Äänestämässä

Kävin eilen iltapäivällä täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni. Homma hoitui kätevästi paikallisessa Civic Centerissä. Huone, jonne piti mennä oli melko hankala löytää, vaikka sinne päästyäni totesin, että olen ollut samassa tilassa ennenkin. Silloin siellä vain oli seisovapöytä ja kamarimusiikkiorkesteri. Tällä kertaa pääsin kylläkin käyttämään hissiä, jonka seinällä oli seuraavanlainen kyltti:

Sitä ennen olin saanut kuulla vastaanotossa olevalta herralta, että hänellä on ollut todella huono päivä, mutta se ei kuulemma ole minun vikani. Kertoipa vielä, että rakennuksen edessä olevat joutsenet symboloivat neljää Pohjoismaata eli Suomea, Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa. Minulle ei ihan selvinnyt, että miksi siellä on lintuja symboloimassa Pohjoismaita, eikä mikä linnuista on mikäkin maa. Muistin kuitenkin kotiin päästyäni, että olen ottanut tuosta patsaasta kuvan joskus viime syksynä.


Kävelin sitten keskustan läpi ja sillan yli toiselle puolelle jokea katselemaan taidetta. Vanhaan myllyyn rakennettu museo oli positiivinen yllätys, olisi pitänyt saada aikaiseksi käydä siellä aiemminkin, ja pitänee palata pian. Erityisesti Vik Munizin valokuvat miellyttivät pop-taiteen ystävän silmää. Marilyniä jaksaisi kai katsella erilaisina versioina loputtomiin ja jo pelkkä kuvasarjan "Diamond Divas" nimi saa minut hymyilemään aina kun kuulen sen. Ja ylimmästä kerroksesta oli mukava katsella virtaavaa jokea ja siltoja ylittäviä junia.

Sophia

Kävinpä tekemässä Yle:n Sophia-testin, joka kertoo kenen filosofin ajatukset ovat lähimpänä omia vastauksia. Ykkösenä minulla oli Anthony Giddens, joka on esittely tekstin mukaan on englantilainen sosiologi, jota ei ole minulle mitenkään uutta informaatiota, olenhan lueskellut sedän kirjoittamaa kirjaa koko syksyn yhtenä kurssikirjana. Näinkö helposti minut saa aivopestyä?

Kyse on tietysti paljon monimutkaisemmista syistä, mutta uskon että sosiologian ja antropologian opiskelu on jollain tavalla vaikuttanut ajatusmaailmaani ja siten myös testin tulokseen. Nauratti vaan kovasti, kun en ihan odottanut tuota nimeä vastaukseksi, kun olen hölmö ja miellän filosofit sellaisiksi jo kuolleiksi sediksi, jotka kirjoittelivat viisaita joskus kun maailmassa oli vielä aikaa ajattelulle.

Tässä vielä tulokset:

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Anthony Giddens 76.0%
2. Jürgen Habermas 74.0%
3. Ilkka Niiniluoto 73.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Sören Kierkegaard 40.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Toimittaja Saska Snellman 80.0%
2. Kirjailija Matti Mäkelä 77.0%
3. Näyttelijä Mari Rantasila 76.0%

Ottaa päähän

Joidenkin ihmisten mielestä on kuulemma hauskaa, kun minua ketuttaa. Muistelen että tuossa viime syksynä naureskeltiin reilin matkapäiväkirjalle, joka loppui ja alkoi aika negatiivisiin tunnelmiin. Sitä siis saa mitä tilaa:

Ensinnäkin minua ottavat päähän paikallisliikenteen linja-autot. Kotiin on kävellen vähän turhan pitkä matka, ja kun se pyöräkin on vasta matkalla luokseni, joten juodun turvautumaan busseihin ainakin toistaiseksi. Ei siinä vielä mitään, että kuskeilla olisi huomattavasti enemmän taipumuksia menestyä jokamiesluokassa kuin ammattiajossa. Kyllähän sitä jokainen mieluummin lentelee ympäri lämmintä bussia, kuin odottelee vesisateessa ja tuulessa 45 minuuttia bussia, jonka pitäisi kulkea seitsemän minuutin välein. Erityisen miellyttävää tämä on väsyneenä ja nälkäisenä, kun on tulossa suoraan kuntosalilta hiukset jo valmiiksi märkinä, ja pitäisi ehtiä takaisin keskustaan parin tunnin päähän sovittuun tapaamiseen.

