Linnan muurit kohoaa

Piparkakkutalon tekeminen pienemmille sisarille jouluksi on jo muodostunut jonkinlaiseksi perinteeksi. Niinpä tänäkin vuonna Minttu ja minä tartuimme kaulimen varteen ja kävimme työhön.

Malleja etsittiin Helsingin Sanomien piparkakkutaloäänestyksestä
ja lopulta päädyttiin tekemään linna. Suunnitelmissa oli yksinkertainen linnoitus, mutta näppärien kaavojen löytyessä netistä päädyttiin tuunaamaan niistä kolmekerroksinen ritarin linna. Ihan omaa suunnittelua ovat mm. kellotorni ja nostosilta. Ikkunalaseista ja ritarista peitsineen ja kilpineen olemme myös erityisen ylpeitä.

Viime vuoden muumitalon rakentamiskokemuksista viisastuneena touhu kävi tällä kertaa huomattavasti kivuttomammin (=ei palovammoja). Netistä löytyi myös käteviä vinkkejä, joilla seinistä ja katoista sai melkein suoria. Kuvasarja rakentamisprosessista alla.











Joka ikkunassa on liivatelehdistä tehdyt lasit. Katto on rakennettu mantelilastuista ja laskusillan köydet lakritsinauhasta. Linnan taakse ikkunattomiin seiniin tehtiin hienot ritarikuviot.





Hyvää joulua kaikille!

All bad things come in threes.

Viimeisen tunnin olen istunut käytävän lattialla viinilasi kourassa nauramassa hysteerisesti. Ja ei, meillä ei ole kotibileitä, eikä tämä ole opiskelija-asuntola. Joten aloitetaanpa alusta.

Meidän vessan valo ei oikein ole toiminut hetkeen kunnolla. Siinä on sellainen täällä tavallinen katosta-roikkuu-naru katkaisija-systeemi. Yleensä valo siis sammuu ja syttyy narusta vetämällä, mutta viimeisen muutaman viikon aikana valo ei aina ole suostunut sammumaan, vaikka kuinka narua nykisi. Ajoittain vessan lattia on myös ollut märkä, mutta olemme vain luulleet jonkun kävelleen sinne märkänä suoraan suihkusta. Lauantaina kuitenkin huomasin lattian olevan taas märkä, ja pienen tutkimisen jälkeen totesin pisaroiden tippuvan tuosta katkaisijan naurusta. Sammutin valon, kerroin Linseylle, ja lähdin töihin, kun olin jo melkein myöhässä. Illalla Linsey vei vessaan kynttilän ja lapun, jossa varoitettiin koskemasta katkaisijaan.

Tänään olin jo lähinnä unohtanut koko asian, kunhan nyt yritin olla koskematta valokatkaisijaa vessassa ollessani. Aamulla ei satanut, joten lattiakin oli kuiva. Illalla huomasin, että kierrätysroskat kerätään huomenna, joten lähdin viemään niitä ulos. Oli alkanut sataa. Musta laatikko, johon kaikki kierrätettävät pitäisi laittaa ja jättää kadunvarteen, oli kadonnut. Se on ollut pihamme nurkassa koko syksyn, mutta nyt sitä ei löytynyt mistään. Ehkä tuuli on vienyt sen, tai takapihallamme on käynyt mustiin muovilaatikoihin mieltynyt varas. Oli myös taas alkanut sataa, joten leikkasin muovisen maitopullon kahtia, laitoin syntyneen astian vessa lattialle ja kuivasin tietysti lattian.

Myöhemmin Becky tuli kotiin, ja lupasi soittaa huomenna katonkorjaajan. Beckyn uusi poikaystävä on onneksi sähköalalla, joten hän saa korjata lampun sitten kun katto on korjattu ja kuivunut. Kun olimme menossa nukkumaan minä ja Becky huomasimme, ettei meidän huoneidemme valot toimi. Becky meni alas napsauttamaan sulakkeen takaisin päälle, ja vessassa ollut Linsey huusi alakertaan, että valo meni päälle, vaikka katkaisija ei ollut päällä. Kun Linsey sitten pyyhe katkaisijan päällä yritti sammuttaa valoa, se vain vähän himmeni ollessaan pois päältä ja kirkastui kun sen laittoi päälle. Katossa oleva vesi siis luultavasti jotenkin johtaa sähköä lamppuun silloinkin kun katkaisija ei ole päällä. Joten totesimme, että on parasta vaan pitää sulake alhaalla ja käyttää yläkerran vessaa.

Keskikerroksen ja ylimmän valot ovat saman sulakkeen alla, joten marssimme kolmestaan yläkertaan kynttilöin ja tulitikuin aseistettuina. Kynttilän sytytettyämme havaitsemme vessanpöntön olevan täynnä paperia sun ties mitä muuta. Linsey yritti vetää vessaa muutamaan kertaa, ja vesi vain nousi. Joten yläkerran vessa on siis tukossa. Tarvitsemme myös putkimiehen, ja meidän on siihen asti kai vaan uhmattava kohtaloa ja käytävä siinä toisessa vessassa. Sen kai pitäisi olla ihan turvallista, kun sulake kerran on alhaalla.

Joten lopulta totesin tarvitsevani lasin viiniä, ja päädyimme kaikki kolme istumaan vessan eteen käytävälle ja nauramaan. Kun asiat alkavat mennä pieleen, niin ne sitten näköjään menevät kunnolla. Kahden vuokralaisehdokkaan olisi tarkoitus tulla katsomaan vapaana olevia huoneita huomenna. Ei ehkä ole maailman vakuuttavin taloesittely, kun kerromme, että toinen vessa on tukossa, ja toisessa voi saada mukavan pikku sähköiskun, ja huoneissa joita pitäisi esitellä, ei voi pitää kattovaloja päällä. Becky luultavasti soittaa molemmille ehdokkaille ja keksii tekosyyn siirtää asiaa.

