Matkakuumetta

Kaksi yötä jäljellä ja lähden ensimmäiselle aasianmatkalleni kohteena Intia. Mukana on rinkka ja jouluna huolella hankittu flunssa. Makuuhuoneen lattialla makaa pino matkavaatteeksi kelpaavia rättejä (erinäisten sivujen ja oppaiden mukaan mitään liian pientä ei Intiassa sovi olla päällä ja joissain paikoissa huivikin päässä olisi hyvä), jotka pitäisi vielä eritellä ja pakata.

Syksyn iskut Mumbaissa sekä tuttujen ja sukulaisten päivittelyt pitävät huolen siitä, että matkalle ei lähdetä huolettomin mielin. Tarvittavat pistokset ja kuurit on hoidettu ja laukussa on hieman ekstraakin: pillereitä niin allergisia reaktioita kuin turistiripuliakin varten. Mielessä pyörivät ohjeet siitä mitä saa syödä, mistä hankkia luotettavasti matkalippuja, miten välttää epämiellyttävät peräänhuutelut ja miten suhtautua kerjäläisiin. Jännittää jo aika lailla, että muistanko kaikki ohjeet ja miten selviän matkasta. Ehdinkö nauttia uudesta kulttuurista ja auringonpaisteesta vai meneekö reissu hössöttämiseen ja passipussin varjelemiseen? Ei kai sentään.

Tosiasiassa en pelkää lainkaan niin paljon terroristeja tai turistien ryövääjiä kuin liikennettä ja vatsatautia. Pankkikortin saa kuoletettua nopeasti ja kameran korvaa matkavakuutus, mutta jokin sinnikäs pöpö pilaa tehokkaasti ison osan matkasta. Auton alle taas voi jäädä oman kodin edustalla Tampereella, joten kaipa se riski on norsujen maassakin. Kaikesta huolimatta olen päättänyt nauttia matkastani: kokea mahdollisimman paljon, saada rusketuksen ja nauttia intialaisesta cuisinesta. Tosin juomat otan ilman jäitä ja kypsentämättömät tuotteet jäävät ainakin alkumatkasta lautaselle.

En ole vielä päättänyt päivittelenkö kokemuksia matkasta tänne vaiko facebookkin. Mitään ihmeempiä en varmasti ehdi turinoimaan, mutta äitini mielenrauhan takaamiseksi jokunen sana on johonkin osoitteeseen raportoitava. Toivottavasti matkakuumeen lisäksi flunssa ei nostata oikeaa lämpöä.

Joulusta

Aika on taas kulunut niin mahdottoman nopeasti, ja viimeiset luennot tältä vuodelta ovat kohta ohi. Suurin osa kavereista on lähdössä joulun viettoon muutaman seuraavan päivän aikana, enkä oikein tiedä mitä täällä puuhastelisin ensi viikonloppuna. Vanhemmat, pikkuveli ja Hannu tulevat tänne aaton aattona, mutta siihen asti saan varmaan olla aika rauhassa. Ihan mukavaa vaihtelua toisaalta tähän yltiö sosiaaliseen Erasmus-elämään. 

Tämä tulee olemaan ensimmäinen jouluni, jota en vietä Suomessa. Kaikki kaverini täällä ovat ihan kauhuissaan kuullessaan minun jäävän tänne, mutta itselleni joulu nyt ei ole ihan niin pyhä asia. Toisaalta olisi ihan kiva päästä joulusaunaan ja syödä laatikoita, mutta joulu on sentään joka vuosi, joten eiköhän sitä ehdi vielä niitä laatikoitakin tässä elämässä popsia ihan kyllästymiseen asti. Paikalliset myös kertoivat, että Krakovassa on mukavan hiljaista ja rauhallista joulun aikaan. Toivotaan että ovat oikeassa, eikä kaupunki täyty turisteista Prahan tyyliin.

Päivän parhaat naurut tulivat tänään tätä juttua lukiessa. On se ihanaa, että ihmisillä ei ole mitään oikeita ongelmia. Jos joulupuuron syöminen jälkiruuaksi "käsittämätöntä" ja syy olla viettämättä joulua avopuolisonsa kanssa, niin elämässä taitaa olla suurin osa asioista melko hyvin. Samassa jutussa ajatusta siitä, ettei voi koristella joulukuusta vanhempiensa kotona kuvaillaan "suorastaan kauheaksi". Sinänsä on ihan ok, vaikka avopuolisot olisivatkin molemmat omien vanhempiensa luona jouluna, se on monissa tapauksissa varmasti paljon yksinkertaisempi ratkaisu, mutta jos syy on ettei voi syödä puuroa eri aikaan päivästä kuin mihin on tottunut, niin kannattaisi ehkä miettiä prioriteettajaan uudelleen.

Pääsi sitten Ahtisaari hyvään seuraan

Mahtaa presidentti Ahtisaaresta nyt tuntua mahtavalta. Sai sitten aikaan jotain yhtä merkittävää kuin Idols-finalistit.