Keittiössämme oleva tiskivuori vaan kasvaa, ja minä olen kerrankin ollut hyvä ihminen, ja tiskannut omat astiani heti käytön jälkeen. Nyt sitten saa tiskata astioita myös joka kerta ennen kuin niitä aikoo käyttää, koska ilmeisesti noin puolet muista täällä asuvista ihmisistä eivät ole vielä oppineet, etteivät astiat noin yleensä pese itse itseään, eikä kenenkään äiti käy tiskaamassa niitä. Olen asiasta huomauttanut silleen ihan hyvässä hengessä pari kertaa, mutta ei se näytä mitään auttavan. Ihan kiva, että asun näiden ihmisten kanssa enää kaksi ja puoli vuotta.

Eilen oli oikein mukava ilta Carling Academyssä, joka on lähestulkoon ainoa siedettävä paikka täällä lauantai-iltana, jos haluaa jotain muuta kuin kokea uudelleen yläasteen limudiskot alkoholin kera tai viettää laatuaikaa epätoivoisten keski-ikäisten kanssa. Ilta olisi ollut vielä huomattavasti mukavampi, jos tanssiessa ei olisi tarvinnut murehtia kenkien jäämisestä lattiaan kiinni. Ja olisi ollut myös plussaa, jos olisi saanut päälleen vaikka vaan yhden tuopin, eikä kolmea. Ihan noin vaan yleisesti vinkkinä, että jos minun kauluksestani kaataa Red Bull -vodkaa ja jäitä selkääni, ei sen jälkeen kannata kysyä puhelinnumeroa. Ei meinaan tipu.

Ja sitten kun on vihdoin päässyt oksennuksella kyllästetyn kokolattiamattoportaikon kautta ulos hytisemään ja lopulta taksiin, niin olisi kauhean kiva, jos jolloin muullakin kuin minulla olisi myös rahaa maksaa se taksi. Sellaiset mulla on vaan 1,50 lompakossa perustelut ovat vähän rasittavia, kun niitä kuulee joka ilta. Noin niin kuin yleensä ihmisillä on tapana varautua siihen, että kotiinkin pitää päästä ja se joskus jopa maksaa. Tai minulla ainakin, ehkä olen sitten poikkeus. Joskus voi tietysti unohtua, eikä aina kaikilla ole sopivaa rahaa, mutta siitä että on viidettä kertaa parin viikon sisällä taksissa ilman rahaa voisi vaikka koittaa oppia jotain. Jos ei muuta, niin sen että joskus voi jäädä kotiin, jos tili näyttää miinusta.

Niin ja sitten ehdin jo olla innoissani, että tämä yhtye on tulossa tuonne yllä mainittuun paikkaan esiintymään loppukeväästä. Noh, itku lyhyestä ilosta, keikka on tietysti loppuun myyty. Ja Camera Obscura on tulossa sinne silloin kun minä olen Suomessa. Ja sitten vielä kaiken huipuksi HIM on menossa esiintymään Ilosaarirockiin, joten eipä ole sitten mitään asiaa sillekään festarille tänä vuonna. Olisivat menneet vaikka Raumanmeren Juhannukseen, niin ketään ei olisi haitannut, kun siellä on kuitenkin valmiiksi laumoittain rasittavia teinejä.

Niin ja sitten jonkun nimeltä mainitsemattoman naapurihuoneessa asuvan tyttösen pitää aina harjoitella ilmeisesti seuraava X-Factor kiikarissa kaunista lauluaan kävellessään käytävässä. Mikäs siinä, mutta kun tyttönen tuntuu aina myös jotenkin aavistavan milloin minä olen päiväunilla ja laulaa silloin erityisen kovaa. Puhumattakaan siitä, miltä laulu kuulostaa keskellä yötä vähän liian monen vodka-kevytkolan jälkeen.

