Täälläkin on lämmintä, että ei kannata yhtään yrittää aiheuttaa kateutta millään Kalifornian matkoilla. No ei vaiskaan, olen minä silti vähän kade. Täälläkin on kuitenkin melkein kesä ja hamekeli, jos vaan vielä tuulisi vähän vähemmän, niin kaikki olisi täydellistä. Kevät on niin pitkällä, että tuntuu kuin olisi matkustanut ajassa kun tuli Suomesta tänne viikko sitten. Ankeasta harmaudesta ja kuolleen ruohon keskeltä suoraan aggressiivisen vihreään Englantiin, jossa puut kukkivat ja voikukat valloittavat nurmikoita.Olen yrittänyt suunnitella kesää, mutta se ei oikein onnistu. Kukaan ei tunnu tietävän, haluavatko minut töihin vai ei. Sanoisivat edes rohkeasti ei, niin helpottaisi elämää. Tällainen puhelujen odottaminen viikosta toiseen alkaa käydä hieman rasittavaksi. Kaikesta huolimatta olen päättänyt lehteä tänne. Pitää sitä edes jotain suunnitelmia olla. Olen taas ihan täpinöissäni kesästä, sitä ehtii aina talven mittaan unohtaa, miten hieno juttu se oikeasti on. Vaikkei edes ehtisi matkustaa minnekään. Vielä parempi tietysti, jos ehtii ja on varaa.
Tällä saarella oli maanjäristys ja Tallinnassa mellakoidaan. Maailmassa tapahtuu sentään vähän enemmän kuin minun elämässäni. Muistan keskustelun Budapestissa vuonna 2005 järjestetyltä seminaarilta, jossa yhdessä päädyttiin siihen, että Viron tilanne tulee vielä räjähtämään käsiin. Puhuimme juuri venäläisvähimmistön suhteesta valtaväestöön. Vaikka minusta onkin yleensä kivaa päästä olemaan oikeassa, olisin tällä kertaa ihan mielelläni ollut väärässä. Kerrankin uutiskuvat polttopullojen heittelystä kaduilla koskettivat, kun kadut olivat niin tuttuja. Sellaisia, joita pitkin on kävellyt kauniina kesäpäivänä ystävän kanssa nauraen ja katsellut joulukuisessa lumisateessa kahvilan ikkunasta. Vähän asiantuntevampaa ja vähemmän tunteellista analyysia aiheesta täällä.