Valuuttakeinottelua

Kun lähdin Puolaan sai eurolla noin 3,2 Zlotya. Parhaimmillaan/pahimmillaan riippuen kenen kannalta asiaa katsoo, eurolla sai jopa yli 4 Zlotya. Tänään katselin kursseja valuutanvaihtoliikkeiden ikkunoista kävellessäni kirjastolta kotiin, ja näyttävät pyörivän siellä 3,5:n hujakoilla. Elämään saa mukavaa pientä jännitystä, kun miettii kannattaako koko viikon ruuat ostaa tänään vai vasta huomenna. Tällä hetkellä tuntuu kovin mukavalta, etten ole Briteissä, vaan turvallisesti täällä Euroopan sydämessä, jossa inflaation ei ainakaan vielä ole järjetöntä, ja tuoretta ruokaa saa toreilta uskomattoman edullisesti.

Parhaat paikat löytyvät eksymällä

Otsikon paikkaansapitävyys tuli taas todistettua muutamaankin kertaan kuluneen viikonlopun aikana. Ensinnäkin perjantaina hyppäsin väärään ratikkaan ja hetken mietittyäni päätin pysytellä kyydissä muutaman pysäkin ajan. Jäin pois yksi pysäkki ennen päättäriä (ratikka linjat on täällä aika lyhyitä, palvelevat lähinnä keskustaa) ja löysin paikallisen torin, jolla oli myynnissä valtavasti tuoreita marjoja ja vihanneksia. Vadelmia, mustikoita, karhunvatukoita, mustaherukoita, luumuja, omenoita, erilaisia kaaleja, juureksia, metsäsieniä ja niin edelleen. Tuskin olivat virallisesti luomua, mutta näyttivät paikallisten pienviljelijöiden tuotteilta. Ostin laatikollisen vadelmia, joka maksoi alle euron ja marjat maistuivat aivan kuin kotipuutarhasta noukituilta, ei lainkaan sellaiselta vetiseltä kuin supermarkettien vadelmat usein. Yhdessä oli toukkakin mukana, joten ainakaan kauhean toimivia hyönteismyrkkyjä ei ole käytetty. Toivottavasti läheltä uutta kotiani löytyy jotain vastaavaa. Saan huomenna avaimet, mutta muuten varmaan vähitellen vasta keskiviikkoon mennessä, kun kaikki sosiaalinen elämä on tällä hetkellä täällä Piastin asuntolassa, jossa toistaiseksi majailen. Huomenna voisi kuitenkin käydä uudella kämpällä katselemassa millaisia ihmisiä siellä asuu ja niin edelleen.

Lauantai iltana iltana olin ranskalaisen vaihtaritytön tupareissa, jotka loppuivat puolen yön aikaan siihen kun naapurien kutsuma poliisi saapui paikalle. Tämä on kuulemma maan tapa, naapurit eivät edes käy valittamassa melusta vaan kutsuvat poliisit paikalle. Poliisit eivät edes tulleet sisälle asuntoon, tyytyivät vaan puhumaan asukkaiden kanssa ulkona ja lähtivät pois. Kun sitten kaikki hajuunnuimme kadulle, hukkasin lähes kaikki tuntemani ihmiset, mutta löysin samoissa pippaloissa olleita Puolalaisia, joiden kanssa jatkoimme muutamaan yökerhoon, oli ihan onnistunut ilta, vaikka tänään väsyttikin aikalailla.

Sade taukosi ensimmäistä kertaa sunnuntain jälkeen, tänään on vain hiukan tihuttanut silloin tällöin. Newcastlessa olivat huolissaan, kun luulivat yliopistolla, että täällä on lukukausi alkanut jo syyskuun alussa, enkä ollut vielä eilen ilmoittanut saapuneeni paikan päälle. Lähettelin parit mailit, ja asia on kuulemma ok, ja riittää kun lähetän loput paperit sitten lokakuun alussa. Jotenkin vaan huvittavaa, miten huolestuneelta se meidän Erasmus kordinaattorin maili vaikutti, ja kuinka myöhemmin saamani vastauskin oli hirveän äidillinen.

Löysin asunnon, jonne muutan maanantaina, ja muutenkin asiat tuntuvat sujuvan. Puolan kieli vaikuttaa edelleen melko käsittämättömältä, mutta ehkä tässä kahden viikon aikana oppii ainakin muutamia fraaseja. Olisi kiva myös ymmärtää ruokalistoja hiukan paremmin, varsinkin kun olen taas ollut syömättä lihaa. Krakova on jännä sekoitus perinteistä Puolaa, kommunistista arkkitehtuuria ja eurooppalaisen suurkaupungin tunnelmaa.

Pääsen muuten myös paikalliseen sanomalehteen. Minua ja muutamia muita vaihtareita haastateltiin tänään, ja juttu tulee kai maanantain lehteen. Toimittaja oli alaa opiskeleva tyttö, joka oli itse ollut Erasmus vaihdossa Tampereella. Juteltuamme puolisen tuntia nauhalle, tyttö totesi, että voi näyttää meille lauantaina kaupunkia. Tuntui jotenkin hassulta saada puolalainen puhelinnumero suomenkielisestä kalenterista revitylle sivulle kirjoituttuna. Maailma on niin pieni, sillä täällä on tietenkin myös se kiintiö turkulainen historianopiskelija, joka löytyy mistä tahansa minne menen.