Joskus on ihan kannattavaa olla hereillä kuudelta aamulla ja muita huomioita elämästä

Tältä (tai suunnilleen ainakin, kamera ei oikein nappaa värejä niin hyvin kuin toivoisin) näyttää maisema minun ikkunastani ihan liian aikaisin aamulla. Tällä hetkellä varmaan vielä hiukan aiemmin, sillä kevät on tulossa ja joka päivä on hiukan valoisampaa kuin eilen. Ensimmäiset sipulikukat ovat jo puskeneet itsensä maan päälle ja oven vieressä oleva pensas on hunnutettu vaalean kellanvihreäksi.


Tajusin suunnilleen neljännellä metodologian luennolla, että minähän olen osallistunut tutkimuksen suunnitteluun, tutkimuskysymyksen ja hypoteesien miettimiseen, kyselyn valmisteluun, otoksen valintaan ja kaikkeen sellaiseen olemalla KELA:n tekemän tutkimuksen johtokunnassa. Kaikkeen sitä päätyykin, kun leikkii opiskelija-aktiivia nuorella iällä. Ja kylläpä sitä taas tunsi itsensä tyhmäksi, kun muisti koko jutun opiskeltuaan sosiologiaa puolisen vuotta. Pitäisi vielä muistaa hankkia tuon tutkimuksen tulokset jostain, kun kerran ehdin lähteä tänne ennen kuin se valmistui. Olisi ihan kiva tietää, mitä lopulta saatiin selville.


Kaikki tuntuu pitkästä aikaa selkeämmältä kuin vuosiin. Tiedän missä ja kenen kanssa asun seuraavat kaksi vuotta, ja tiedän että haluan ihan oikeasti tehdä tämän tutkinnon loppuun. Se on jotain, mitä en ole voinut sanoa oikeastaan mistään opinnoista tähän mennessä. Lukio vaan tuli käytyä loppuun, kun niin minun kai oletettiin tekevän, ja sen jälkeen en olekaan saanut mitään valmiiksi. Siitä mitä teen sen jälkeen, minulla ei ole hajuakaan. Ei edes siitä missä maassa haluan asua jatkossa, mutta onhan tässä vielä aikaa miettiä.

Kaikki on kiellettyä

Tämä maa on täynnä kylttejä, jotka kertovat mitä ei saa ja välillä myös mitä pitää tehdä. Ei voi sitten kukaan ainakaan väittää, ettei tiennyt rikkovansa sääntöjä.




Ehkä jokaisella vapaalla nurmikon kaisteleella harjoittelevat keski-ikäiset ja varakkaat golfaajat ovat suurikin ongelma täällä päin, minä en kyllä ole nähnyt vielä yhtäkään.



Entäs tämä sitten? Nuo sarvikounojen päälle kiipeilevät ihmiset ovatkin sitten ihan oma ryhmänsä, joka on todella häiriöksi ihan jatkuvasti.



Tämä ehkä vähän selittää, mutta ei silti olisi kyllä tullut mieleenkään ilman kylttiä. Lukemisen jälkeen teki kyllä miele kiipeillä, mutta en sitten kuitenkaan kehdannut.



Tämä on sitten sitä toista sarjaa. Eli kun on vetänyt vessa, on syytä pestä kädet. Eipä olisi tullut mieleenkään ilman tätä hyödyllistä tarraa, joka on liimattu lähes kaikkien julkisten vessojen seinälle.



Tämä on kai sitten jotain siltä väliltä. Kielto ja käsky samassa. Kuva on kyllä hieno. Kannattaa pitää aina lapio valmiina, kun ei noista koirista tiedä, voivat tehdä tarpeensa milloin tahansa.

Näitä kaikenmaailman kieltoja ja muita kylttejä on ihan joka paikassa. Meidän asunnossa on hellan vieressä lappu, joka kertoo että hella pitää puhdistaa säännöllisesti. Jos näin ei tee, se viedään puhdistettavaksi jonnekin ja tämä maksaa £90. Ovissa lukee, että ne pitää lukita ja patterin vieressä on tarra, joka kertto ettei saa laittaa tavaroita liian lähelle kuumaa patteria. Tarrassa on kuva palaneesta huoneesta muistuttamassa mitä käy, jos ei tottele.

