Episcopal Ordination

Olin tänään töissä täällä:

 Ihan hauskaa oli syöttää ja juottaa piispoja, pappeja ja muita kirkonmiehiä aurinkoisena perjantaina. Sillä välin kun yllä olevaa videota todennäköisesti kuvattiin, istuimme työkavereiden kanssa kirkon sisäpihalla lämmintä kiviseinää vasten ja keskustelimme Guinnesistä ja pyhän Patrickin päivästä. Sopi mielestäni ihan hyvin teemaan, onhan tuo uusi piispa irlantilainen. Taustalla kuului sekä kirkosta tulevaa kuorolaulua, että viereiseltä Pink Triangle -alueelta kuuluvaa teknojumputusta. 


En taas jotenkin ollut tajunnut, että kyseessä on tämän luokan tapahtuma, kun aamulla lähdin töihin. Nyt on sitten Newcastle saanut uuden Katolisen piispan, ja siinä sivussa noin 500 ihmistä (joista melko suuri osa irlantilaisia) saivat viiniä ja mehua juodakseen. 


Itse sain päälleni tarjottimellisen punaviiniä. Onneksi meillä on nykyään mustat työpaidat, ennen ne olivat haalean siniset. Mikä siinä on, että ihmisten pitää väkisin kävellä päin tarjotin kädessä seisovia tarjoilijoita? Tai saada väkisin se keskimmäinen lasi täydeltä tarjottimelta? (Erityisesti, jos tarjottimella on muutenkin huteria kuoharilaseja, nimim. kerran myös 20 kuoharilasia päällensä saanut.)

Ruokaa jäi yli järjettömät kasat, jota sitten me työntekijät raahasimme kotiin. Saimme metrossa aika paljon huomiota, kun oltiin siellä isojen tarjottimien kanssa, jotka oli kääritty vain kelmuun. Moni olisi halunnut päästä osingolle, mutta ei oikein huvittanut enää 12 tuntisen tarjoilutyöpäivän jälkeen alkaa jaella ruokaa ilmaiseksi metrossa. Eräs mies myös huomautti että 'That's not normal behavior.' Miten niin ei ole normaali kulkea metrossa tarjotin kukkurallaan cocktail-paloja, suklaaseen dipattuja mansikoita ja brie-juustoa? Itse kylläkin raahasin kotiin vain muutaman muovirasiallisen katkarapuja, kun olen viikonlopun yksin kotona. Täällä on sunnuntainan äitienpäivä, joten molemmat kämppikseni lähtivät tänään moikkaamaan vanhempiaan. Itse sen sijaan vietän sunnuntainkin töissä. 


Tänään oli myös viimeinen luento ennen pääsiäislomaa, opintojen pariin palaan siis vasta neljän viikon päästä. 

P.S. Uudella piispalla oli aika makea pinkki-musta kaapu päällä myöhempien juhlallisuuksien aikana. Tuolla kirkossa herralla on varsin tylsästi valkoista yllä.

Lille, j'arrive!

Niin siinä nyt kävi, että juuri kun Anni palailisi Suomeen ja yhteydenpito kävisi hieman helpommaksi, mitä pakkaan tavarani ja lähden Lilleen, Ranskaan. Minä en tosin lähde kuin syyslukukaudeksi. Jari katoaa suunnilleen samaksi ajaksi Hong Kongiin (vieläkin se angstaa siitä, että honkkareissa puhutaan englantia ja kantonin kiinaa kun hän on mandariinia opiskellut, mutta kaipa silti puolen vuoden oleskelu maassa, jonka kulttuuria ja historiaa opiskelee auttaa, vaikka olisiki entisellä brittien siirtomaalla).

Moni asia on vielä epäselvää. En tiedä, koska lukukausi Lillen yliopistossa alkaa ja koska päättyy. Meillä ei vielä ole pienintäkään hajua mitä teemme tavaroillemme vaihdon ajaksi. Vaihtoehtoina ovat 1.asunnon alivuokraaminen ja vain osan tavaroista sullominen kellarivarastoon sekä perheiden riesaksi. 2. Jos asuntoa taas ei saa alivuokrata, irtisanomme asunnon ja vuokraamme jonkun varaston puoleksi vuodeksi. Vähiten järkeä olisi tavaroiden vanhempiemme luo viemisessä, koska kaikki ei mahdu Järvenpäille ja minun kotini on 700km päässä. Hyvät kokemukset ja vinkit ovat tervetulleita!

