Yksi viikonloppu Keminmaalla

Olin jo vallan unohtanut, että kuljetin kerran viime kesänä kamerani Keminmaalle. Kuvat on tosin otettu Yli-Iin Kierikkikeskuksessa, jossa vieläkin hilluu kaikenmoisia ulkomaalaisia arkeologin alkuja kaivamassa todisteita kivikautisesta elämästä. Museo oli mielenkiintoinen, mutta näin jälkeenpäin ajatellen vaikuttavimpia olivat sittenkin ehkä maisemat.



Olin muuten juuri huutanut itselleni uuden teleobjektiivin, mistä syystä innostuin kovasti räpsimään etenkin maisemakuvia.







Lisää Kierikistä: http://www.kierikki.fi/

Aamukahvi

Olen ollut viime päivinä positiivisella tuulella varmasti rasittavuuteen asti. Suunnilleen hypin ilosta päästessäni luennoille, kun ne ovat niin mielenkiintoisia, ja suurimmaksi osaksi jopa viihdyttäviä. Töitä opintojen eteen voisi tietysti aina tehdä hiukan enemmän, mutta silti tuntuu siltä että tämä vuosi on alkanut hyvin.

Erityistä iloa elämääni on tuonut pieni suloinen kahvikoju metroasemalla. Olen jopa muutamana aamuna saanut aikaiseksi lähteä yliopistolle vartin etuajassa, jotta ehtisin ostaa latten aamulla. Koju on itseasiassa minikokoinen kuorma-auto, jonka takaluukusta kaksi hymyilevää ja hyvännäköistä nuorta miestä myy kahvia. Kaikenlisäksi joka neljännen kahvin saa ilmaiseksi, mikä on minunlaiselleni addiktille varsin tervetullutta.

Lisää nostalgiaa

Milla kirjoitti syksyisestä nostalgiasta, ja ehkä minäkin olen joutunut sen valtaan. Muutaman viime viikon aikana olen nähnyt unia ihmisistä, jotka eivät ole olleet osa elämääni useisiin vuosiin. Päiväsaikaan en muista näitä ihmisiä ajatelleeni, mutta öisin näen toistuvasti unia peruskoulun luokkatovereista, kaukaisista sukulaisista ja muista aikoja sitten viimeksi tapaamistani ihmisistä. Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna on unet ovat kovin hämmentäviä, itse unissa tunnelma oli ihanan seesteinen ja rauhallinen. Joten katsellaan sitten öisin muistoja menneiltä vuosilta, mikäpä siinä.

Noin muuten olen aika tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Varsinkin asuntoon tarkoittaen sekä itse taloa, että muita asukkaita. Onhan täällä välillä aika kylmä, mutta muuten viihdyn vallan mainiosti. (Villasukkalähetyksiä otetaan siis vastaan...) Lähellä on kaikki mitä tarvitsee, kuten 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva supermarket, ja vähän enemmänkin, kuten vallan ihana Jesmond Dene -puistoalue. Huoneeni onkin violetti, eikä vaaleansininen, kuten muistelin ja vähän turhankin suuri. Yliopistolle on matkaa jonkun verran liikaakin, mutta toisaalta nopeasti sekin metrolla taittuu. Ehtiipähän asennoitua opiskeluun matkalla.

Olen kadottanut kykyni kirjoittaa, en keksi aiheita, ja jos vahingossa tulee mieleen jotain kirjoitettavaa, saan aikaiseksi muutaman hassun rivin. Kaikki on kai vähän liiankin hyvin, kun en keksi mitään valitettavaa. Päätin kuitenkin julkaista jotain, ettei kynnys kasva liian suureksi.

Kesä 2007

Nyt kun kesä on kai virallisesti ohi, voin julkaista kuvakoosteen viime kesältä. Taisi muuten olla satesin kesä aikoihin, vaikka muistankin lähinnä vaan tasalämpöisen ja aina kirkkaasti valaistun tehtaan. Miten niin tein muka liikaa töitä?







Piti kyllä laittaa enenmmänkin kuvia, mutta blogger ei ole tänään kovin yhteityökykyinen.

Tätä nostalgiaa

Sateiset syksyiset päivät saavat minut aina niin nostalgiseksi. Silloin pitäisi istua teekupposen äärellä parantamassa maailmaa yksin tai seurassa. Minussa on vain sellainen vika, että vaikka sen teekupposen keittäisinkin, en välttämättä osaisi jäädä sen kanssa oikealla tavalla mietiskelemään. Itsensä unohtamistilaan ei kai tarkoituksella pääse. Siihen vain... unohtuu.