Pohdimme, että pitäisi vessan valo ja katon vuotaminen luokitella erillisiksi asioiksi vai samaksi onnettomuudeksi, jolloin kierrätyslaatikon kanssa niitä nyt olisi jo se kolme. Jos ne luokitellaan erillisiksi, on niitä nyt neljä, joten kai kaksi vielä tulossa. Onneksi lukukausi on melkein lopussa, ja kohta pääsee jouluksi Suomeen.

Lapsuus

Kun en kerran näköjään osaa nykyään enää kirjoittaa ilman apuja, niin täytetään sitten meemejä. Ja tämä oli mielestäni varsin mukavan oloinen sellainen. Ja muutenkin olen nähnyt viimeisen parin kuukauden aikana lukuisia unia lapsuudesta, joten saatan jopa muistaakin jotain.

16 sanaa. Kirjoita jokaisen kohdalla, mitä lapsuuden/nuoruuden tapahtumia, asioita tai tunnelmia tulee kyseisestä sanasta mieleen. Jos ei juuri siitä tule mieleen mitään, kirjoita jostain siihen läheisesti liittyvästä asiasta. Saa kertoa useampiakin asioita, jos sanasta muistuu mieleen useampiakin asioita. Lopuksi keksi itse yksi uusi sana luetteloon.

1. Kampa
Muistan että meillä oli päiväkodissa nimelliset taskut, joissa jokaisella oli oma kampa. Sillä piti muistaakseni päiväunien jälkeen kammata tukka. Muistan myös, että hiusten harjaaminen oli ihan kamalaa ja sattui. Siitä syntyi aina tappelu, koska äidin mielestä hiuksia piti säännöllisesti harjata/kammata.

2. Lintu
Muistan muutamankin ikkunaa päin lentäneen linnun, joista ainakin yksi jopa selvisi ja muutamia haudattiin. Ja muistan että ala-asteella oltiin yötä koulussa ja lähdettiin aamulla tosi aikaisin katsomaan lintuja kalasatamaan. Niitä vaan oli vaikea nähdä, kun ne kaikki olivat kaislikossa.

3. Meri
Meri ei ollut kovinkaan keskeinen elementti lapsuudessani, asuimmehan sisämaassa jarven rannalla. Muistot mereen liittyvät lähinnä ruotsinlaivoihin, ja laivan synnyttämien aaltojen katseluun. Niin ja siihen yhtään Kökarin purjehdusreissuun, jonne isä jostain syystä otti minut mukaansa.

4. Kitara
Kaverini mummolassa ja meidän naapurissa oli toisessa vinttihuoneessa kitara, jossa oli muutama ehjä kieli. Sitä joskus yritettiin soittaa aika huonolla menestyksellä.

5. Kello
Muistan saaneeni useitakin kelloja syntymäpäivälahjoiksi. En vaan ole oikein koskaan viihtynyt kello ranteessani, mutta sellainen piti olla, kun muillakin oli. Kännykän vallattua maailman en ole sellaista pahemmin kättänyt. Ala-asteella minulla oli kelloreppu, jossa oli siis valtava kello ommeltuna kiinni. Ne oli kai jotenkin muotia silloin, en oikein ymmärrä mitä hienoa niissä lopulta oli.

6. Oksentaminen
Olen ollut sairaalassakin oksennustaudin takia, mutta enpä paljo muista niiltä ajoilta. Minulle on kerrottu, että kun pääsin sairaalasta kotiin, halusin ensimmäisenä syödä maksalaatikkoa. Nyt ei tulisi mieleenkään, mutta lapsena se kai oli suurta herkkua. Tuli sitä oltua useita kertoja sen jälkeenkin enemmän tai vähemmän mahatautinen, ja aina sai vieräänsä sen saman keltaisen vadin, joka on vanhempieni luona edelleenkin, ja sen näkemisestä tulee aina oksennu mieleen. Se vatikin on ihan oksennuksen värinen. Niin ja oksennustaudissa piti aina jouda jaffaa, joka sitten yleensä myös tuli oksennuttua siihen keltaiseen vatiin.

7. Mummo
Toinen mummo asui lähellä, ja siellä tuli käytyä melko usein koulun jälkeen ja muutenkin. Kun olin yläasteella jopa asuimme mummolassa muutaman kuukauden remontin takia. Toinen asui vähän kauempana ja teki aina lettuja kun siellä kävi. Tai tekee tietysti vieläkin aina silloin tällöin. Ja ne ovat maailman parhaita ja rasvaisimpia lettuja ja niitä tehdään aina valtaisa vuori, josta jää vielä seuraavaankin päivään. Maistuvat parhailta kotitekoisen mansikkahillon ja maidon kanssa.

8. Kirja
Opin lukemaan koulussa, eikä siihen liity mitään sen erityisempiä muistoja. Lukemaan opittuani minua ei olekaan saanut irti kirjoista. Ensimmäinen lukeman "oikea" kirja oli joku Neiti Etsivä-sarjan teoksista, ja muistan olleeni kovin ylpeä kun sain sen luettua. Ja muistan myös lukeneeni toisen samanlaisen heti perään samana päivänä. Muutaman vuoden kuljin ympäri taloa nenä kiinni kirjassa. Välillä jouduin luopumaan siitä ruokailun ajaksi, mutta muuten olimme melko erottamattomat. Ahmin kaikkea mitä käteen sattui, joskus yläasteella ehkä hiukan valikoivammin. Luin myös lähes joka ilta aamuyöhön asti, vaikka äiti yrittikin kieltää, olin vaan hyvä huijaamaan. Kesäyöt olivat parhaita, kun ei tarvinnut laittaa valoja päälle lukeakseen. Ja Tiina-kirjoista opin, että kun ottaa taskulampun peiton alle, ei oven alta näy valojuovaa.