Pieni ongelma on myös paluumme, sillä todennäköisesti minä saavun takaisin n. 1kk myöhemmin kuin Jari. Vuokramme on niin suuri, että sitä ei ole kummallakaan varaa maksaa yksikseen. Jos taas olemme irtisanoneet asunnon vuokran, on ensimmäisellä Suomeen palaavalla asunnonetsintä edessä. Onneksi etsintää voi sentään harrastaa vuodenvaihteen jälkeen, jolloin asuntojakin on syksyyn verrattuna mukavammin tarjolla. Tietysti tässä vielä vaikuttaa sekin seikka, että nykyinen asuntomme on niin mukava ja hyvällä paikalla, että tympäisisi joutua johonkin TOAS:n valkoseinäiseen luukkuun Hervannassa, tai jossain muualla jumalan selän takana. Myönnän, että minusta on tullut asuntojen suhteen mukavuudenhaluinen.

Uskon, että kaikki maasta muuttoon ja maahan takaisin muuttoon liittyvät seikat vielä selviävät. Siksi suurin jännityksen aiheeni onkin kielitaitoni. Puhun aivan uskomattoman huonoa ranskaa ja siitä on yli vuosi, kun olen viimeksi edes opiskellut kieltä. Ranskaan vaihtoon menevien oletetaan puhuvan kieltä riittävän hyvin, että voi seurata ranskankielisiä luentoja. Meidän yliopistomme kumppanioppilaitoksista vain yhdessä oli edes tarjolla englanninkielistä opetusta. Sekin oli jokin kauppatieteiden tiedekunta Pointiersissa. Vaihtoon haku lomakkeessa piti vastailla kysymyksiin omasta kielitaidosta. Rohkeasti länttäsin ruksin kohtaan "kyllä, pystyn seuraamaan ranskankielistä opetusta, jos saan hieman kielenopetusta". Niinpä niin. Ehkä opettelen läjän kohteliaisuuksia ja latteuksia ulkoa, niin ainakin small talk sujuu. Ca va! C'est la vie!

Olen lueskellut muiden vaihtareiden kokemuksia Ranskassa opiskelusta ja kokemukset vaikuttavat olleen positiivisia ranskalaista byrokratiaa lukuunottamatta. Jos jonkinlaista lappua pitäisi täyttää ennen lähtöä, perille saavuttaessa ja palatessa kotimaahan. Mihin katosivat EU:n yhteneväiset käytännöt ja byrokratian riisuminen? Tästä varmasti kerron lisää, kun oma paperihelvettini alkaa (esimakua sain jo TAY:n Erasmus-haku lomakkeista, hrr!).

Syksyllä on tietenkin luvassa massiiviset läksiäisjuhlat. Niistä myöhemmin.

Yliopistolla

Tällaisen bongasin tuossa pari päivää sitten Claremont Towerin, eli rakennuksen jossa mm. sosiologian laitos sijaitsee, kyljestä. En ois yhtään ihmeissäni, vaikka ois jonkun meidän proffan tekosia. Ihanasti myös juuri tuon kameran alla sellaisessa kulmassa, että kamera on tuskin onnistunut kuvaamaan kyseistä 'ilkivallantekoa'.

Juhlapäivä

Puolan jälkeen on ollut hiukan vaikea tottua brittiläiseen ruokakulttuuriin. En esimerkiksi oikein löydä meidän kampukselta mitään mitä luokittelisin ruuaksi. Siis mielestäni majoneesilla täytetty voileipä ja paketti sipsejä ei ole lounas. Samoin supermarkettien vihannesosastot on aika surkeita eikä esim. normaalia salaattia saa oikein missään muussa muodossa kuin valmiiksi silputtuna ja pestynä muovipussissa. MUTTA: löysin eilen ruisleipää Fenwicksin ruokapuolelta ja olen hyppinyt onnesta siitä lähtien. Vielä sellaista kunnollista, jossa ei ole mitään muuta kuin ruisjauhoa, vettä ja suolaa. Edelleen on ikävä Krakovan edullista hintatasoa, Sw. Annylla ollutta salaattibaaria ja superhalpoja torivihanneksia, mutta ehkä ruisleivän voimin pärjään kevääseen asti.

