

Marrasjärvi





Kavereita Tampereella



Provinssirock

Kohtauksia eräästä kämpästä:

Sunnuntai-ilta, kello noin puoliyhdeksän, olohuone.

A istuu sohvalla läppäri sylissään ja juo iltateetä. B on keittiössä laittamassa pyykkejä koneeseen. C järjestelee cd-levyjään olohuoneen kirjahyllyn edessä.

B tulee olohuoneeseen ja toteaa A:lle: 'Nyt ois nukkumaanmenoaika, säkin oot menossa huomenna töihin, etkö ookin?' B kävelee huoneen poikki ja poistuu yläkertaan sanoen vielä hyvää yötä ovensuusta.

A mumisee itsekseen: 'Ei mun nukkumaanmenoaika oo koskaan ollut puolysiltä, ei ees ala-asteikäisenä.'

C vitsailee: 'Laita nyt se kone pois, niin tuun lukeen sulle vielä iltasadun.'

Että tällaista meillä täällä. Onhan se kiva, että pidetään huolta, mutta jotain rajaa. Tällaista äiteilyä on siis B:n suunnalta tapahtunut aiemminkin, ei tuossa nyt vielä sinäänsä mitään. Noh jokatapauksessa meidän kämppä on myös myyty, joten kämppikset tulevat vaihtumaan melko pian kuitenkin.

Enfin - vihdoinkin!

Pääsen sittenkin vaihtoon, mutta en siihen yliopistoon, johon suunnittelin. Maa ja kaupunki ovat kuitenkin samat. Yliopisto on Université Lille 1- Sciences et technologies. Minustapa tulee muutamaksi kuukaudeksi teekkari! Vaihtopaikka on tiedekuntamme yhdyskuntatieteiden paikka ja vastaanottavalla laitoksella opetetaan maantietoa ja sosiologiaa/etnologiaa. Jännittävää. En ole koskaan lukenut mitään edellämainituista, mutta varsinkin sosiologiaan olen halunnut tutustua.

Tämän ja edellisen postauksen välillä on siis tapahtunut sellaista, että viime viikolla minuun viimeinkin otettiin yhteyttä vaihtopaikastani (silloin Lille II: L'université de droit et santé). He ilmoittivat, että en voisi opiskella haluamiani oppiaineita kyseisessä yliopistossa, koska vastaanottava laitos on kauppatieteiden laitos ja heillä opetetaan yrityksen hallintoa, kirjanpitoa ja jotain ihmeen pankkialaa. Olin vähän kummissani, koska käsittääkseni oman alani opiskelijat ovat nimenomaan menneet Lille II:seen, koska se on oikeustieteisiin keskittynyt yliopisto. Noh, kauppatieteille sanoin ei kiitos ja aloin jo mielessäni suunnittelemaan työharjoittelua Hong Kongissa. Selailin yliopiston vaihtosivuja ja satuin kysäisemään kv-koordinaattoriltamme, josko yhdyskuntatieteiden laitoksen paikka olisi vapaana. Kahta tuntia myöhemmin minulle jo mailattiin Lille 1:stä ja vieläpä englanniksi.

Kysäisin kv-koordinaattorilta, että pitääkö minun nyt sitten suunnitelman muutosten takia täytellä jotain kaavakkeita. -Enhän ole virallisesti hakenut Erasmus-vaihtoon ranskalaiseen teekkariyliopistoon. Koordinaattori vastasi, tuo ranskalainen koordinaattori ei oikein tiedä mitään mistään kaavakkeista. Käy itse ylipiston sivuilla etsimässä sellainen Erasmus-lomake, täytä ja lähetä sille, niin on ainakin lähetetty jos joku kysyy!

Tynemouthin ja Whitle Bayn väliltä

Paikalliset sukeltajat ovat ilmeisesti toimineet epäsiveellisesti, joten heitä tulee muistuttaa asiallisesta käytöksestä kyltillä.

Nous sommes en grève.

Kevät tuntuu luissa ja ytimissä: lenkkipolun varrella puut ja pensat ovat silmuilla, päivisin aurinko lämmittää t-paitasilleen ja terassit kutsuvat, viime viikonloppuna juhlittiin valkohatut päässä ja mm-kisat ovat meneillään.