Puolassa

Saavuin eilen Krakowaan. Bussimatka Baltian halki sujui ihan hyvin, aika väsyttävää touhua kylläkin istua yli 24 tuntia bussissa yhteen menoon. Kun tein saman reissun vuonna 2004 olivat jalat turvonneet kaksinkertaisiksi. Onneksi tällä kertaa selvisin vähemmillä fyysisillä sivuvaikutuksilla. Kaupunki vaikuttaa mukavalta, samoin muut vaihtarit. Sää ei kylläkään suosi, sataa vaan koko ajan. Samanlaista on luvattu loppuviikoksi, joten näin suomalaisena pitäisi kai tuntea olonsa kotoisaksi. Kaupungin asuntomarkkinat vaikuttavat hirvittävän joustavilta, luulen jo löytäneeni kämpän, ja taidan käydä maksamassa siitä takuuvuokran huomenna, jos se vaan on silloin vielä vapaana.

Tämä blogi on jäänyt pahasti hunningolle, mutta voisin koittaa ryhdistäytyä ja kirjoittaa täältä Puolasta vähän ahkerammin, jos vaikka täällä tapahtuisi hiukan enemmän kuin kesän aikana Suomessa. Nytkin vaan väsyttää kaiken kaupungilla kävelyn jälkeen niin paljon, että tekisi mieli vaan käpertyä peittojen alle lämpimään.

Siitä lukiosta

Tuosta Millan kirjoituksesta inspiroituneena ajattelin käydä katselemassa mitä sille lukiolle nykyään kuuluu. Kirjoitin siis nimen Googleen tarkoituksena löytää lukion kotisivut. Noh ekan hakutuloksen linkki johtaa tänne. Olen taas suunnattoman vakuuttunut tämän taideVIESTINTÄlukion viestinnästä. Jos suora uudelleenohjaus on ihan mahdoton ajatus, niin uusille sivuille johtavan linkin olisi voinut ehkä laittaa ihan siihen ekalle sivulle, eikä osoitetta ajankohtaista linkin taakse. Ja sen osoitteen muuttaminen linkiksi olisi taas vaatinut jo ihan eri kaliberin mediaosaamista.

Ihana lukio se silti on, ei siinä mitään.

Mistä ne tulevaisuuden nimet tulevat?

No tietysti siitä lukiosta, joka kannattaa lopettaa. Onhan se kaikenlainen innovatiivisuus vaarallista. Aijai, ehkä olen istunut lukioni tulevan julkkiksen vieressä. Kenties monenkin.

Tulevaisuuden nimet.

Matti Vanhasesta ja koulutuspolitiikasta

Matti Vanhanen tuntuu puhuttavan suomalaista mediaa kovasti tällä viikolla. Näin jopa unta herrasta viime yönä kaikkien jääkiekkounien keskellä. Aamulla en ollut ihan varma, että kuka voitti eilisen pelin, ja onko Matilla taas uusi nainen. Tänään sitten vahingossa törmäsin Matin koulutuspoliittisiin linjauksiin, jotka eivät valtakunnan lehtien etusivuja ole koristaneet. Saivat heti aikaan suunnattoman ärtymyksen. Joten kirjoitetaanpa nyt sitten Vanhasesta, mutta ei tällä kertaa naisista, vaalirahoituksesta tai Ideaparkista.

Matti linjaa Keskustan sivuilla pitämässä blogissaan sitä tavallista, että suomalaiset lukiolaiset eivät tiedä mitä elämältään haluavat, ja viettävät aivan liian monia välivuosia. Suomalaisessa koulutuspolitiikassa niin kovin tavalliseen tapaan Matti vertaa suomalaisten valmistumisikiä ulkomaisiin vastaaviin. Tällä kertaa esimerkkinä on Espanja. Joku ystävällinen henkilö voisi valistaa Mattia ja muitakin suomalaisia poliitikkoja, että lähes kaikkialla muualla Euroopassa valmistutaan suurissa määrin kandeiksi, ei maistereiksi niin kuin Suomessa yhä edelleen on tapana, vaikka tutkintojärjestelmää onkin muutettu. Koulutusohjelmat esim. täällä Britanniassa on suunniteltu kolmevuotisiksi ja siihen päälle maisterin tekeminen kestää yleensä vuoden verran. Että sori vaan, mutta musta on hiukan epäreilua verrata suomalaista viisivuotiseksi suunnitellun maisteriohjelman suorittanutta ulkomailla kolmivuotiseksi suunnitellun kandin tehneen valmistumiseen. Toisekseen aika moni suomalainen ylioppilas menisi varmaan ihan mielellään välivuositta yliopistoon, jos vaan pääsisi.