9. Pipo
Koulussa oli pakko pitää pipoa talvella päässä, mutta koulumatkoilla se laitettiin reppuun, koska sen pitäminen oli noloa.

10. Matematiikka
Aine jota vihasin jo ala-asteella. Olin aina hirveän hidas laskija, kun en jaksanut keskittyä vaan tuijottelin ikkunasta ulos ja puhuin vierustovereiden kanssa. Yläasteella matikka oli yksi huonompia numeroitani, mutta silti päädyin jostain syystä lukemaan pitkän oppimäärän lukiossa, jossa keskityin tunneilla lähinnä puhumaan kanssa bloggaajani Millan kanssa milloin mistäkin ja häiritsemään muiden opiskelua.

11. Metsä
Metsä oli hyvin tärkeä osa lapsuuttani, asuimmehan maalla ja äidin isä oli lähes koko ikänsä ansainnut elantonsa metsästä. Jo melko pieneni pappa veikin meitä lapsia metsään retkelle. Retkellä oli aina mukana kuumaa mehua ja hirvenlihavoileipiä. Myös makkaraa paistettiin pienellä nuotiolla. Isän äidin koiraa tuli myös vietyä lenkille metsään, jossa oli kaunis saniasten peittämä notkelma, kuin sadusta. Nyt sen metsä paikalla on kerrostaloja. Ja tietysti olen myös melko aktiivinen partiolainen yli kymmenen vuoden ajan, joten metsässä on tullut käveltyä, juostua, ryömittyä, kontattua, kieryttyä ja nukuttua lukemattomia kertoja. Metsä on yksi niitä harvoja asioita, joita ikävöin maaseudulta. Muuten olen melko kaupungistunut, mutta kävelymatka metsään on luksusta, jota kaipaan.

12. Ukkonen
En muista mitään erityistä ukkoseen liittyvää. Lapsena en kai suuremmin pelännyt ukkosta, mutta en myöskään pitänyt siitä niinkun pidän nykyään. Sen muistan, että mokillä ollessa ukkosti usein, ja ukkonen oli siellä jotenkin pelottavampaa kuin kotona.

13. Hiukset
Minulla oli aina välillä melko pitkätkin hiukset, jotka olivat haitaksi hyvinkin monenlaisissa tilanteissa. Ensinnäkin siskon oli vähän turhan helppo repiä niitä. Talvella ne olivat aina täynnä lumiklimppejä ja takussa, vaikka olisi kuinka yrittänyt letittää, niin aukesivat aina pulkkamäessä tai lomasodan aikana. Kesällä kaarna ja sammal puista tuppasi tarttua niihin ikävällä tavalla. Ja muutaman kerran purkka jäi niihin kiinni ja luultavasti vielä useammin onnistuin pyörittämään pyöräharjan melkoiseen sotkuun. Miltä kaikelta sitä olisi välttynytkään, jos olisi aina pitänyt sellaista parin millin siiliä?

14. Sisko / Veli (valitse toinen)
Parhaiten muistan sen kun äiti odotti veljeä. Muistan kaikkien niiden vauvaa varten ommeltujen tekstiilien värit ja kuosit (vihreää, keltaista ja sinistä). Eräänä aamuna äiti ja isä olivat kadonneet, kun heräsin kotona oli vain mummo. Muutaman päivän päästä äiti tuli kotiin veljeni kanssa. Muistan että isä imuroi ja siivosi koko talon ennen kuin äiti tuli kotiin. Sen jälkeen en varmaan olekaan nähnyt isän imuroivan kuin korkeintaan autoa. Muistan kun vanhemmat kertoivat mikä veljelle tulee nimeksi, ja nauroin ääneen, kun luulin sitä vitsiksi. Mutta ei se ollut vitsi. Veljen nimeen on kyllä jo ehtinyt tottua, eikä häntä onneksi pahemmin koko nimellä kutsuta. eikä siinä ensimmäisessä nimessä nyt ei mitään vikaa olekaan. Veli myös putosi ihan pienenä portiasta ja mursi jalkansa. Veljen jalassa ollut minkokoinen kipsi oli muistaakseni jonkun aikaa tallessa meillä kotona, voipi olla vieläkin jossain.

15. Ikkuna
Muistan kun olin yksin kotona ja onnistuin rikkomaan takkahuoneen ikkunan. Minulla oli tapana juosta takkahuoneen ja keittiön väliä niin, että molemmissa päissä piti koskea ikkunaan. En oikein tarkalleen muista mikä homman idea varsinaisesti oli. Erään kerran kuitenkin näppäsin takkahuoneen ikkunaa ilmeisesti liian kovaa, ja koko suuri lasia helisi alas. Soitin sitten kylässä olleelle äidille ja kerroin mitä oli tapahtunut. En muista, oliko äiti lopulta edes vihainen vai ei, muistan vain pelänneeni äidin reaktiota kovasti.

16. Autoilu
Mökkitiellä sain aina ajaa autoa. Ensin vain isän sylissä ja myöhemmin ihan itse. Se oli aina jännittävää, ja joskus jopa ajoimme pidemmän pätkän hiekkatietä, että sain ajaa kauemmin. Ja jonkun kerran kävimme isän kanssa ajelemassa myös jäällä. Kun isä kerran oli autokoulunopettaja, oli meidän autoissa yleensä polkimet molemmilla puolille, joten pienempänä isä vaihtoi vaihteet, ja itse piti vaan painaa kaasua ja ohjata.