Olen viimeiset viikot käynyt suullisen ranskan kurssilla, jolla olemme harjoitelleet erilaisissa käytännön tilanteissa toimimista kieliopista välittämättä. On ollut varsin vapauttavaa vain yrittää (epätoivoisesti) selittää asiansa ilman paineita oikeasta lauserakenteesta. Tehtävässä on onnistuttu, jos pari ymmärtää, mitä haluan sanoa. Opettajamme on varsin suora ja eleissään hyvin ranskalainen. Hän keskeyttää meidät heti, jos puheemme alkaa kuulostaa empivältä ja liikaa oikeakielisyyteen keskittyvältä. Hänestä on aivan sama, käytämmekö edes oikeita sanoja jos asenne ja äänensävyt ovat kohdallaan.

Vaihtoon lähtöni on yhä vaakalaudalla, sillä vastaanottava yliopisto (Lille II) on ollut enemmän tai vähemmän lakossa viime maaliskuusta alkaen. En siis vieläkään ole saanut Lillestä mitään informaatiota vaihtoani koskien. Kuulemma usea muukin ranskalainen yliopisto harrastaa lakkoilua ja tiedekuntamme kv-yhdyshenkilö on helisemässä, kun ei saa meidän Ranskaan lähtijöiden papereita kuntoon. Lisäksi ranskasta (olikohan Orleansista) olisi joku tulossa tiedekuntaamme vaihtoon, mutta hän ei saa yliopistostaan lakon takia tarvitsemiaan papereita ja leimoja ja deadline häämöttää. Toisin kuin Ranskassa, meillä yliopistot tykkää pitää kiinni aikarajoistaan. Odotan jännityksellä, kuulenko Lillestä mitään koko tämän kevään aikana.

Vaivaava tunne

Tiedättekö sen tunteen, kun joku vaivaa, mutta ei ole mitään käsitystä mikä. Minulla on nyt ollut kohta toista päivää sellainen olo. Kaiken lisäksi tuo olo aiheuttaa minulla käsittämätöntä ärsytystä, suorastaan kiukkua. Haluaisin hajoittaa jotain (Ei ole se aika kuukaudesta). Aivan kuin olisin unohtanut jotain. Ehkä tämä on jotain lisääntyvän valon mukanaan tuomaa levottomuutta, mutta yleensä se vain hoituu valossa olemalla ja liikkumalla. Eilinen uimahallireissuni kuitenkin aiheutti vain liiasta rehkimisestä seuraavat kipeät lihakset.

Nyt ympäristökin alkaa huomata angstini, mikä vain lisää ärsytystä, koska en osaa vastata kysymykseen "Mikä sulla on?". Maailmassa nyt vain on virhe, mutta en vielä osaa osoittaa sitä sormellani.

PS. Ranskasta ei ole tullut vieläkään minkäänlaista yhteydenottoa. Verrokkina, Jarille tuli jo ilmoitus, että papereita pitäisi täyttää ja paperien lähettämisen deadlinekin meni jo. Ehkä tämä on esimakua ranskalaisesta mentaliteetista.

1984

Effi haluaa ostaa kansanedustajille kirjoja. Idea on mielestäni loistava, joten jos joltain löytyy pokkarin verran ylimääräistä, täällä voi luopua rahoistaan. Vaikka Lex Nokia menikin läpi, on asia mielestäni edelleen ajankohtainen. Olisi hyvää luettavaa myös Britannian kansanedustajille, sen verran uhkaavasti tämä saari on muuttumassa poliisivaltioksi.

Episcopal Ordination

Olin tänään töissä täällä:

 Ihan hauskaa oli syöttää ja juottaa piispoja, pappeja ja muita kirkonmiehiä aurinkoisena perjantaina. Sillä välin kun yllä olevaa videota todennäköisesti kuvattiin, istuimme työkavereiden kanssa kirkon sisäpihalla lämmintä kiviseinää vasten ja keskustelimme Guinnesistä ja pyhän Patrickin päivästä. Sopi mielestäni ihan hyvin teemaan, onhan tuo uusi piispa irlantilainen. Taustalla kuului sekä kirkosta tulevaa kuorolaulua, että viereiseltä Pink Triangle -alueelta kuuluvaa teknojumputusta. 