Itse olen tietysti kamalan huono esimerkki, kun olen pitänyt jopa kaksi ’välivuotta’, jos sellaiseksi lasketaan myös vaatetusalan opiskeluni Mynämäellä. Kaipa se lasketaan, kun en kerran siitä ammattia itselleni hankkinut, joten käytin yhteiskunnan resursseja ’turhaan’ vuoden ajan. Ilmaisen koulun sekä kouluruuan lisäksi nautin huikeaa 180 euron kuukausittaista opintotukea ja koulumatkojani Turusta tuettiin myös. Yliopistoon tuli pyrittyä kahdesti, useampaan pääaineeseen, kahteen eri yliopistoon ja ainakin viiteen eri tiedekuntaan. En tainnut olla edes kovin lähellä sisälle pääsyä kertaakaan. Paitsi huvittavaa kyllä biologian yhteishaussa, jossa olisin pisteilläni päässyt sisään muutamaankin yliopistoon, jos olisin niihin hakenut. Olen kuitenkin tällä hetkellä aika tyytyväinen, etten päätynyt opiskelemaan biologiaa vaikkapa Joensuuhun. Vaikka Newcastle ei ehkä pääsekään lempikaupunkieni top vitoseen, on se silti varmasti minulle sopivampi paikka kuin mikä tahansa suomalainen pikkukaupunki.

Toisaalta päätökseni nostaa kytkintä on Suomen kansantaloudelle varsin edullinen, erityisesti jos tulevaisuudessa päädyn tekemään töitä ja maksamaan veroja Suomeen. Opintotukea saan suunnilleen saman verran kuin Suomessa opiskelevat, maksan itse lukukausimaksuni, enkä kuluta ainakaan tällä hetkellä suomalaisen koulutusjärjestelmän resursseja. Mielestäni ei silti ole kovinkaan tehokasta koulutuspolitiikkaa tai kansantalouden edistämistä, jos suomalaiset nuoret ’ajetaan’ opiskelemaan ulkomaille. Siinä käy helposti niin, että varsinkin fiksuimmat ja parhaiten pärjäävät myös jäävät sinne. Varsinkin kun palkat ovat usein huomattavasti Suomea korkeammat, verotus kevyempää, ja työllistyminen melko helppoa sillä kolmivuotisella kandin tutkinnolla. Kyllä itseäkin vähän mietityttää, että haluaako palata Suomeen, missä odottaa pari vuotta lisää opintoja ja köyhäilyä, epävarmat työllistymismahdollisuudet, huonompi palkkataso(jolla pitäis sitten maksaa huimia summia Briteissä kertynyttä opintolainaa), kylmästä ilmastosta ja nuivasta poliittisesta ilmapiiristä nyt puhumattakaan. Itse kyllä harkitsen Suomeen takaisin muuttamista ihan vakavissani, mutta taidankin olla hiukan masokistinen luonne.

Ihan vakavissani olen sitä mieltä, että Suomessa voitaisiin ottaa oppia täkäläisistä yliopistoista monessakin asiassa. Vaikka minua aina välillä suunnattomasti ärsyttää kaikki se paapominen ja koulumaisuus täällä, on siinä joitakin hyviäkin puolia. Kun opinnoissa on pakko menestyä, jos ei halua lentää ulos yliopistosta, tulee sitä väkisinkin tehtyä töitä opintojen eteen, vaikkei aina huvittaisikaan. En siis toivo Suomessa otettavan käyttöön sellaista systeemiä, jossa opinnot etenevät tiukasti vuosittain, ja yliopistossa voi periaatteessa ’jäädä luokalleen’ kuten täällä, mutta mielestäni voitaisiin kyllä ottaa sisään hiukan enemmän ihmisiä, ja pudotella niitä sitten matkan varrella pois. Menestyminen varsinaisissa opinnoissa kertoo luultavasti huomattavasti enemmän opiskelijan motivaatiosta ja lahjoista, kuin yhden tai parin pääsykoekirjan ulkoa opettelu.

Varoitus! Ajattelin seuraavaksi vähän kehua itseäni.

Esimerkiksi siis minä, joka en siis ole ilmeisesti tarpeeksi lahjakas opiskelemaan suomalaisessa yliopistossa, olen saanut pääasiassa kiitettäviä arvosanoja opiskellessani yliopistossa kielellä, josta minulla on lukiossa päättöarvosanana kahdeksan. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että olisin saattanut pärjätä suomalaisessakin yliopistossa ihan kohtuullisesti, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kun ei ole tullut kokeiltua. Huvittavaa on myös se, että aika monikin kaverini ja puolituttuni on yrittänyt päästä pääsykokeessa sisään aineeseen, josta on jo tehnyt perus- ja aineopinnot, ja jäänyt varasijoille.

