Kanavakatu 4 a

Kanavakatu 4 a on vanhan rahapajan osoite. Pieni kivitalo sijaitsee remontin alla olevan Stora Enson pääkonttorin ja uututtaan kiiltelevän UM:n Kehityspoliittisen osaston välissä. Vanhassa rahapajassa pitää majaansa Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston kehityspoliittisen viestinnän yksikkö. Tämän kesän kolme kuukautta myös minä kuuluun viestijien ja tiedottajien kööriin.

Tunnelma yksikössämme on mukavan rento ja pukeutuminen sopivan epämuodollista. Yhdelläkään työntekijällämme en ole nähnyt pukua (jos ei Maxin pellava-asua lasketa). Yksikkömme päällikkö porhaltaa ministerin tapaamiseen (niin kuin myös johtoryhmän kokouksiin) viininpunaisessa tunikassa kultakorujen kilistessa ranteessa, korvissa ja tottakai nilkan ympärillä. Kaulassa hulmuaa violetista vihreään sävyä vaihtava huivi.

Ensimmäisen kuukauden virkanimikkeeni on toimistosihteeri. Muodollisesti minun pitäisi siis päivystää puhelinta ja selailla postia (kenties myös lakata ja viilata kynsiä). Tosiasiassa heinäkuussa asiakaspalvelua on niin vähän, että riittää kun vastailen muutaman intialaisen pyyntöön ilmaisista kirjoista (Kaikki tuottamamme materiaali on ilmaista ja sana on levinnyt erityisesti Intian kehy-järjestöjen parissa.). Huvittelen kuvittelemalla välillä hieman omituiset pyynnot Apu-englanniksi äännettynä. "I heard that you give out free books. Please send me all you have." -mitä tuohonkin nyt vastaisi. "It is not in my intention to send out our whole library. Please specify your request."



Muun aikani olen viettänyt suorittamalla ensin tympeät, harjoittelijalle jätetyt tehtävät pois alta. Käänsin yhden mielipidetutkimuksen englanniksi ja muunsin taulukot Excelin sopiviksi. Lisäksi suoritin "sähköpostilistan analyysin" eli lajittelin käsin hieman yli 3000 sähköpostiosoitetta eri kategorioihin. Vaikuttivat asioilta, jotka on jo pidempään haluttu tehdä, mutta ei rutiineilta ole aikaa, joten harjoittelija on sopiva työrukkanen. Ja parempaahan excelin rämpyttely on kuin kahvin keitto. Varsinkin, kun keitän niin pahaa kahvia. Excelin käyttö kyllä jännitti, sillä siitä on jokunen vuosi, kun ohjelmaa tosissani viimeksi käytin.

Suurin urakkani on nk. media-analyysi. Yksikössä on huolellisesti tallessa joka vuodelta kaikki kehitysyhteistyötä, kehitysmaita, kehityspolitiikka yms. koskevat lehtileikkeet. Minun tehtäväni olisi vertailla tämän lehtisalaatin vuosia 1996 ja 2005 keskenään ja löytää mahdollisia muutoksia uutisoinnissa tai esimerkiksi asenteesse kehitysyhteistyötäkohtaan. Materiaalia on vain pari kansiollista... kaikista suurimmista päivälehdistä, maakuntalehdistä, puoluelehdistä, aikakausilehdistä ja lisäksi mukaan on poimittu radiouutiset. Alkukesän harjoittelija Iikka oli ystävällisesti jo hakenut materiaalin varastosta ja kiikutti sen lähtiessään pöydälleni. Siitä on hyvä jatkaa.

Ensimmäinen juttuni.

Talo lähtee alta

Siitä keskusteltiin pitkään. Vuosia itseasiassa. Ensimmäistä kertaa kotitalomme myymisestä äiti haaveili minun ollessa lukiossa. Silloin sisko vain oli niin juurtuneena kotiimme, että talosta ei olisi voinut luopua ilman suurta huutoa. Nyt sisko on asettunut Rovaniemelle, joten tositoimet saattoivat alkaa: 50-vuotias, kahden miltei aikuisen lapsen äiti etsii kerrostaloasuntoa pitkäaikaiseen omistussuhteeseen, tositarkoituksella.

Kemistä se sitten löytyi. Merenrannasta, 250m työpaikasta vielä rakennusvaiheessa oleva kerrostalo, jonka oman huoneiston suunnittelua ja rakentamista voi mukavasti sörkkiä itseä miellyttävään suuntaan. Talon oli kuulemma oltava sen kokoinen, että "siellä voi sitten tulla käymään" eli ainakin yksi "vierashuone" piti löytyä. Sopiva saatiin, kun yhdistettiin kaksi asuntoa ja neliömäärä on hieman yli 100. "Ikävä asua isoa kotia yksistään" -argumentti menetti hieman vaikutustaan tuon kaupan jälkeen.

Meille hankittiin omakotitalo, kun minä synnyin. Siinä talossa on siis antaumuksella kerättyä omaisuutta, tilpehööriä ja kaikenlaista (ainakin aikanaan) nostalgia-arvon omaavaa krääsää 23vuodelta. Nyt talo pitäisi tyhjentää ja kaikki romu käydä huolella läpi, sillä valtavaa kellarivarastoa ei tulevassa kerrostalossa ole. Mitä tehdä kaikille vanhoille koulukirjoille, lasten oman kirjakerhon kautta kerätyille n. 3hyllymetriä vieville satukirjoille, vanhoille luistimille, suksille, leluille, pehmoleluille, laatikolliselle kirjeitä ja kirjevihkoja, joita olen säästänyt ekaluokasta asti yms. yms. Iso osa päätyy varmasti roskiin tai kirpputorille. En vain tiedä, kuinka monta kirpputoripöytää pitäisi meidän krääsällemme varata. Ja kun meillä niin kovasti uskotaan, että kirjoja ei saa heittää pois.