17. Lippalakki
Ala-asteella kaikilla oli lippiksiä, mutta minä en koskaan pitänyt niistä. Olin jo silloin sen verran itsekriittinen, että tajusin lippalakin näyttävän typerältä päässäni.

18. Polkupyörä
Koko peruskoulun ajan kuljin koulumatkat lähes poikkeuksetta polkupyörällä. Talvella lumi ja lokasuojan ja renkaan väliin, ja aina välillä piti pysähtyä potkimaan sitä pois. Useita kertoja tuli myös kaaduttua, mutta niistä selvittiin mustelmilla ja asfaltti-ihottumalla. Myös kavereiden luona käytiin pääsääntöisesti pyörällä, välillä kaukanakin, kuten Köyliön takamailla varmaan lähes kahdenkymmenen kilometrin päässä kotoa. Pidempiä retkiä harrastettiin lähinnä kesällä, mutta muistan ainakin yhden pimeän ja räntäsateisen talvi-illan, jona pyöräilimme kolmen tytön voimalla Kepolaan, noin kymmenen kilometrin päähän. Syytä en oikein tarkasti muista, mutta luulen sillä olleen jotain tekemistä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa.

Lainattu tietenkin täältä.

Yksi viikonloppu Keminmaalla

Olin jo vallan unohtanut, että kuljetin kerran viime kesänä kamerani Keminmaalle. Kuvat on tosin otettu Yli-Iin Kierikkikeskuksessa, jossa vieläkin hilluu kaikenmoisia ulkomaalaisia arkeologin alkuja kaivamassa todisteita kivikautisesta elämästä. Museo oli mielenkiintoinen, mutta näin jälkeenpäin ajatellen vaikuttavimpia olivat sittenkin ehkä maisemat.



Olin muuten juuri huutanut itselleni uuden teleobjektiivin, mistä syystä innostuin kovasti räpsimään etenkin maisemakuvia.







Lisää Kierikistä: http://www.kierikki.fi/

Aamukahvi

Olen ollut viime päivinä positiivisella tuulella varmasti rasittavuuteen asti. Suunnilleen hypin ilosta päästessäni luennoille, kun ne ovat niin mielenkiintoisia, ja suurimmaksi osaksi jopa viihdyttäviä. Töitä opintojen eteen voisi tietysti aina tehdä hiukan enemmän, mutta silti tuntuu siltä että tämä vuosi on alkanut hyvin.

Erityistä iloa elämääni on tuonut pieni suloinen kahvikoju metroasemalla. Olen jopa muutamana aamuna saanut aikaiseksi lähteä yliopistolle vartin etuajassa, jotta ehtisin ostaa latten aamulla. Koju on itseasiassa minikokoinen kuorma-auto, jonka takaluukusta kaksi hymyilevää ja hyvännäköistä nuorta miestä myy kahvia. Kaikenlisäksi joka neljännen kahvin saa ilmaiseksi, mikä on minunlaiselleni addiktille varsin tervetullutta.

Lisää nostalgiaa

Milla kirjoitti syksyisestä nostalgiasta, ja ehkä minäkin olen joutunut sen valtaan. Muutaman viime viikon aikana olen nähnyt unia ihmisistä, jotka eivät ole olleet osa elämääni useisiin vuosiin. Päiväsaikaan en muista näitä ihmisiä ajatelleeni, mutta öisin näen toistuvasti unia peruskoulun luokkatovereista, kaukaisista sukulaisista ja muista aikoja sitten viimeksi tapaamistani ihmisistä. Vaikka näin jälkikäteen ajateltuna on unet ovat kovin hämmentäviä, itse unissa tunnelma oli ihanan seesteinen ja rauhallinen. Joten katsellaan sitten öisin muistoja menneiltä vuosilta, mikäpä siinä.

Noin muuten olen aika tyytyväinen nykyiseen olotilaani. Varsinkin asuntoon tarkoittaen sekä itse taloa, että muita asukkaita. Onhan täällä välillä aika kylmä, mutta muuten viihdyn vallan mainiosti. (Villasukkalähetyksiä otetaan siis vastaan...) Lähellä on kaikki mitä tarvitsee, kuten 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva supermarket, ja vähän enemmänkin, kuten vallan ihana Jesmond Dene -puistoalue. Huoneeni onkin violetti, eikä vaaleansininen, kuten muistelin ja vähän turhankin suuri. Yliopistolle on matkaa jonkun verran liikaakin, mutta toisaalta nopeasti sekin metrolla taittuu. Ehtiipähän asennoitua opiskeluun matkalla.

Olen kadottanut kykyni kirjoittaa, en keksi aiheita, ja jos vahingossa tulee mieleen jotain kirjoitettavaa, saan aikaiseksi muutaman hassun rivin. Kaikki on kai vähän liiankin hyvin, kun en keksi mitään valitettavaa. Päätin kuitenkin julkaista jotain, ettei kynnys kasva liian suureksi.

Kesä 2007

Nyt kun kesä on kai virallisesti ohi, voin julkaista kuvakoosteen viime kesältä. Taisi muuten olla satesin kesä aikoihin, vaikka muistankin lähinnä vaan tasalämpöisen ja aina kirkkaasti valaistun tehtaan. Miten niin tein muka liikaa töitä?







Piti kyllä laittaa enenmmänkin kuvia, mutta blogger ei ole tänään kovin yhteityökykyinen.