Pidän myös meidän ’personal tutor’ -systeemistä, jossa jokaisella opiskelijalla on oma tutor, joka on laitoksen henkilökuntaa. Tutorin kanssa käydään juttelemassa muutaman kerran vuodessa lähinnä opiskelijan omasta aloitteesta. Sinänsä jos opinnot sujuvat, ei tutor paljoa puutu opiskelijan tekemisiin, mutta on ihan kiva tietää, että on olemassa joku, jonka velvollisuus on auttaa kaikissa mahdollisissa opintoihin liittyvissä ongelmissa ja vastata tyhmiinkin kysymyksiin. Oma tutorini on vielä varsin miellyttävä vanhempi amerikkalainen herrasmies, joten olen tilanteeseen varsin tyytyväinen. Sitäpaitsi tuskinpa muutaman opiskelijan kanssa silloin tällöin jutustelu kuormittaa hänen resurssejaan suunnattomasti tai haittaa päätyön eli opetuksen ja tutkimuksen hoitamista. Tutor voi tarvittaessa myös puuttua ongelmiin, jos opiskelijan opinnot eivät etene sekä toimii linkkinä opiskelijan ja laitoksen välillä, jos opiskelijalla on vaikkapa henkilökohtaisia ja terveyteen liittyviä ongelmia. Esimerkiksi kämppikseni joutuu käymään viikoittain näyttämässä tutorilleen, että on tehnyt tehtäviään, kun ei viime vuoden aikana saanut palautettua niistä yhtäkään ajoissa.

Voisin vuodattaa tästä aiheesta varmaan loputtomiin, mutta olkoon nyt tässä tällä kertaa, kun pitäisi opiskellakin jossain välissä, eikä vaan vaahdota koulutuspolitiikasta.

P.S. Sattuuko kukaan muistamaan montako vuotta se Matti itse lusmusi yliopistossa? Kymmenen, kaksitoista?

Taivastelua pääasioista

On kevät ja vähän ahdistaa. Onhan se nyt selvä, että opiskelijan elämä on rankkaa, kun pitäisi pärjätä niin pienellä summalla rahaa, omaksua paljon tietoa, edetä määrätietoisesti uralla, olla sosiaalinen ja kaikenlaista. Erinäiset yhteiskunnan, opintojen, perheen ja itsensä asettamat vaatimukset menevät sopivasti ristiin ja aiheittavat päänvaivaa. Kaikkea haluaisi, mutta mitään ei saa tai sitten ei osaa vaan valita, mitä ottaisi. Milloin vaatimukset eivät sitten olekaan enää kohtuullisia? Itse olen enemmän sitä "kyllämäpärjään-tyyppiä". En kehtaisi valittaa enkä varsinkaan myöntää, että nyt en pärjää. Kaikkea saa vaatia, minä suostun ja suoritan. Olen kai lammas. Ja toisaalta huolissani paikastani: Jos itse on ota tehtävää X hoitaakseni, joku toinen ottaa ja on näin ollen parempi ihminen, koska jaksaa ja sitten se lukee sen CV:ssä/opintorekisterissä/otsassa ja siksi se saa paremman työpaikan kuin minä.

Lukioajoista asti minulle ja luulenpa, että kaikille ystävilleni on ollut tuttua kuulla, että joku käy päälääkärillä. Ihan vaan siksi, kun menee vähän liian lujaa ja pää ei enää pysy perässä. Pillereitä, että saa unta, pillereitä, että jaksaa nousta ylos, pillereitä että ei itketä tai hermostuta niin kauheasti. Ensin "ne tyypit" oli "joku ja joku joltain luokalta", sitten kuuli tyypeistä samalta luokalta ja nyt kaveripiirini burn out-tilastoa pidetään kahden käden ja yhden jalan avulla. Luulisin.
Itse kuulun niihin, kai onnekkaisiin, jotka eivät ole vielä lääkäritädin pilleripurkilla käyneet -jos päänsärkylääkkeitä ei lasketa. Pahimmat oireet stressiin ja vähiin yöuniin ovat olleet väsymys, kärttyisyys, selittämätön itkeskely, vatsakivut ja pahimmissa tapauksissa migreenikohtaukset. Ihan piece of cake siis.

Mistä tämä vuodatus sai alkunsa. No tietystikin yliopiston kahvilasta. Toivuin juuri edellä mainitusta migreenipäänsärystä ja olin saanut itseni yliopistolle iltapäivän tenttitilaisuuteen. Tapasin ystäväni ja kyselin, että mikä ihmeen countdown sillä oli facebookissa. Oli kuulemma laskenut päiviä siihen, että pääsisi lataamosta. Nyt hän oli virallisella sairaslomalla ja kävi yliopistolla vain syömässä. Toinen ystäväni soitti samaisena päivänä ja kevyen kevätjutustelun ohella (mitä teet vappuna) analysoimme hänen paniikkikohtauksiaan. Jutustelun ohella päätin mielessäni nukkua kunnon yöunet ja toivoin, että ihoni ei mene koskaan rikki stressin takia, niin kuin joillakin.

Myönnän, että en tästä aiheesta mitään kunnon kannanottoa keksi. Päivittelen, taivastelen ja ihmettelen vain, että mihin tämä maailma on oikein menossa ja kenen vika se on. Käytän siis blogia terapiavälineenä itselleni vaikean asian käsittelyssä. Avaudun jostain, mistä kukaan ei enää jaksa puhua. -Ei ole jaksanut puhua tosissaan sitten 2000-luvun alun.