Olen kyllä myös tilannut taas niitä luomuvihanneslaatikoita, joista taisin joskus postaillakin. Aivan loistava idea, ja joka viikkoinen yllätysboksi kummallisia vihanneksia täynnä on vähän kuin saisi lahjapaketin joltakin. Tulen aina torstaisin juosten kotiin yliopistolta, että pääsen avaamaan vihanneslootani. Aika tylsää taitaa olla mun elämä nykyään, kun oon näin innoissani jostain multaisista juureksista... Lupasin muuten myös tehdä piimäjuustoa viikonloppuna, joten äiti, jos luet tätä, kyselepä mummolta parhaat vinkit ja lähetä mulle :). Löysin kyllä jo Satakunnan Kansan sivuilta reseptin, eikä se vaikuttanut liian hankalalta. Saa nähdä mitä siitä tulee...

Haaste

Anna haastoi jo jonkin aikaa sitten, mutten ole oikein ehtinyt tarttua aiheeseen.

Säännöt:
1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of you post and link to them.
5. Let each person know they´ve been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up.


1. Olen jounut kahvia puolivuotiaasta saakka.
2. Asun tällä hetkellä kemianinsinöörin ja sähkömiehen kanssa talossa, jossa on oma puutarha ja kaksi kylpyhuonetta.
3. Minulla on tällä hetkellä kymmenen metriä fanttilankaa letitettynä hiuksiini kiinni.
4. Vietän nykyään enemmän aikaa yliopiston kirjastossa kuin kotona.
5. Käytän hiuksiini hoitoaineen sijasta viinietikkaa.
6. Minulla on blogilistan suosikeissa yli 50 blogia, ja käyn lukemassa päivittyneet blogit lähes joka päivä.

En nyt jaksa haastaa ketään, kun mulla ei ole minkäänlaista havaintoa ketkä kaikki tätä blogia edes seuraa. Haastankin siis vaikka kaikki lukijat kertomaan olemassaolostaan, jos sellaisia on... Saa toki napata kyselyn itselleen, jos haluaa, mutta ei oo pakko.

Po Polsku

Puolan opiskelu ei edelleenkään suju mitenkään erityisen hyvin. Noh, saan sentään baarissa yleensä oluen, jos sellaista yritän tilata, ja yleensä myös syömäkelpoista ruokaa viherpipertelystäni huolimatta, joten jotain edistystä on kai tapahtunut. Lähtötaso kun sentään oli pyöreä nolla syyskuussa, kun tänne tulin.

Haastavuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi, puolan opiskelu on varsin hauskaa. Opettajallamme on luultavasti adhd, ja muutenkin hänen henkinen ikänsä taitaa olla siellä viiden paikkeilla. Juuri ennen joulua meillä oli välikoe, jonka aika opettajamme mm. teki pahvimukista itselleen sian kärsän ja röhki tehostaakseen esitystä, hiippaili sammuttamaan valot, ja sytytti ne hihitellen hysteerisesti, väitti ensin ettei koepapereita riitä kaikille, ja sitten löysi niitä lisää laukustaan muka yllättyneenä. Yleensä tunti on herran oma stand up -esitys, ja kuulemma huonoille jutuille nauramisesta saa lisäpisteitä lopputentissä. Taisi käydä raskaaksi, kun joutui olemaan hiljaa yhden tunnin.

Viime puolan tunnilla minua kosittiin. Meidän piti tehdä pieniä esityksiä ravintolakeskustelusta, ja Jeremy oli juuri oppinut miten kysytään naista vaimoksi puolan kielellä. Tarkoituksenamme oli jättää pienoisnäytelmämme loppu modernisti avoimeksi, mutta opettaja ja koko luokka alkoi yllyttää minua sanomaan kyllä. Sain siis sormeeni Jeremyn noin neljä kokoa liian suuren sormuksen aplodien saattelemana. Kihlaus oli kyllä varsin lyhytaikainen, ja Jeremy sai sormuksensa takaisin seuraavan mininäytelmän aikana.

Opettajamme jakaa meille myös suuria ja viisaita sanoja, jotka jokaisen on syytä muistaa vielä kiikkustuolissa. Kuten: Polskimi kobietami rowna sie polskimi problemami. Voitte vapaasti arvailla mitä tuo voisi tarkoittaa. Vinkkinä kerrottakoon, että tämä lause tuli sen jälkeen kun ryhmän turkkilaiset pojat olivat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita puolalaisista naisista.

Synttäreistä joulukuussa on muutakin harmia kuin joululahjojen sekoittuminen synttärilahjoihin.

Nyt sitten selvisi sekin, miksi olen tällainen. Noh, ei kai nyt sentään, mutta ihan hauskaa kuitenkin. Olen siis kai tuomittu olemaan köyhä ja kipeä lopen ikääni, joten voin huoletta lopettaa paremmasta haaveilemisen. ;)