Tätä nostalgiaa

Sateiset syksyiset päivät saavat minut aina niin nostalgiseksi. Silloin pitäisi istua teekupposen äärellä parantamassa maailmaa yksin tai seurassa. Minussa on vain sellainen vika, että vaikka sen teekupposen keittäisinkin, en välttämättä osaisi jäädä sen kanssa oikealla tavalla mietiskelemään. Itsensä unohtamistilaan ei kai tarkoituksella pääse. Siihen vain... unohtuu.

Työharjoittelu on miltei ohi. Tänään pidettiin läksiäiset. (Ensi maanantaina eivät kaikki olisi päässeet paikalle, ja kaikki halusivat, koska olin luvannut tehdä juustokakkua.) Sain läksiäislahjaksi "Survival Kit"n eli kassillisen kaikenlaista Global Finland -kamaa. Heijastimet ainakin tulevat tarpeeseen. Yllätyksekseni liikutuin, kun yksikön päällikkö kiitteli työpanoksestani ja antoi lahjan. Omituista sikäli, että ei tuolla ole oikein päässyt kenenkään kanssa sillä tavalla lähentymään, että erityisen ikävä tulisi. Hirmuisen mukavia tyyppejä kyllä olivat kaikki.

Neljännesvuoden ehdin täällä Helsingissä asua. Se kuulostaa hirmuisesti pidemmältä ajalta kuin kolme kuukautta. Vuodenaika ehti kuitenkin vaihtua, tulinhan tänne juhannuksen jälkeen. Tampereelle paluukin saa oloni jotenkin mietteliääksi. Sielläkin on muutos edessä, sillä kämppikseni Mervi valmistuu ja muuttaa vuorostaan Helsinkiin. Kahden vuoden aikana siihenkin ehti kiintyä. Alankohan tulla vanhaksi, sillä itse olen alkanut kyllästyä ainaiseen muuttamiseen ja väliaikaisratkaisuihin. Haluaisin tietää, että jossain tilassa tulen pysymään pidempään kuin vuoden. Tuntuu, että sitten voisi keskittyä suunnittelemaan muita asioita.

Toisaalta, saatuani tänään kutsun Lukiolaisten Liiton liittokokoukseen intouduin töissä hetken katselemaan kuvia ja muistelemaan menneitä. Jos menneet, joita muistelen ovat kahden -kolmen vuoden takaisia, en voi vielä olla kovin vanha. Huomasin olevani nyt myös paljon onnellisempi ja ihan vain tyytyväisempi olooni kuin silloin, ennen.



PS. Nostalgiakuva "kaukaa" kahden vuoden takaa ihan vain siksi, että saisin blogiprofiiliini kuvan.

Lasi viiniä ja viski jäillä.

Löysinpä taas nettitestin, ja kun kerran en ole saanut mitään järkevää päivitystä aikaan koko kesänä, niin päivitetään sitten jotain vähemmän järkevää. Testin mukaan olen osittain Fine Glass of Wine ja osittain Whiskey on the Rocks. Tavallaan kai ihan osuvaa, molemmat juomat ainakin maistuvat, kunhan viini on punaista, ja viski ilman jäitä. Alla vielä sivuston tarjoamat tarkemmat selostukset:

"You are sophisticated and refined, but also complicated and hard to deal with. Not everyone loves you, but those who do swear that you're the coolest thing since sliced bread. One of these days the people that matter will understand you. Until then, you will be sitting on your throne as the distinguished product that not everyone has the taste to appreciate."

"You are tough and you know it. It takes a long time for people to get to know you but you wouldn't have it any other way. You don't care what people think, but sometimes that turns people off of you."

Ja muuten, valmiiksi viipaloita leipä on minusta vähän hölmöä, ei niinkään coolia.

Mistä juhannuksena kohuttiin

Valkosuklaa-mansikkakakku
(10-12 annosta)

Pohja
200g voileipäkeksejä (itse käytin Digestivejä)
2dl kookoshiutaleita
125g voita tai margariinia

Täyte
200g valkosuklaata
2 munaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl sokeria
3dl vispikermaa

Tarjoiluun
Tuoreita mansikoita

Vuoraa irtopohjaisen läpimitaltaan 24cm kakkuvuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita niiden joukkoon kookoshiutaleet ja sulatettu rasva. Painele seos tasaisesti kakun pohjaksi.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai mikrossa. Erota munista valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita tuorejuusto, keltuaiset, sokeri ja sulatettu valkosuklaa tasaiseksi massaksi.

Vatkaa valkuaiset ja kerma ERI kulhoissa vaahdoksi. Lisää valkosuklaaseen ensin kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto varovasti nostellen. Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle.

Peitä kakku huolella ja pistä pakastimeen vähintään vuorokaudeksi. Nosta sulamaan noin 30min ennen tarjoilua. Koristele.


Hieman tiskiä tuotttava operaatio, mutta taivaallinen lopputulos.

So 90's

Flanöörin kannustuksesta luon minäkin oman listani.