Sitä vaan kuitenkin vielä, että kaikki sanoo, että mitään ei oo pakko, mitä ei halua, ei sun tarvi pärjää ja aina ei vaan jaksa. Miten ne muut sitten jaksaa? Ja miksi ne toiset sitten saa odottaa, velvoittaa ja vaatia ihmeitä? "Eihän tuo oo mitään, mutta koetas tehdä tuo sama työmäärä kahdessa vuodessa ilman jalkoja ja käsiä päälläsi seisten, niin kuin mää. Mulla on muuten lapsiaki ja kultakala. Ja mäki pärjään!"

Kevät

Kohta viikon putkeen on satanut taukoamatta ja tänään aurinko vihdoin uskaltautui esille. Tuntuu heti paljon keväisemmältä, melkein kesäiseltä, vaikka erilaiset kukat ovatkin puskeneet esille jo aikoja sitten. Narsissit alkavat jo vähitellen nuukahtaa ja vastaleikattu ruoho tuoksuu harva se päivä, kun joku ahkera naapuri hoitaa puutarhaansa. Itse olen jotenkin kärsimätön, vaikka kevät onkin ihana, odotan kesää kuin hullu puuroa.

Kevään tai tiesminkä kunniaksi Riverswale on alkanut toimittaa luomuvihanneslaatikoita meidän alueelle. Tilasin yhden sellaisen ja olin positiivisesti yllättynyt. Kunnollisia maasta kaivetun näköisiä juureksia ja muutenkin maukkaita kasviksia. Muutenkin idea on aivan loistava. Firma siis kuljettaa asiakkaiden ovelle kerran viikossa tai harvemmin asiakkaan tilaaman kokoisen lootan vihanneksia (ja hedelmiä myös jos niitä on tilannut). Sisältö riippuu sesongista eli asiakas saa aina sitä mitä on tuoreena saatavilla. Yllätykset luovat myös tervetullutta vaihtelua ruokavalioon, kun tulee syötyä sellaisiakin kasviksia, jotka eivät kaupasta tarttuisi mukaan. Kaikki kasvikset ovat luomua, ja pääosin lähiseudulla yhtiön omalla maatilalla tuotettuja. Koska kuitenkaan paikalliset valikoimat eivät ole kaikkina vuodenaikoina kovin kattavat, on yrityksellä omaa maahantuontia. Mielestäni se on ihan perusteltua, kun ihmiset kuitenkin ostaisivat niitä tomaatteja sun muita jostain. Lupaavat vielä kaiken lisäksi, että mitään ei ole kuljetettu lentokoneella.

Nyt taidan vielä lähteä ulos nauttimaan pitenevästä päivästä. On vaan niin ihanaa, kun valoa on paljon vielä näin illallakin.

Lääketieteenopiskelijoita vaiko sittenkin päiväkotilapsia?

Olen viime aikoina tehnyt aina silloin tällöin keikkaluontoisia töitä paikalliselle catering-yritykselle. Tänään ja eilen olen ollut kahvittamassa ja ruokkimassa noin paria sataa viimeisen vuoden lääkisläistä päättökokeisiin valmentavan kurssin ohessa. Homma kuulosti aluksi varsin yksinkertaiselta, kunhan vaan kaatelee kahvia ja teetä kuppeihin ja hymyilee, sekä sillä välin kun opiskelijat kuuntelevat luentoja keittelee hiukan lisää kahvia ja vettä, asettelee keksejä tarjolle ja lounasaikaan voileipiä pöydille. Tämä arvio perustui tietysti sille lähtöolettamukselle, että nämä opiskelijat käyttäytyvät kuin ihmiset yleensä, mutta totuus oli toinen.

Eilen ensimmäisen aamukahvin jälkeen totesimme, että siitä ei tule mitään, jos ihmiset itse ottavat teetä tai kahvia termoskannuista. Syntyy hirvittävä sotku, ja suuret kasat pöytäliinapyykkiä. Noh kun sitten järjestelimme pöytiä uudelleen, ja siirsimme maidot, sokerit sun muut tilpehöörit viereiselle pöydälle, syntyi uusia ongelmia. Siitä huolimatta, että olimme asetelleet roskiksia tehokkaasti ympäri aulaa, ja erityisesti strategisiin asemiin tarjoilupöytien viereen, olivat nämä tulevaisuuden toivot onnistuneet tunkemaan puolityhjän maitokannun täyteen käytettyjä teepusseja.

Nämä nälkäiset ja janoiset lapset olivat myös varsin oma-aloitteisia. Meillä oli suuri hanalla varustettua vedenkeitin selkiemme takana, ja kun sitten veden loputtua termoksista käännyin täyttämään pulloja, joku oli jo ehtinyt hanalle täyttämään omaa ja kaverinsa nuudelisoppakuppia. Samoin maitopullot tuntuivat katoavan pöydältä, vaikka yritimme täyttää maitoa kannuihin aina ehtiessämme. Olisihan se tietysti liian vaivalloista huikata, että maito on loppu, kun voi myös avata itse maitopullon pöydän alla olevasta laatikosta. Ja tietysti samalla kuljettaa sen maitopullon mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin.