En taas jotenkin ollut tajunnut, että kyseessä on tämän luokan tapahtuma, kun aamulla lähdin töihin. Nyt on sitten Newcastle saanut uuden Katolisen piispan, ja siinä sivussa noin 500 ihmistä (joista melko suuri osa irlantilaisia) saivat viiniä ja mehua juodakseen. 


Itse sain päälleni tarjottimellisen punaviiniä. Onneksi meillä on nykyään mustat työpaidat, ennen ne olivat haalean siniset. Mikä siinä on, että ihmisten pitää väkisin kävellä päin tarjotin kädessä seisovia tarjoilijoita? Tai saada väkisin se keskimmäinen lasi täydeltä tarjottimelta? (Erityisesti, jos tarjottimella on muutenkin huteria kuoharilaseja, nimim. kerran myös 20 kuoharilasia päällensä saanut.)

Ruokaa jäi yli järjettömät kasat, jota sitten me työntekijät raahasimme kotiin. Saimme metrossa aika paljon huomiota, kun oltiin siellä isojen tarjottimien kanssa, jotka oli kääritty vain kelmuun. Moni olisi halunnut päästä osingolle, mutta ei oikein huvittanut enää 12 tuntisen tarjoilutyöpäivän jälkeen alkaa jaella ruokaa ilmaiseksi metrossa. Eräs mies myös huomautti että 'That's not normal behavior.' Miten niin ei ole normaali kulkea metrossa tarjotin kukkurallaan cocktail-paloja, suklaaseen dipattuja mansikoita ja brie-juustoa? Itse kylläkin raahasin kotiin vain muutaman muovirasiallisen katkarapuja, kun olen viikonlopun yksin kotona. Täällä on sunnuntainan äitienpäivä, joten molemmat kämppikseni lähtivät tänään moikkaamaan vanhempiaan. Itse sen sijaan vietän sunnuntainkin töissä. 


Tänään oli myös viimeinen luento ennen pääsiäislomaa, opintojen pariin palaan siis vasta neljän viikon päästä. 

P.S. Uudella piispalla oli aika makea pinkki-musta kaapu päällä myöhempien juhlallisuuksien aikana. Tuolla kirkossa herralla on varsin tylsästi valkoista yllä.

Lille, j'arrive!

Niin siinä nyt kävi, että juuri kun Anni palailisi Suomeen ja yhteydenpito kävisi hieman helpommaksi, mitä pakkaan tavarani ja lähden Lilleen, Ranskaan. Minä en tosin lähde kuin syyslukukaudeksi. Jari katoaa suunnilleen samaksi ajaksi Hong Kongiin (vieläkin se angstaa siitä, että honkkareissa puhutaan englantia ja kantonin kiinaa kun hän on mandariinia opiskellut, mutta kaipa silti puolen vuoden oleskelu maassa, jonka kulttuuria ja historiaa opiskelee auttaa, vaikka olisiki entisellä brittien siirtomaalla).

Moni asia on vielä epäselvää. En tiedä, koska lukukausi Lillen yliopistossa alkaa ja koska päättyy. Meillä ei vielä ole pienintäkään hajua mitä teemme tavaroillemme vaihdon ajaksi. Vaihtoehtoina ovat 1.asunnon alivuokraaminen ja vain osan tavaroista sullominen kellarivarastoon sekä perheiden riesaksi. 2. Jos asuntoa taas ei saa alivuokrata, irtisanomme asunnon ja vuokraamme jonkun varaston puoleksi vuodeksi. Vähiten järkeä olisi tavaroiden vanhempiemme luo viemisessä, koska kaikki ei mahdu Järvenpäille ja minun kotini on 700km päässä. Hyvät kokemukset ja vinkit ovat tervetulleita!

Pieni ongelma on myös paluumme, sillä todennäköisesti minä saavun takaisin n. 1kk myöhemmin kuin Jari. Vuokramme on niin suuri, että sitä ei ole kummallakaan varaa maksaa yksikseen. Jos taas olemme irtisanoneet asunnon vuokran, on ensimmäisellä Suomeen palaavalla asunnonetsintä edessä. Onneksi etsintää voi sentään harrastaa vuodenvaihteen jälkeen, jolloin asuntojakin on syksyyn verrattuna mukavammin tarjolla. Tietysti tässä vielä vaikuttaa sekin seikka, että nykyinen asuntomme on niin mukava ja hyvällä paikalla, että tympäisisi joutua johonkin TOAS:n valkoseinäiseen luukkuun Hervannassa, tai jossain muualla jumalan selän takana. Myönnän, että minusta on tullut asuntojen suhteen mukavuudenhaluinen.