Muistan,

• marjavarkaisilla olon ja lamppupiilon
• coca-cola -jojot, värikkäät kuminauhat ja tuoksukirjepaperin
• kun Frank Pappa kokeili kelluuko markka
• kun isällä oli firma ja sitten ei ollutkaan
• kun ympäristöopin (?) kirjan karttaan piirrettiin uusia rajoja Neuvostoliiton jälkeen
• Bula-lakin, salihousut ja NHL-lippikset
• SM-hiihtokilpailut Kallinkankaalla Keminmaalla ja nimmarinmetsästykset
• 1995 jääkiekon mailmanmestaruuden ja sen kun kirjoitettiin serkun kanssa Saku Koivulle (saatiin myös vastaus)
• Että Jyrki: oli niin siisti juttu ja serkkuni temät omat Erkk:-videot ihan ältsin hienoja
• Kun kaverini kanssa katsottiin JFK -avoin tapaus ja yritettiin ratkaista John F. Kennedyn murha
• Edelliseen etäisesti liittyen Neiti Etsivät, joita luin yli 100
• Aira Samulinin Power Mover -tanssivideot ja koulun ekat tanssitunnit
• Limu-diskot, vaaleanpunaisen huulipunan ja biipappappadappon (myös Hausmylly ja XL5 olivat kova juttu).
• Kun kesken aamuohjelmien tuli ylimääräinen uutislähetys, jossa kerrottiin, että Prinsessa Diana oli kuollut
• Kun Martti Ahtisaaresta tuli Koiviston jälkeen presidentti ja Elisabeth Rehn oli mielestään hyvä häviäjä
• Euro-Disneyn ja Euro-tunnelin ja EY:n
• Ensimmäiset "matkapuhelimet", jotka matkustivat lähinnä autossa ja niissä oli kahva kantamista varten
• Kun joku kertoi, että vuonna 2000 maailma loppuu
• Dingon come-backin, mutta minä tykkäsin Hansoneista
• Axen tuoksuisen Jaakon ja tykkäämisen
• Kun ala-asteella kaikilla piti olla Levikset ja Laura kulki kysymässä "onks noi viisnollaykköset"
• Kun räppiä kuuli vain eurohumppabiisin väliosassa
• Neonvärit
• Seksivalistuksen ja kun terveydenhoitaja puki banaanille kondomin
• Pullon pyörityksen ja Tyttöjen kesken -pelin
• Turtlesit ja Ultra Hair -barbien
• Estonian upoamisen ja kun Sarajevoa pommitettiin (sekoitin Sarajevon ja Jerusalemin)
• Melrose Placen, Nikke Knattertonin, X-filesin, Beverly Hills 90210:n, Iltalypsyn ja Nalle Luppakorvan
• Kun ajettiin Ruotsin puolelle hakemaan Ica Maxista voita, jauhoja, isoja mehukanistereita, suklaatupakkaa ja putkisipsejä. Kaikkea sai Ruotsissa enemmän ja halvemmalla.
• Monet 60-luvun teemabileet, persikat ja kermavaahdon
• Kun opin, että Afrikassa on nälänhätä

Monia muistoja en osaa sijoittaa täsmälleen johonkin vuoteen, mutta 90-luvulla aika varmasti olivat. Olen yhä katkera siitä, etten koskaan saanut Turtle-lelua, että poikabändit eivät laulaneetkaan minulle, ettemme koskaan saaneet omaa musiikkivideoamme valmiiksi, etten bähnyt Ultra Brata livenä ja että sain ensimmäisen oikean suukkoni pullonpyörityksessä. Minulla ei myöskään ollut nappiverkkareita ja hyvä niin.

Asennekasvatusta

Mainitsin edellisessä postauksessa intialaiset, jotka pyytävät lähettämään kirjoja. Hommamahan menee siis niin, että kaikki yksikkömme tuottamat julkaisut ovat ilmaisia, ja niitä voi kukin tilata täältä. Sihteerin ollessa lomalla ja minun tuuratessa sihteeriä, minä saan myös kaikki julkaisutilaukset ja aiheenseen liittyvät utelut sähköpostiini: "onkoteillä esitettä sellaisesta maasta, siitä ja siitä kriisistä, vuodelta XYZ"

Asiakaspalvelu on hauskaa. Varsinkin kun Dar es Salaamin tai Lusakan edustusto pyytää lähettämään heille jotain, ja minä raukka aloitan prosessin googlettamalla kaupungin nimen, että tietäisin, minneköhän päin maailmaa olen pakettia lähettämässä (ensimmäinen on Tansaniassa jälkimmäinen Sambiassa). Monet paikalliset järjestöjen edustajat eivät myöskään käytä allekirjotuksissaan maata osoitteen perässä. En tiedä, tietävätkö he olevansa tekemisissä Suomen UM:n kanssa, vai kiertääkö jossain järjestöjen keskuudessa vain sähköpostiosoite, josta voi tilata ilmaisen "Grassroots Comicsin"?

Ainoa häiritsevä tekijä tässä sihteerikön hommassani on se, että minua jatkuvasti lähestytään teitittelemällä SIR:ksi. Jopa Briteistä ja Ruotsista tulevat mailit alkavat lähtökohtaisella oletuksella, että vastaanottaja on miespuolinen (minulle nimenomaisesti teroitettiin laittamalla mailin alkuun Dear sir/madam,). Vastaukseni jälkeen ruotsalainen korjasi itsensä lähestyen seuraavalla kerralla "Dear miss", mutta englannin, arabian ja erityisesti hindin kielillä etunimeni on ilmeisesti hyvin miehekäs. Ironiseksi asian tekee se, että koko neljäntoistahengen yksikössämme työskentelee vain kaksi miestä ja herrapuolinen vahtimestari.

Olen harkinnut oman pienen naisten aseman edistämiskampanjan aloittamista lisäämällä englanninkielisen allekirjoitukseni eteen ms tai jopa ihan suoraan miss. Ikään kuin sanoakseni "kyllä, täällä ministeriössä on tällainen neiti-ihminen hempsankeikka harjoittelijana, böö!". En vain tiedä, olisiko se jotenkin sopimatonta ja turhan alleviivaavaa. Mutta eihän ne sedät "syvällä viidakossakaan" voi ikuisuuksiin kuvitella, että nainen ei osaa eikä opi käyttäämään tietokonetta.