Aamupäivän kahvitauolle oli tilattu keksejä, jotka olivat esillä korissa, jota jouduimme muutamia kertoja täyttämään. Tällöinkin joku ehti heti kyselemään, että onko suklaamurukeksejä lisää, kun olin juuri täyttämässä kaurakeksejä koriin. Suklaamurut olisivat olleet vuorossa seuraavaksi, mutta päätinkin sitten täyttää muutamaa muuta laatua ensin. Kun sitten iltapäivän kahvitauon ajaksi olimme laittaneet keksit pahvilaatikoissa viereiseen huoneeseen seuraavaa päivää odottamaan, oli avatusta laatikosta kadonnut noin puolet, ja teipein suljettu laatikkokin oli avattu. Seuraavana päivänä rakennuksessa oli palohälytys, ja jouduimme kaikki värjöttelemään ulkona odottamassa palokuntaa. Palomiehet kävivät tarkistamassa tilanteen, ja totesivat rakennuksen olevan turvallinen. Kyseessä oli siis väärä hälytys, kuten olimme jo ulos lähtiessämme arvelleet. Kun kävelin takaisin aulaan, kahvitaukoa varten valmiiksi asetettujen keksien kimpussa oli jo nuori mieshenkilö, joka lastasi taskuihinsa ainakin kolme paketillista keksejä. (Olivat kylläkin sellaisia annospusseja, mutta silti.) En oikein osannut tehdä muuta kuin seisoa suu auki ovella tuijottamassa.

Vettä oli myös tarjolla litran pulloissa, joista sitä oli tarkoitus kaataa pullojen vierelle varsin selkeästi esille asetettuihin laseihin. Jostain syystä aika monet kuitenkin kuvittelivat pullojen olevan annoskokoisia, ja veivät niitä mukanaan luentosaliin ja luultavasti kotiinsakin. Kun sitten kurssia tarjoavan firman edustajat havaitsivat tämän, he alkoivat kysellä miksi meillä on pienempiä pulloja kuin aikaisemmin. Noh, pullothan eivät olleet oikeasti pienempiä, vaan vain eri mallisia, matalampia kuin vanhat. Abbey Well (vesimerkki) on muuttanut pullojen kokoa, ja sattuipa niin, että vanhat pullot loppuivat eilen, joten jouduimme käyttämään uusia. Eri mallisten pullojen saamiseksi meidän pitäisi vaihtaa veden toimittajaa kokonaan.

Muutenkin nämä ihmiset tuntuivat saavan aikaan käsittämättömän määrän sotkua ja valitusta. Kaiken lisäksi yhdellä kurssifirman työntekijällä oli kuusivuotias poika mukanaan, jota sitten ilmeisesti olisi pitänyt vahtia aina välillä. Emme oikein keksineet kohteliasta tapaa ilmoittaa, että meille maksetaan tarjoilemisesta, ei lastenvahtimisesta. Onneksi työkaverit ovat todella mukavia, joten edes 200 idioottia ei onnistu pilaamaan päivää. Ei vaikka, jouduttiinko molempina aamuina nousemaan ennen kuutta. Ja vaikka myöhästyin tänään metrosta niin, että ehdin vielä painaa oven nappia, mutta ovet eivät enää suostuneet avautumaan. Ja sunnuntai aamuna ennen seitsemää seuraavaa metroa saikin sitten odotella 20 minuuttia.

Ystävänpäivä

Meidän piti mennä isommalla porukalla viettämään epäystävänpäivää, romanttisen seitsemän hengen ravintolaillan merkeissä, mutta lopulta neljä ihmistä teki oharit ja lähdössä olisi ollut vain meidän kämppä. Totesimme, ettei maksa vaivaa lähteä keskustaan vain toisiamme nähdäksemme ja peruimme pöytävarauksen. Kun siis kolmelle tytölle tehdään oharit tällaisena romanttisena päivänä päätimme olla surkeita ja sentimentaalisia oikein kunnolla. Vuokrasimme 'Save the Last Dance':n, haimme pitsaa Munchiesilta sekä jätskiä ja suklaata Asdasta. Päädyimme lopulta muistelemaan ensimmäisiä ihastuksia ja suudelmia ja olemaan muutenkin yltiö ällöjä. Elokuvan loputtua katsoimme vielä musiikkikanavien '100 parasta rakkauslaulua' listoja. Ihan mukavaa vaihtelua tyttöillä oikein kunnolla, sitä kun ei ole tullut yleensä pahemmin harrastettua. Vaikka minä ja Linsey kyllä todettin olevamme täysin kykenemättömiä keskustelemaan tulevien lastemme nimistä, joita suunnittelimme lapsina, kun ei kumpikaan meistä ole ollut kovin innoissaan lapsenteosta kymmenenvuotiaina, kuten Beckyn mukaan kaikki normaalit tytöt ovat olleet.