Työharjoittelu on miltei ohi. Tänään pidettiin läksiäiset. (Ensi maanantaina eivät kaikki olisi päässeet paikalle, ja kaikki halusivat, koska olin luvannut tehdä juustokakkua.) Sain läksiäislahjaksi "Survival Kit"n eli kassillisen kaikenlaista Global Finland -kamaa. Heijastimet ainakin tulevat tarpeeseen. Yllätyksekseni liikutuin, kun yksikön päällikkö kiitteli työpanoksestani ja antoi lahjan. Omituista sikäli, että ei tuolla ole oikein päässyt kenenkään kanssa sillä tavalla lähentymään, että erityisen ikävä tulisi. Hirmuisen mukavia tyyppejä kyllä olivat kaikki.

Neljännesvuoden ehdin täällä Helsingissä asua. Se kuulostaa hirmuisesti pidemmältä ajalta kuin kolme kuukautta. Vuodenaika ehti kuitenkin vaihtua, tulinhan tänne juhannuksen jälkeen. Tampereelle paluukin saa oloni jotenkin mietteliääksi. Sielläkin on muutos edessä, sillä kämppikseni Mervi valmistuu ja muuttaa vuorostaan Helsinkiin. Kahden vuoden aikana siihenkin ehti kiintyä. Alankohan tulla vanhaksi, sillä itse olen alkanut kyllästyä ainaiseen muuttamiseen ja väliaikaisratkaisuihin. Haluaisin tietää, että jossain tilassa tulen pysymään pidempään kuin vuoden. Tuntuu, että sitten voisi keskittyä suunnittelemaan muita asioita.

Toisaalta, saatuani tänään kutsun Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen intouduin töissä hetken katselemaan kuvia ja muistelemaan menneitä. Jos menneet, joita muistelen ovat kahden -kolmen vuoden takaisia, en voi vielä olla kovin vanha. Huomasin olevani nyt myös paljon onnellisempi ja ihan vain tyytyväisempi olooni kuin silloin, ennen.



PS. Nostalgiakuva "kaukaa" kahden vuoden takaa ihan vain siksi, että saisin blogiprofiiliini kuvan.

Lasi viiniä ja viski jäillä.

Löysinpä taas nettitestin, ja kun kerran en ole saanut mitään järkevää päivitystä aikaan koko kesänä, niin päivitetään sitten jotain vähemmän järkevää. Testin mukaan olen osittain Fine Glass of Wine ja osittain Whiskey on the Rocks. Tavallaan kai ihan osuvaa, molemmat juomat ainakin maistuvat, kunhan viini on punaista, ja viski ilman jäitä. Alla vielä sivuston tarjoamat tarkemmat selostukset:

"You are sophisticated and refined, but also complicated and hard to deal with. Not everyone loves you, but those who do swear that you're the coolest thing since sliced bread. One of these days the people that matter will understand you. Until then, you will be sitting on your throne as the distinguished product that not everyone has the taste to appreciate."

"You are tough and you know it. It takes a long time for people to get to know you but you wouldn't have it any other way. You don't care what people think, but sometimes that turns people off of you."

Ja muuten, valmiiksi viipaloita leipä on minusta vähän hölmöä, ei niinkään coolia.

Mistä juhannuksena kohuttiin

Valkosuklaa-mansikkakakku
(10-12 annosta)

Pohja
200g voileipäkeksejä (itse käytin Digestivejä)
2dl kookoshiutaleita
125g voita tai margariinia

Täyte
200g valkosuklaata
2 munaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
3dl vispikermaa

Tarjoiluun
Tuoreita mansikoita

Vuoraa irtopohjaisen läpimitaltaan 24cm kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita niiden joukkoon kookoshiutaleet ja sulatettu rasva. Painele seos tasaisesti kakun pohjaksi.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Erota munista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita tuorejuusto, keltuaiset, sokeri ja sulatettu valkosuklaa tasaiseksi massaksi.

Vatkaa valkuaiset ja kerma ERI kulhoissa vaahdoksi. Lisää valkosuklaaseen ensin kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto varovasti nostellen. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle.

Peitä kakku huolella ja pistä pakastimeen vähintään vuorokaudeksi. Nosta sulamaan noin 30min ennen tarjoilua. Koristele.


Hieman tiskiä tuotttava operaatio, mutta taivaallinen lopputulos.