Kanavakatu 4 a

Kanavakatu 4 a on vanhan rahapajan osoite. Pieni kivitalo sijaitsee remontin alla olevan Stora Enson pääkonttorin ja uututtaan kiiltelevän UM:n Kehityspoliittisen osaston välissä. Vanhassa rahapajassa pitää majaansa Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston kehityspoliittisen viestinnän yksikkö. Tämän kesän kolme kuukautta myös minä kuuluun viestijien ja tiedottajien kööriin.

Tunnelma yksikössämme on mukavan rento ja pukeutuminen sopivan epämuodollista. Yhdelläkään työntekijällämme en ole nähnyt pukua (jos ei Maxin pellava-asua lasketa). Yksikkömme päällikkö porhaltaa ministerin tapaamiseen (niin kuin myös johtoryhmän kokouksiin) viininpunaisessa tunikassa kultakorujen kilistessa ranteessa, korvissa ja tottakai nilkan ympärillä. Kaulassa hulmuaa violetista vihreään sävyä vaihtava huivi.

Ensimmäisen kuukauden virkanimikkeeni on toimistosihteeri. Muodollisesti minun pitäisi siis päivystää puhelinta ja selailla postia (kenties myös lakata ja viilata kynsiä). Tosiasiassa heinäkuussa asiakaspalvelua on niin vähän, että riittää kun vastailen muutaman intialaisen pyyntöön ilmaisista kirjoista (Kaikki tuottamamme materiaali on ilmaista ja sana on levinnyt erityisesti Intian kehy-järjestöjen parissa.). Huvittelen kuvittelemalla välillä hieman omituiset pyynnot Apu-englanniksi äännettynä. "I heard that you give out free books. Please send me all you have." -mitä tuohonkin nyt vastaisi. "It is not in my intention to send out our whole library. Please specify your request."



Muun aikani olen viettänyt suorittamalla ensin tympeät, harjoittelijalle jätetyt tehtävät pois alta. Käänsin yhden mielipidetutkimuksen englanniksi ja muunsin taulukot Excelin sopiviksi. Lisäksi suoritin "sähköpostilistan analyysin" eli lajittelin käsin hieman yli 3000 sähköpostiosoitetta eri kategorioihin. Vaikuttivat asioilta, jotka on jo pidempään haluttu tehdä, mutta ei rutiineilta ole aikaa, joten harjoittelija on sopiva työrukkanen. Ja parempaahan excelin rämpyttely on kuin kahvin keitto. Varsinkin, kun keitän niin pahaa kahvia. Excelin käyttö kyllä jännitti, sillä siitä on jokunen vuosi, kun ohjelmaa tosissani viimeksi käytin.

Suurin urakkani on nk. media-analyysi. Yksikössä on huolellisesti tallessa joka vuodelta kaikki kehitysyhteistyötä, kehitysmaita, kehityspolitiikka yms. koskevat lehtileikkeet. Minun tehtäväni olisi vertailla tämän lehtisalaatin vuosia 1996 ja 2005 keskenään ja löytää mahdollisia muutoksia uutisoinnissa tai esimerkiksi asenteesse kehitysyhteistyötäkohtaan. Materiaalia on vain pari kansiollista... kaikista suurimmista päivälehdistä, maakuntalehdistä, puoluelehdistä, aikakausilehdistä ja lisäksi mukaan on poimittu radiouutiset. Alkukesän harjoittelija Iikka oli ystävällisesti jo hakenut materiaalin varastosta ja kiikutti sen lähtiessään pöydälleni. Siitä on hyvä jatkaa.

Ensimmäinen juttuni.

Talo lähtee alta

Siitä keskusteltiin pitkään. Vuosia itseasiassa. Ensimmäistä kertaa kotitalomme myymisestä äiti haaveili minun ollessa lukiossa. Silloin sisko vain oli niin juurtuneena kotiimme, että talosta ei olisi voinut luopua ilman suurta huutoa. Nyt sisko on asettunut Rovaniemelle, joten tositoimet saattoivat alkaa: 50-vuotias, kahden miltei aikuisen lapsen äiti etsii kerrostaloasuntoa pitkäaikaiseen omistussuhteeseen, tositarkoituksella.

Kemistä se sitten löytyi. Merenrannasta, 250m työpaikasta vielä rakennusvaiheessa oleva kerrostalo, jonka oman huoneiston suunnittelua ja rakentamista voi mukavasti sörkkiä itseä miellyttävään suuntaan. Talon oli kuulemma oltava sen kokoinen, että "siellä voi sitten tulla käymään" eli ainakin yksi "vierashuone" piti löytyä. Sopiva saatiin, kun yhdistettiin kaksi asuntoa ja neliömäärä on hieman yli 100. "Ikävä asua isoa kotia yksistään" -argumentti menetti hieman vaikutustaan tuon kaupan jälkeen.

Meille hankittiin omakotitalo, kun minä synnyin. Siinä talossa on siis antaumuksella kerättyä omaisuutta, tilpehööriä ja kaikenlaista (ainakin aikanaan) nostalgia-arvon omaavaa krääsää 23vuodelta. Nyt talo pitäisi tyhjentää ja kaikki romu käydä huolella läpi, sillä valtavaa kellarivarastoa ei tulevassa kerrostalossa ole. Mitä tehdä kaikille vanhoille koulukirjoille, lasten oman kirjakerhon kautta kerätyille n. 3hyllymetriä vieville satukirjoille, vanhoille luistimille, suksille, leluille, pehmoleluille, laatikolliselle kirjeitä ja kirjevihkoja, joita olen säästänyt ekaluokasta asti yms. yms. Iso osa päätyy varmasti roskiin tai kirpputorille. En vain tiedä, kuinka monta kirpputoripöytää pitäisi meidän krääsällemme varata. Ja kun meillä niin kovasti uskotaan, että kirjoja ei saa heittää pois.