Mutta jääköön loput ällöttävän sokeriset yksityiskohdat kertomatta, sillä huomenna pitää olla aamulla kirjastossa kuuntelemassa, miten käytetään tietokantoja, joita meidän on periaatteessa ollut pakko osata käyttää jo ensimmäisestä kurssista lähtien. Onhan se tietysti hyvä, että joku siihen opastaa, mutta se olisi ehkä ollut huomattavasti aiheellisempaa noin puolitoista vuotta sitten. Noh, ehkä ne opettaa jotain uusia fiksuja niksejä. Mutta epäilenpä, että eivät.

Juustokakku x 2

Joku pyyteli uuden vuoden aattona tarjoiltujen juustokakkujen reseptejä, joten tässä niitä nyt olisi. Alkuperäiset reseptit ovat peräisin Pastanjauhannasta. Tyypilliseen tapaani leivon vähän sinne päin reseptiä noudattaen, enkä oikein itsekään enää muista mitä niihin tuli lopulta laitettua. Näillä ohjeilla pitäisi kuitenkin syntyä jonkinlaiset kakut.

Vadelmainen juustokakku

pohja:
1/2 pötköllistä dominoita
5-10 kaurakeksiä
n. 100g vähäsuolaista voita sulatettuna

täyte:
4 liivatelehteä
40 ml vettä
500 g vähärasvaista tuorejuustoa (taisi olla maustamatonta pirkkaa)
¾ dl sitruunamehua
125 g sokeria
3 dl kermaa vatkattuna

250 g (pakaste) vadelmia
2 rkl sokeria

1. Voitele irtopohjavuoka (23cm) ja vuoraa pohja leivinpaperilla. Jauha keksit ja sekoita joukkoon voi. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Pane kylmenemään jääkaappiin noin 20min.

2. Liota liivatelehtiä ensin kylmässä vedessä ja puristele ylimääräinen vesi pois. Kuumenna kattilassa hieman vettä kiehuvaksi, kaada lehtien päälle ja sekoita kunnes liivate liukenee. Anna jäähtyä hieman.

3. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi vaahdoksi, lisää mehu ja sokeri ja vatkaa tasaiseksi. Nostele joukkoon kermavaahto sekä puolet liivatteesta.

4. Soseuta vadelmat ja 2rkl sokeria tasaiseksi seokseksi. Kääntele loput liivatteesta vadelmaseoksen joukkoon. Pane juustokakkutaikina nokareina vuokaan ja pane niiden väliin vadelmasose. Sekoita taikina tikulla tai veitsenkärjellä pyörteiseksi raidalliseksi taikinaksi. Pidä kakku jääkaapissa 4 tuntia tai kunnes se on hyytynyt. (Koristele kermavaahdolla ja vadelmilla.)

Itse käytin pakastevadelmia vuodenajasta johtuen, tuoreilla lopputulos on varmasti maukkaampi. Alkuperäisessä ohjeessa sose myös siivilöitiin siemenettömäksi, mutta oma kärsivällisyyteni ei riittänyt operaatioon, ja kyllä se kakku ihan hyvin kelpasi siemenineenkin.

Alkuperäinen resepti täällä.

Bailey's kakku:

Pohja:
50-100 g voita
5-10 kaurakeksiä
1/2 pötköllistä dominoita
(kourallinen kaurahiutaleita
ripaus korppujauhoja)


Sulata voi ja sekoita siihen murskattujen keksien murut sekä sokeri. Painele seos voideltuun irtopohjavuokaan ja asettele vuoka jääkaappiin. Itseltäni loppuivat keksit kesken, joten jatkoin taikinaa kaurahiutaleilla ja korppujauhoilla. Pelkillä kekseillä kakusta tulee hiukan makeampi. Pohjakekseinä voi kayttää melkeinpä mitä tahansa keksejä makunsa mukaan, perinteisiä ovat tietysti digestivet, mutta kun en niistä itse kovin paljoa välitä, ostin kaurakeksejä. Dominoja sattui löytymään kaapista, joten murustin nekin sekaan.

Täyte:
1 dl baileysia
200 g mascarponea
200g sunnuntai-tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa, pehmeäksi vaahdotettuna
160 g tomusokeria
1 vaniljatangon siemenet (tai vaniljasokeri muutama lusikallinen)
3 liivatelehteä

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja liuota kuumaan baileysiin. Anna jäähtyä hetki. Vaahdota kerma. Vaahdota juustot ja loput aineet keskenään. Nostele nämä vaahdot yhteen liivateliemen kanssa. Hyydytellään jääkaapissa jokunen tunti ja nautitaan.

Alkuperäisessä käytettiin pelkkää mascarponea, mikä tekee kakusta aikalailla makeamman. Juustona voi käyttää makunsa mukaan mitä tahansa tuorejuustoa. Oikeilla vaniljan siemenillä kakusta tulee varmasti vielä herkullisempi, mutta olivat loppu kaupasta tuolloin välipäivinä, joten laitoin vaniljasokeria tilalle.

Alkuperäinen resepti täällä.