Uskon, että kaikki maasta muuttoon ja maahan takaisin muuttoon liittyvät seikat vielä selviävät. Siksi suurin jännityksen aiheeni onkin kielitaitoni. Puhun aivan uskomattoman huonoa ranskaa ja siitä on yli vuosi, kun olen viimeksi edes opiskellut kieltä. Ranskaan vaihtoon menevien oletetaan puhuvan kieltä riittävän hyvin, että voi seurata ranskankielisiä luentoja. Meidän yliopistomme kumppanioppilaitoksista vain yhdessä oli edes tarjolla englanninkielistä opetusta. Sekin oli jokin kauppatieteiden tiedekunta Pointiersissa. Vaihtoon haku lomakkeessa piti vastailla kysymyksiin omasta kielitaidosta. Rohkeasti länttäsin ruksin kohtaan "kyllä, pystyn seuraamaan ranskankielistä opetusta, jos saan hieman kielenopetusta". Niinpä niin. Ehkä opettelen läjän kohteliaisuuksia ja latteuksia ulkoa, niin ainakin small talk sujuu. Ca va! C'est la vie!

Olen lueskellut muiden vaihtareiden kokemuksia Ranskassa opiskelusta ja kokemukset vaikuttavat olleen positiivisia ranskalaista byrokratiaa lukuunottamatta. Jos jonkinlaista lappua pitäisi täyttää ennen lähtöä, perille saavuttaessa ja palatessa kotimaahan. Mihin katosivat EU:n yhteneväiset käytännöt ja byrokratian riisuminen? Tästä varmasti kerron lisää, kun oma paperihelvettini alkaa (esimakua sain jo TAY:n Erasmus-haku lomakkeista, hrr!).

Syksyllä on tietenkin luvassa massiiviset läksiäisjuhlat. Niistä myöhemmin.

Yliopistolla

Tällaisen bongasin tuossa pari päivää sitten Claremont Towerin, eli rakennuksen jossa mm. sosiologian laitos sijaitsee, kyljestä. En ois yhtään ihmeissäni, vaikka ois jonkun meidän proffan tekosia. Ihanasti myös juuri tuon kameran alla sellaisessa kulmassa, että kamera on tuskin onnistunut kuvaamaan kyseistä 'ilkivallantekoa'.

Juhlapäivä

Puolan jälkeen on ollut hiukan vaikea tottua brittiläiseen ruokakulttuuriin. En esimerkiksi oikein löydä meidän kampukselta mitään mitä luokittelisin ruuaksi. Siis mielestäni majoneesilla täytetty voileipä ja paketti sipsejä ei ole lounas. Samoin supermarkettien vihannesosastot on aika surkeita eikä esim. normaalia salaattia saa oikein missään muussa muodossa kuin valmiiksi silputtuna ja pestynä muovipussissa. MUTTA: löysin eilen ruisleipää Fenwicksin ruokapuolelta ja olen hyppinyt onnesta siitä lähtien. Vielä sellaista kunnollista, jossa ei ole mitään muuta kuin ruisjauhoa, vettä ja suolaa. Edelleen on ikävä Krakovan edullista hintatasoa, Sw. Annylla ollutta salaattibaaria ja superhalpoja torivihanneksia, mutta ehkä ruisleivän voimin pärjään kevääseen asti.

Olen kyllä myös tilannut taas niitä luomuvihanneslaatikoita, joista taisin joskus postaillakin. Aivan loistava idea, ja joka viikkoinen yllätysboksi kummallisia vihanneksia täynnä on vähän kuin saisi lahjapaketin joltakin. Tulen aina torstaisin juosten kotiin yliopistolta, että pääsen avaamaan vihanneslootani. Aika tylsää taitaa olla mun elämä nykyään, kun oon näin innoissani jostain multaisista juureksista... Lupasin muuten myös tehdä piimäjuustoa viikonloppuna, joten äiti, jos luet tätä, kyselepä mummolta parhaat vinkit ja lähetä mulle :). Löysin kyllä jo Satakunnan Kansan sivuilta reseptin, eikä se vaikuttanut liian hankalalta. Saa nähdä mitä siitä tulee...