Bussissa on kyltti, jossa lukee mitä maksaa, jos jää kiinni liputtomuudesta. Samassa kyltissä kerrotaan myös, että jos käräytttää kanssa matkustajansa esim. bussin rikkomisesta, siitä saa palkkion. Jalankulkijoiden liikennevaloissa lukee, että pitää odottaa vihreää, ja tiehen on kirjoitettu mihin suuntaan pitää katsoa. Tämä on kätevä maa, ei tarvitse koskaan vaivautua ajattelemaan itse.

Selkeät ja helppo käyttää

Mitä se kertoo ministeriön sivuista, jos haluamansa julkaisun löytää helpoiten laittamalla googleen haun: "oikeusministeriö AND hallintosopimusten sääntelytarpeesta". Linkki sitten johdattaa tietysti takaisin ministeriön sivuille ja kiltisti suoraan haluamasi viitteen pariin.

Oikeusministeriön sivujen oma hakupalvelu ei tietenkään koko julkaisua tuntenut ja julkaisuarkisto taas riitti vuoteen 2002.

Argh.

Elävä arkisto

Ylen elävä arkisto on ilahduttanut minua jo pitkään. Materiaalia on paljon ja monenlaisista aiheista. Ohjelmat toimivat loistavina ajankuvina jo pelkästään aihevalintojensa takia, mutta myös ihmisten puhetapaa, eleitä ja pukeutumista on mielenkiintoista tarkkailla. Tämän iltainen löytö oli reportaasi Partaharjun leireistä. Minä olen ollut tuolla varmaankin juuri joskus ohjelmassa mainittujen 50-vuotis juhlien aikaan, tarkkoja vuosia en enää muista. En edes tiennyt, että paikalla on noin pitkä ja kristillinen historia. Raittiusleireiksi niitä silloin aikoinaan (kun tytötkin olivat päässeet mukaan jo kymmenen vuotta aiemmin) muistaakseni kutsuttiin, mutta eipä meitä lapsia tainnut paljoa minkäänlainen sanan julistus kiinnostaa. Enemmän kyse oli kai kavereista ja kesästä. Paljon hyviä muistoja tuli kuitenkin mieleen ihan yllättäen, kun näki tutut rakennukset, nuotiopaikat ja rannat.

Toinen tunteita, vaikkakin vähemmän iloisia, herättänyt pätkä oli Suomen ensimmäisen
hiv-potilaan haastattelu. Sekin ihan sinällään ja myös ajankuvana. Varsinkin toimattajalla tuntui olevan suuria vaikeuksia suhtautua aiheeseen neutraalisti, tai edes lausua sanaa homo. Minua jäi eniten vaivaamaan se, että potilaan vanhemmille oli ollut kuulemma paljon vaikeampaa hyväksyä homous kuin sairaus. Tavallaan ihan ymmärrettävä reaktio, varsinkin kun ottaa huomioon, että näiden poikien vanhemmat ovat ihan eri sukupolvea kuin minä. Mutta kyllä minusta on silti näin ajatuksen tasolla kummallista olla enemmän hädissään siitä kummasta sukupuolesta rakas ihminen on kiinnostunut, kuin siitä että tämä on kuolemansairas.

Niin, ja hauskaa oli myös havaita, että jo vuonna 1968 oppilaat olisivat halunneet päästä seuraamaan opettaijainkokouksia. Muutenkin ihan mielenkiintoinen pätkä baaritytön elämästä ja kouludemokratiasta.

Löytyypä tuolta myös mm. Kylli-tädin tarinoita ja juttua Pendoliinojen tulosta Suomeen. Jotenkin minä taas luulin niiden olevan paljon uudempia ilmiö, mutta niin se aika vaan tuntuu kuluvan paljon nopeammin kuin minä ehdin huomata. Ja nuori Mirja Pyykkö näyttää tosi hassulta.