Talo laitetaan myyntiin nyt kesällä, joten kiire on. Täytynee tänä kesänä tehdä useampi retki kotiin, sillä nyt on viimeinen mahdollisuus talsia yöpuvussa varpaisilleen nurmikolla tai juosta uimapuvussa naapurin pihan läpi jokeen uimaan. Kohta ei äidin kotitalossa ole omaa tai naapurin pihaa, tai jokea lähellä ja saunakin käy sähköllä.

Unelmat vaihtuu toisiin

Nyt alkaisi sitten olla ensimmäinen lukuvuosi Newcastlessa takanapäin. Vielä kaksi viimeistä tenttiä edessä, ja sitten pääsee lomalle (eli töihin.) Olen taas onnistunut luomaan itselleni aikataulun, jossa on lähes mahdotonta pysyä. Pitänee toivoa, ettei ihmeiden aika ole ohi. Olen vierestä ihaillut eräiden kanssa ihmisten "kaikkea ei voi saada, ja aikataulut ei aina toimi" -asennetta. Minä kun olen sitä mieltä, että kaikkea pitää saada, ja aikataulu on vaan järjestelykysymys. Sitten taas huomaa vietteneensä puoli päivää erilaisten liikennevälineiden aikatauluja selatessa, ympäriinsä soitellen ja sähköposteja lähetellen, ja miettivänsä, että ehkä olisi ollut sittenkin järkevintä vaan luovuttaa heti kättelyssä. Eihän sitä tietysti enää voi, kun on jo nähnyt näin paljon vaivaa kaiken eteen, ja lupaillut ihmisille kaikenlaista.

Olen käyttänyt näitä päiviä, joina olisi pitänyt lukea tentteihin, lähinnä lenkkeilyyn. Eräänä iltana suuntasin vain jonnekin kohti jokea kotipihasta, ja päädyin hyvin epämiellyttävään lähiöön. Rikottuja ikkunoita, kadut täynnä roskia, piikkilankaa ja lapsilta näyttäviä teinejä tupakoimassa. Seuraavan päivänä testasin pyörällä, että kauanko kestää yliopistolta meidän ensi vuoden asunnolle. Samalla päätin vähän katsella tulevaa asuinympäristöäni. Toisella puolella pääkatua alue muuttui hyvinkin yläluokkaiseksi, katuja reunustivat suuret lehtipuut, talot olivat (täkäläisittäin) valtavan kokoisia ja puutarhojen ympäröimiä. Kontrasti on valtava, vaikka suomalaiseen silmät talot ovat rakenteeltaan kovin saman oloisia, matalia ja punatiilisä, eikä välimatkaa ole kuin muutamia kilometrejä.

Tämän vuoden aikana olen sekä pettynyt ihmisiin, että yllättynyt positiivisesti muutamien suhteen. En uskonut enää joutuvani keskelle sellaisia tyttöjen välisiä valtataisteluja, joiden luulin jääneen ylästeelle. Olin tietenkin väärässä. Olen myös jälleen kerran hämmästynyt siitä, miten vaikeaa joillekin ihmisille on käydä minkäänlaista keskustelua mistään vähänkään vakavammasta aiheesta. (Ja sitäkin helpompaa höpöttää tuntikausia alkoholin käytöstään ja pojista, joita on tavannut baareissa.) Toisaalta olen myös iloisesti yllättynyt siitä, miten eräät ihmiset ovat nähneet vaivaa minun mielipiteeni huomioimiseksi tilanteessa, jossa ei tullut mielenkään sellaista vaatia.

Tällä hetkellä tuntuu varsin miellyttävältä päästä kesäksi töihin, joissa ei tarvitse ajatella, eikä olla tekemisissä ihmisten kanssa, jos ei halua. En millään jaksaisi joutua keskelle minkäänlaista valtataistelua ja reviirien määrittelyä ihan hetkeen.

Holy Island

Tuli käytyä pari viikkoa sitten rannikolla katselemassa maisemia. Kyseessä on vuorovesisaari, jonne siis pääsee vain vuoksen aikana ja kuulemma varhaisen kristinuskon keskus Pohjois-Englannissa. Matkalla käväisimme myös Alnwickin linnassa, jonka pihalla on mm. kuvattu kohtauksia Harry Potter elokuviin. (Noh joo, linnan noin seitsemänsataavuotiseen historiaan mahtuu paljon muutakin mielenkiintoista, siitä vaikka täällä.)

Euroviisut

Missasin itse lahetyksen lahes kokonaan, ja aanestin Ruotsia, joka parjasi yllattavan huonosti. Ei siis mennyt viisut kovin hyvin minun osaltani tana vuonna. Onneksi ne huomattiin Amerikassa asti, ja kaikki olennainen on tallentunut Heatherin blogimerkintaan.

Minähän en yleensä

Ja muut kootut selitykset, mutta kun tää oli musta hauskan osuva:

You Belong in London

A little old fashioned, and a little modern. A little traditional, and a little bit punk rock. A unique soul like you needs a city that offers everything. No wonder you and London will get along so well.

What City Do You Belong In?

Käypäs sinäkin Milla testaamassa mihin kaupunkiin kuulut.

Californication

Tässä nyt digikuvia matkalta. Omani ovat vasta kehitteillä, joten lisää seuraa myähemmin. Ehkä. Coachellasta teen erikseen postauksen kuvineen, kun en oikein enää jaksanut pienennellä niitäkin kuvia...