Haaste

Anna haastoi jo jonkin aikaa sitten, mutten ole oikein ehtinyt tarttua aiheeseen.

Säännöt:
1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of you post and link to them.
5. Let each person know they´ve been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.


1. Olen jounut kahvia puolivuotiaasta saakka.
2. Asun tällä hetkellä kemianinsinöörin ja sähkömiehen kanssa talossa, jossa on oma puutarha ja kaksi kylpyhuonetta.
3. Minulla on tällä hetkellä kymmenen metriä fanttilankaa letitettynä hiuksiini kiinni.
4. Vietän nykyään enemmän aikaa yliopiston kirjastossa kuin kotona.
5. Käytän hiuksiini hoitoaineen sijasta viinietikkaa.
6. Minulla on blogilistan suosikeissa yli 50 blogia, ja käyn lukemassa päivittyneet blogit lähes joka päivä.

En nyt jaksa haastaa ketään, kun mulla ei ole minkäänlaista havaintoa ketkä kaikki tätä blogia edes seuraa. Haastankin siis vaikka kaikki lukijat kertomaan olemassaolostaan, jos sellaisia on... Saa toki napata kyselyn itselleen, jos haluaa, mutta ei oo pakko.

Po Polsku

Puolan opiskelu ei edelleenkään suju mitenkään erityisen hyvin. Noh, saan sentään baarissa yleensä oluen, jos sellaista yritän tilata, ja yleensä myös syömäkelpoista ruokaa viherpipertelystäni huolimatta, joten jotain edistystä on kai tapahtunut. Lähtötaso kun sentään oli pyöreä nolla syyskuussa, kun tänne tulin.

Haastavuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, puolan opiskelu on varsin hauskaa. Opettajallamme on luultavasti adhd, ja muutenkin hänen henkinen ikänsä taitaa olla siellä viiden paikkeilla. Juuri ennen joulua meillä oli välikoe, jonka aika opettajamme mm. teki pahvimukista itselleen sian kärsän ja röhki tehostaakseen esitystä, hiippaili sammuttamaan valot, ja sytytti ne hihitellen hysteerisesti, väitti ensin ettei koepapereita riitä kaikille, ja sitten löysi niitä lisää laukustaan muka yllättyneenä. Yleensä tunti on herran oma stand up -esitys, ja kuulemma huonoille jutuille nauramisesta saa lisäpisteitä lopputentissä. Taisi käydä raskaaksi, kun joutui olemaan hiljaa yhden tunnin.

Viime puolan tunnilla minua kosittiin. Meidän piti tehdä pieniä esityksiä ravintolakeskustelusta, ja Jeremy oli juuri oppinut miten kysytään naista vaimoksi puolan kielellä. Tarkoituksenamme oli jättää pienoisnäytelmämme loppu modernisti avoimeksi, mutta opettaja ja koko luokka alkoi yllyttää minua sanomaan kyllä. Sain siis sormeeni Jeremyn noin neljä kokoa liian suuren sormuksen aplodien saattelemana. Kihlaus oli kyllä varsin lyhytaikainen, ja Jeremy sai sormuksensa takaisin seuraavan mininäytelmän aikana.

Opettajamme jakaa meille myös suuria ja viisaita sanoja, jotka jokaisen on syytä muistaa vielä kiikkustuolissa. Kuten: Polskimi kobietami rowna sie polskimi problemami. Voitte vapaasti arvailla mitä tuo voisi tarkoittaa. Vinkkinä kerrottakoon, että tämä lause tuli sen jälkeen kun ryhmän turkkilaiset pojat olivat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita puolalaisista naisista.

Synttäreistä joulukuussa on muutakin harmia kuin joululahjojen sekoittuminen synttärilahjoihin.

Nyt sitten selvisi sekin, miksi olen tällainen. Noh, ei kai nyt sentään, mutta ihan hauskaa kuitenkin. Olen siis kai tuomittu olemaan köyhä ja kipeä lopen ikääni, joten voin huoletta lopettaa paremmasta haaveilemisen. ;)