Talo laitetaan myyntiin nyt kesällä, joten kiire on. Täytynee tänä kesänä tehdä useampi retki kotiin, sillä nyt on viimeinen mahdollisuus talsia yöpuvussa varpaisilleen nurmikolla tai juosta uimapuvussa naapurin pihan läpi jokeen uimaan. Kohta ei äidin kotitalossa ole omaa tai naapurin pihaa, tai jokea lähellä ja saunakin käy sähköllä.

Unelmat vaihtuu toisiin

Nyt alkaisi sitten olla ensimmäinen lukuvuosi Newcastlessa takanapäin. Vielä kaksi viimeistä tenttiä edessä, ja sitten pääsee lomalle (eli töihin.) Olen taas onnistunut luomaan itselleni aikataulun, jossa on lähes mahdotonta pysyä. Pitänee toivoa, ettei ihmeiden aika ole ohi. Olen vierestä ihaillut eräiden kanssa ihmisten "kaikkea ei voi saada, ja aikataulut ei aina toimi" -asennetta. Minä kun olen sitä mieltä, että kaikkea pitää saada, ja aikataulu on vaan järjestelykysymys. Sitten taas huomaa vietteneensä puoli päivää erilaisten liikennevälineiden aikatauluja selatessa, ympäriinsä soitellen ja sähköposteja lähetellen, ja miettivänsä, että ehkä olisi ollut sittenkin järkevintä vaan luovuttaa heti kättelyssä. Eihän sitä tietysti enää voi, kun on jo nähnyt näin paljon vaivaa kaiken eteen, ja lupaillut ihmisille kaikenlaista.

Olen käyttänyt näitä päiviä, joina olisi pitänyt lukea tentteihin, lähinnä lenkkeilyyn. Eräänä iltana suuntasin vain jonnekin kohti jokea kotipihasta, ja päädyin hyvin epämiellyttävään lähiöön. Rikottuja ikkunoita, kadut täynnä roskia, piikkilankaa ja lapsilta näyttäviä teinejä tupakoimassa. Seuraavan päivänä testasin pyörällä, että kauanko kestää yliopistolta meidän ensi vuoden asunnolle. Samalla päätin vähän katsella tulevaa asuinympäristöäni. Toisella puolella pääkatua alue muuttui hyvinkin yläluokkaiseksi, katuja reunustivat suuret lehtipuut, talot olivat (täkäläisittäin) valtavan kokoisia ja puutarhojen ympäröimiä. Kontrasti on valtava, vaikka suomalaiseen silmät talot ovat rakenteeltaan kovin saman oloisia, matalia ja punatiilisä, eikä välimatkaa ole kuin muutamia kilometrejä.

Tämän vuoden aikana olen sekä pettynyt ihmisiin, että yllättynyt positiivisesti muutamien suhteen. En uskonut enää joutuvani keskelle sellaisia tyttöjen välisiä valtataisteluja, joiden luulin jääneen ylästeelle. Olin tietenkin väärässä. Olen myös jälleen kerran hämmästynyt siitä, miten vaikeaa joillekin ihmisille on käydä minkäänlaista keskustelua mistään vähänkään vakavammasta aiheesta. (Ja sitäkin helpompaa höpöttää tuntikausia alkoholin käytöstään ja pojista, joita on tavannut baareissa.) Toisaalta olen myös iloisesti yllättynyt siitä, miten eräät ihmiset ovat nähneet vaivaa minun mielipiteeni huomioimiseksi tilanteessa, jossa ei tullut mielenkään sellaista vaatia.

Tällä hetkellä tuntuu varsin miellyttävältä päästä kesäksi töihin, joissa ei tarvitse ajatella, eikä olla tekemisissä ihmisten kanssa, jos ei halua. En millään jaksaisi joutua keskelle minkäänlaista valtataistelua ja reviirien määrittelyä ihan hetkeen.

Holy Island

Tuli käytyä pari viikkoa sitten rannikolla katselemassa maisemia. Kyseessä on vuorovesisaari, jonne siis pääsee vain vuoksen aikana ja kuulemma varhaisen kristinuskon keskus Pohjois-Englannissa. Matkalla käväisimme myös Alnwickin linnassa, jonka pihalla on mm. kuvattu kohtauksia Harry Potter elokuviin. (Noh joo, linnan noin seitsemänsataavuotiseen historiaan mahtuu paljon muutakin mielenkiintoista, siitä vaikka täällä.)

Euroviisut

Missasin itse lahetyksen lahes kokonaan, ja aanestin Ruotsia, joka parjasi yllattavan huonosti. Ei siis mennyt viisut kovin hyvin minun osaltani tana vuonna. Onneksi ne huomattiin Amerikassa asti, ja kaikki olennainen on tallentunut Heatherin blogimerkintaan.

Minähän en yleensä

Ja muut kootut selitykset, mutta kun tää oli musta hauskan osuva:

You Belong in London

A little old fashioned, and a little modern. A little traditional, and a little bit punk rock. A unique soul like you needs a city that offers everything. No wonder you and London will get along so well.

What City Do You Belong In?

Käypäs sinäkin Milla testaamassa mihin kaupunkiin kuulut.

Californication

Tässä nyt digikuvia matkalta. Omani ovat vasta kehitteillä, joten lisää seuraa myähemmin. Ehkä. Coachellasta teen erikseen postauksen kuvineen, kun en oikein enää jaksanut pienennellä niitäkin kuvia...